Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamon hautausmaat 2017

Suomussalmelaisen sukututkija Eero Seppäsen suurprojekti hautakivien kuvaamisen merkeissä on edennyt Pudasjärven ja Taivalkosken hautausmailta Kuusamoon. Esimerkiksi Taivalkoskella mies ahkeroi kameransa kanssa yksin, kuvaten omin voimin jopa 3000 hautakiveä, mutta Kuusamossa kuvausseura olisi enemmän kuin tervetullutta.

Seppäsen on tarkoitus saada kuvatuksia kaikki Kuusamon neljän eri hautausmaan hautakivet, mahdollisimman monta niistä jo alkavan viikonlopun aikana.

Tästä tulee minulle ja yhteistyökumppaneille vielä monien vuosien harrastus että saamme yhdistettyä Ylä-Kainuun, Koillismaan ja Pudasjärven suvut sukulaisiksi läheltä ja kaukaa toisilleen, Seppänen kertoi aiemmin kesällä motiivin urakalleen.

Kuvausapurin hommasta kiinnostuneiden Seppänen toivoo ottavan yhteyttä suoraan häneen.

Kirjailija, rantaneuvos Eero Antero Seppänen ja nyt jo sukututkimus tohtori ja jatkaa olen jo päättänyt tehdä Kuusamon hautuumaa kuvaukset yksin kun halukkuutta ei ilmaantunut ajoissa, ps kolme hautuumaata on vielä jäljellä.Sukututkimus terveiseni. "Rantaneuvos".

Eero Seppänen Kuusamon vanhalle hautausmaalle haudattujen kirkkoherrojen muistokiven äärellä.