Kainuun sote ei osaa oikein orkanisoida terveyskeskukseen pääsyämme täällä Suomussalmella. Tohtori Unto Tuure vainajan aikaan 50 luvulla pääsin jo samana päivänä tutkimukseen ja samontein osastolle ja heti aamulla leikkauspöydälle, ei sitä silloin ollut tätä nykyajan byrokratiaa lääkärille pääsylle. Meillä jopa nykyisin kuollaan ennenaikojaan ennalta ehkäisevään hoidon puutteen vuoksi ja vastuun kantajia ei löydy, potilasasiamieskin on turha toimija Kajaanissa. Eutanaasia toimii jo tälläkin hetkellä näin karmealla tavalla kun jätetään jopa työiässä olevat pitkään leikkaus jonoon odottamaan kuolin päiväänsä ennenaikaisesti.
Soten sotkun yksi kummallisuus on tämä valinnan vapaus mahdollisuus ja noussut yhdeksi keskeisimmäksi puheenaiheeksi. Meillähän on jo tämä mahdollisuus ollut olemassa ja minäkin olen käyttänyt sitä jos en ole saanut palvelua omasta terveyskeskuksesta. Arvauskeskuksen toiminta pitäisi tutkia heti että mikä siellä oikein mättää, siellä ei saa aikoja päivistykseen eikä ajanvarauksia ole lääkäreille, lääkäreitä on meillä lasku tavasta riippuen 5-7.
Kuntalainen Seppänen ottaa esimerkiksi 50 luvun ja 60 luvun ja meillä oli tuolloin yleensä yksi lääkäri, myöhemmin toinen kunnanlääkäri ja kuntalaisia noin 16 000 ja nyt meitä on enää vähän päälle 8000 tuhatta ja viisi tai seitsämän lääkäriä ei sovi minun päähäni mikä on tämä yhtälö. Hyvät suomussalmelaiset pankaamme itse terveyskeskusasiamme kuntoon se on ykkösasiamme näissä vaaleissa.
KD:n ehdokas Eero Antero Seppänen toivottaa siunausta kaikille Suomussalmelaisille.