Ehdokas Eero Seppänen:
Äänestyspakko poistaisi vajeen demokratiassa
Kun suomussalmelainen Eero Seppänen pari vuosikymmentä sitten perusti Suomen Nälkäänäkevien yhdistys ry:n, hän ei voinut aavistaa, että myös nykypäivänä nähdään nälkää. Ei ole työtä ja toimeentuloa, ei ehkä asuntoakaan pään päällä.
- Leipäjonot ovat vaan pidentyneet. Päätöksentekijöiden toimet asian hyväksi eivät saa hurraahuutoja, sanoo Seppänen, joka Itsenäisyyspäivänä tapasi Heikki Hurstin Helsingin Hakaniemen torilla ja edellisenä päivänä kävi sanomassa suorat sanat eduskunnassa.
- Uutiskanavilla tulee poliitikkojen suusta päällimmäisenä hyvinvointivaltio-sana. Kuitenkin maassamme on 600.000 köyhyyden rajan alapuolella elävää suomalaista. On piilotyöttömyyttä ja ihmiset eivät halua lähteä yhteiskunnan byrokratian rattaisiin - elävät mieluummin kerjuulla ja "loisena". Suomi-hyvinvointivaltio on loppuun käsitelty varsinaisessa merkityksessään - hyvinvointia on vain hyväosaisilla, hän jatkaa ja nimeää näkövinkkelistään tasavaltalaisen yhteiskuntamme vanhanaikaiseksi.
- Se ei ole toimiva yhteiskunta, ajatellen yhteiskunnan kaikkia jäseniä. Nykyinen tasavaltainen monipuoluejärjestelmä ei kohtaa kaikkia yhteiskunnan jäseniä tasapuolisesti. Tässäkin asiassa olisi kansanäänestyksen paikka, samaan tyyliin kuin Sveitsissä.
Seppänen on vuoden 1991 jälkeen ollut ehdokkaana kaikissa eduskuntavaaleissa. Ehdokkuuksia on ollut Nukkuvien Puolue NuPu ry:n, Yhteisvastuupuolueen (YVP), Suomen Eläkeläisten Puolueen, Remontti ryhmä ja Köyhien Asialla-puolueen, Työväenpuolueen, Kristillisdemokraattien (KD) ja Vapauspuolueen nimissä. Nyt hän on ehdolla kansanedustajaksi Itsenäisyyspuolueen (IPU) riveissä.
- Minulle edullisempi ratkaisu on olla ehdokkaana Savo-Karjalan vaalipiirissä. Savoon minulla on kiinteä suhde mm. Leppävirran kautta, tunnettavuuteni on kohtalaisen hyvä lähes kolmen vuosikymmenen ajalta ja olen solminut uusia tuttavuuksia mm. Suomen Nälkäänäkevien yhdistyksen kautta, sanoo Seppänen, joka kirjoittamiensa kirjojen tuoton on lahjoittanut vähäosaisten hyväksi.
- Jaoin ilmaista leipää ympäri Savoa eri paikkakunnilla, muun muassa Pieksämäellä ja kalakukkoja Kuopion torilla. Ja olen jakanut kansanedustajille Ämmänsaaresta hankittua leipää muutaman joulun edellä. Iiro Viinanen oli yhtä hymyä, kun tuli Kokoomuksen leivät hakemaan eduskunnan rappusilta, hän muistelee.
Seppästä kismittää ennen kaikkea saamattomuus päättäjien taholta. Hänen mielestään eduskuntaan pitää valita sellaiset henkilöt, jotka pystyvät puhaltamaan yhteiseen hiileen kaikkien yhteiseksi hyväksi. Silloin yhteiskunta on hyvinvointivaltio.
- Aikanaan oli kaksi viisasta miestä - Urho Kekkonen ja Veikko Vennamo. Jos he olisivat eläneet sovussa, niin heidän mielipiteillään olisi ollut hyvää annettavaa yhteiskunnalle, sanoo Seppänen, jonka mukaan nykyinen hallitus on neljän vuoden aikana saanut aikaan vain medialööppejä.
Politiikan teatteri
Seppänen sanoo olevansa "suoran toiminnan mies", jolla on omat kriteerinsä ja sanottavansa yhteiskunnan toimimattomuudesta. Häntä harmittaa "nukkuvien" suuri määrä vaaleissa ja toisaalta galluppien mukana meneminen äänestyskäyttäytymisessä. Hänen mielestään ihmisillä tulisi perusteellisesti olla kyky vaihtaa puoluekantaa.
Olisi jo aikoja sitten pitänyt toteuttaa käytäntö, että kaikki menisivät äänestämään. Muutamissa maissa onkin äänestyspakko sakon uhalla. Silloin ei olisi vajetta demokratiassa, kun määrättäisiin sakko "älyllään oleville henkilöille", jos he eivät äänestä. Siinä olisi tekemisensarkaa päätöksentekijöille.
Eero Seppänen ei voi hyväksyä nykyistä toimintaa, jota eletään "politiikan teatterissa". Se on hänen mielestään aika pitkälle viihteen puolelle menevää teatterihumua.
- Poliitikot osaavat puhua juhlallisesti ja oikeaoppisesti, mutta kapulakielisyys tulisi lailla kieltää. Vielä on sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole päivääkään käyneet koulua.
Seppänen on julkaissut parikymmentä teosta. Suurin aikaansaannos on 13,5 kiloa painava, n. 5.000 sivua sisältävä kirja, johon on yhdistettynä hänen kaikki kirjansa samaan pakettiin. Seppänen on selvittänyt kaikki yläkainuulaiset suvut 1550-luvulta lähtien. Eli siitä ajasta asti, kun ns. "ylijäämäsavolaiset" Savonlinnan ja Mikkelin alueiden pienistä kunnista kuninkaan toimesta komennettiin Kainuun korpiasukkaiksi. Historialliseen matkantekoon Seppänen on perehtynyt sukuselvitysten kautta.
Ryysyranta
Hätkähdän, kun Seppänen tarinatuokiomme aikana sanoo: "Tässä puhuu Ilmari Kiannon huoripoika. Kukaan ei pitänyt minua sukulaisena Seppästen puolelta".
Kirjailija, rantaneuvos Eero Seppänen on julkaissut kirjat nimeltään "Kiannon huoripoika" ja "Valoton lapsuus".
- Jäin nuorena orvoksi, olin "huutolaispoika" ja perusryysyrantalainen Ilmari Kiannon kuvaamasta "Ryysyrannan Jooseppi"-romaanista. Siellä seikkailevat minun isovanhempani. Minunkin syntymäpaikkani yöelämässä olivat samat eläjät kuin romaanissa - luteita, kirppuja, täitä - kaikkia lajeja löytyi.
- Isovanhempani ja tuleva isäni asuivat kaikkein lähimpänä naapurina Kiantoa Suomussalmen Kianta-järven rannalla. Ilmari Kianto oli turjanlinnalainen ja me karihtaniemeläisiä. Ja mitä tulee Jooseppi-romaanissa kerrottuun Ryysyranta-torppaan, ukkini Kustaa Seppäsen isä, Jaakko Seppänen (s. 1845) perusti torpan vuonna 1870 ja torpan alkuperäinen nimi oli Kauhalan torppa. Tähän valmiiseen torppaan tuli Jooseppi Kyllönen, sanoo Eero Seppänen, jonka mielestä Kiannon "Ryysyrannan Jooseppi"-kirja käsitteli ryysyrantalaisjuuria omaavia Seppäsiä, hänen isovanhempiaan perin katkeralla tavalla.
- Teksti on kohtuutonta - miten naapureista, luku- ja kirjoitustaidottomista ihmisistä voi kirjoittaa niin hävyttömästi. Jos nykypäivänä kirjoitettaisiin samalla tavalla, kirjoittaja olisi kaltereiden takana.
- Lähes kaikki siihen aikaan ympäri Suomea olivat köyhiä. Mutta varmaan oli joku tarkoitus ja esille nousi hätähuuto köyhyyden puolesta Kainuussa ja Suomussalmella, hän arvioi asiaa.
Teksti ja kuva: Vesa Moilanen
Eero Seppäsellä on vankat mielipiteet ja sanottavansa. Yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen ja omilla aivoilla ajatteleminen ovat hänen mielestään perusasioita.
”Rantaneuvos” Eero Seppänen puhui eduskunnassa lähetystöhuoneessa
05.12.2014 kello 10.30
Hyvää aamupäivää arvottomat kansamme edustajat ja ministeriön
virkamieskunta ja turhanpäiväiset kansanedustajaimme avustajat
ongelmajätelaitoksella - eduskunnassa.
Olemme eläneet kovia aikoja jo useita vuosikymmeniä ilman omaa itsenäistä
päätöksentekovaltaa tässä sekavassa eu maassa.
Meidän maamme ei ole ollut kekkosen ajan jälkeen muuta kuin
maanpettureitten temmellys kenttä, jossa ihminen ei ole saanut mitään
ihmisarvoa osakseen.
Me tunnemme omissa nahkoissamme kuinka eu valtiona suomi on meitä
kohdellut epäoikeudenmukaisesti suurella työttömyydellä jo vuosikymmeniä,
kansakuntana suomalainen on ollut aina ahkera, mutta se meidän ahkeruuskin on jo kysenalaistettuna entistä enemmän maailmalla.
Meidän on uudesta luotava tämä maa ja meidän yhteiskunta järjestelmä on
luotava täysin uudestaan, meidän yhteiskunta järjestelmämme on jo niin
vanhanaikainen ettei se ole enää tätä päivää jossa elämme tätä kurjuutamme.
Te mukamaste hoidatte yhteisiä asijoita kansakuntamme parhaaksi, mutta eihän
teihin voi enää luottaa sentinkään vertaa.
Suomen kansan enemmistö on jo saannut teistä jo niin tarpeekseen että tämä
saa riittää tämä tälläinen venkoilunne pienen ihmisen asialla olemiselle.
Kansakuntaamme olette ajaneet syrjäytyneitten suureen joukkoon, joka kasvaa kasvamistaan ja te vain senkun lavertelette puhumalla paskaa samalla suulla millä syöttekin yhteiskunnan elätteinä täällä eduskunnassa lihapatojen äärellä.
Jo vuosikymmeniä olemme kärsineet tekemistänne vääryyksistä tälle kansakunnalle ja ette osaa edes hävetä tulemalla uudelleen ja uudelleen
kansankuntamme keskuuteen paskaa jauhamaan.
Hyvällä syyllä teitä voi sanoa tunne köyhäksi ihmispoloiseksi, joilla ymmärtämisen taso on laskennut paatuneen rikollisen tasolle.
Te vain puhutte puhumisen vuoksi hyvinvointivaltiosta jota ei enää ole, jossa elää tälläkin hetkellä vähintään kolmeen lokeroon lokeroituneita ihmisiä, teille jotka voivat hyvin on ensimmäinen, niille jotka ovat siltä väliltä ovat toisena ja kolmas on teidän päättäjiemme hylkäämät jo ihmisrauniona vailla ihmisarvoa ja alentavissa oloissa olevia ei työtä ei kotia, jopa jumalansa hylkäämiä arvottomia maamme kansalaisia ja kuitenkin ovat tätäkin maata rakentaneet.
Minä kirjailija rantaneuvos Eero Antero Seppänen Suomussalmelta haluan omalta osaltani katkaista tälläisen vääryyden mitä olette saaneet aikaiseksi. Jos teitä ei nyt kukaan koskaan tulisi kovistelemaan paikan päälle niin tehän jatkaisitta samaan malliin ikuisesti ja silloin pelimme olisi pelattuna kansakuntana ja kädestämme löytäisimme pelkän kalutun luun ja sekin on vain pienikokoinen jos ei aina sitäkään. Meidät tunnetaankin tänä päivänä jo laajalti nälkäänäkevien maana ja siitäkin huolimatta hyväosaiset sanovat maatamme hyvinvointivaltioksi. rantaneuvos2@gmail.com Puh: 040-5944053
Mielipide jonka kävin eduskunnassa puhumassa 05.12.2014
Meidän on uudesta luotava tämä maa
Olemme eläneet kovia aikoja jo kaksi vuosikymmeniä ilman omaa itsenäistä päätöksentekovaltaa tässä sekavassa eu maassa.
Meidän maamme ei ole ollut Kekkosen ajan jälkeen muuta kuin
maanpettureitten temmellys kenttä, jossa ihminen ei ole saanut mitään
ihmisarvoa osakseen, joka heille kuuluisi isänmaamme rakentajina.
Me tunnemme omissa nahkoissamme kuinka eu valtiona suomi on meitä
kohdellut epäoikeudenmukaisesti suurella työttömyydellä jo vuosikymmeniä,
kansakuntana suomalainen on ollut aina ahkera, mutta se meidän ahkeruuskin on jo kysenalaistettuna entistä enemmän maailmalla.
Meidän on uudesta luotava tämä maa ja meidän yhteiskunta järjestelmä on
luotava täysin uudestaan, meidän yhteiskunta järjestelmämme on jo niin
vanhanaikainen ettei se ole enää tätä päivää jossa elämme tätä kurjuutamme.
Te mukamaste hoidatte yhteisiä asijoita kansakuntamme parhaaksi, mutta eihän
teihin voi enää luottaa sentinkään vertaa.
Suomen kansan enemmistö on jo saannut teistä jo niin tarpeekseen että tämä
saa riittää tämä tälläinen venkoilunne pienen ihmisen asialla olemiselle vaalien edellä.
Kansakuntaamme olette ajaneet syrjäytyneitten suureen joukkoon, joka kasvaa kasvamistaan ja te vain senkun lavertelette puhumalla paskaa samalla suulla millä syöttekin yhteiskunnan elätteinä siellä eduskunnassa lihapatojen äärellä.
Jo vuosikymmeniä olemme kärsineet tekemistänne vääryyksistä tälle kansakunnalle ja ette osaa edes hävetä tulemalla uudelleen ja uudelleen kansankuntamme keskuuteen
paskaa jauhamaan.
Hyvällä syyllä teitä voi sanoa tunne köyhäksi ihmispoloiseksi, joilla ymmärtämisen taso on laskennut paatuneen rikollisen tasolle.
Te vain puhutte puhumisen vuoksi hyvinvointivaltiosta jota ei enää ole, jossa elää tälläkin hetkellä vähintään kolmeen lokeroon lokeroituneita ihmisiä, teille jotka voivat hyvin on ensimmäinen, niille jotka ovat siltä väliltä ovat toisena ja kolmas on teidän päättäjiemme hylkäämät jo ihmisrauniona olevat vailla ihmisarvoa ja alentavissa oloissa olevia ei työtä ei kotia, jopa jumalansa hylkäämiä arvottomia maamme kansalaisia ja kuitenkin ovat tätäkin maata rakentaneet.
Eduskunnassa en ota sitten yhtään kuukausi tiliäni vastaan vaan tämä palkioni menee lyhentämättömänä köyhien, työttömien ja nälkäänäkevien hyväksi.
Tämä eduskunta kauteni on vain uuttaa kansaäänestystä varten, kansa äänesti väärin kun se äänesti eu, hun liittymisen puolesta, joka oli suuri vääryys, jonka takana oli anteeksi antamaton petos.
Ihmisten nöyryyttämisen aika pitää jo loppua viimeistään vaaliuurnilla 19.04.2015
Ps, äänestä vanhat pierut historiaan!!!
Ipu,n kansanedustaja ehdokas Eero Antero Seppänen
Suomussalmi
Kiannanniementie 128 a
89740 Kianta
www.rantaneuvos.com Puh: 040-8505957 tai 040-3623000