Kiannon huoripoika

Valoton lapsuus on kaukana takanapäin,  edessäni on täysikäisen
ihmisen
velvoitteet. Olen jäänyt tänne mökkirähjään odottelemaan kuka minutkin
mukaansa ottaisi kulkemaan yhteistä ihmistaivalta.

Kokkotaival on edelleenkin tiettömän tien päässä, siis kärrytien ja
soiden pahemmalla puolella, kuten aina ennenkin on ollut. Samahan se
on
ollut olla välillä kotonakin, maailma ei perin ruusuja tuonut
tullessaan minulle siellä ollessani.
Olen koittanut pois unhottaa kaikki menneet, siinä onnistumatta
kovinkaan hyvin.  Valoton oli pohja elämän alulle heti alkuunsa, kyllä
se on vienyt mehut miehestä viime tippaan asti lähes täysin. Mutta
kuitenkin tässä ollaan muistelemassa menneitä ja luomassa uutta jota
kukaan ei olisi enää uskonut minussa löytyvän. Olen onnellinen että
selviydyin! Edellisessä osassa jäimme siihen miten mies sai työpaikan
itselleen, pienen katoamistemppunsa jälkeen.

Se kannatti olla pari päivää teillä tietämättömillä kun vastalahjaksi
siitä tuli lapiomiestyötä sekä sekatyömiehen arvostettu ammattinimike
verokirjaan. Se oli minulle joululahja! Syksyn sateet, syysusvat
aamuvarhaisella ja vielä pilkkopimeätä metsäisellä kärrytiellä. Vain
aukko linjalla kertoi taivasta vasten katsottuna minne päin pitää
lähteä kun on aikaisin meno tienvarteen.

Vaikka oltiin ns. Hätäaputöissä niin oli meillä melko tarkka
kulkemisaikataulu työmaalle. Kuorma-auton lavalle oli rakennettuna
varta vasten kuljetustarkoitukseen kuljetussuoja työmiehille, jotka
aamuisin olivat menossa, Koiravaaraan tai sitten Antin järvelle saakka
jossa mm. sijaitsi TVH:n silloisia tukikohtia. Pentti Ilmari, veljeni
oli myös Antin järvellä majoitettuna viikko yhtä kyytiä
parakkikylässä,
minä sain olla kotoa pitäen koko ajan. Eipä olisi ikikuuna päivänä
uskonut että vesisateellakin pitää vettä tien päälle ajaa, kai nyt
sitä
vettä taivaalta ei tullut riittävästi.

Juntunen teki minulle kerran hyvän tarjouksen, oltiin kahden kesken
viettämässä ruokatuntia Veikkolan rinteen alapuolella, virtaavan joen
vierellä aivan, josta myös vesikin pumpulla ylös nostettiin isoon
säiliöön ja levitettäväksi tielle.
Mikä tarjous, oletko kuullutkaan parempaa kuin nyt mitä minä sain
juuri kuulla, 5 minuuttia tuossa virtaavassa joessa niin nyt olen
kaksi kymppiä olet rikkaampi. Ehdotus oli hyvä, minä otin vastaan
uuden haasteen menemällä muitta mutkitta veteen polkemaan, minuutit
rupesivat kulumaan kovin hitaanpuoleisesti puolin ja toisin
ajateltuna.
Syyshyinen vesi oli totisesti perin kylmää koettavaksi henkilölle
jolla ei ole mitään kokemusta kylmästä uintivedestä. Asiallahan oli
hyvin harjoitellut Seppänen jolle oli tullut tavaksi käydä kotona
Kiantajärvessä pulikoimassa aina iltaisin töiden jälkeen,  tätäpä
Juntunen ei etukäteen tiennyt ja näin ollen meni hyvin halpaan.

Seppänen hankki ennätysajassa 20 mk paperirahaa ja sillä hyvä,
kumpikin olivat hyvin tyytyväisiä näkemäänsä. Vain jälkeen päin olemme
yhdessä käyneet läpi lähes kolmekymmentä vuotta sitten sattunut
uintireissua kahden kesken.
Juntunen on jo poissa ei kestänyt maailman paineita,  monen muun
tavoin päätti päivänsä itse. Harmaa syksy onkin täällä kovin pitkä ja
valoton, lähes koko marraskuu on leutoa. Plus-asteita mittarissa
välillä lähes kymmenkunta ja vähän alle ei tullut nyt ainakaan
aikainen
talvi niille jotka sitä olisivat halunneet suksimiehet ja
laskettelijat. Eipä silti ei tuo tainnut olla vielä silloin kovinkaan
muotia mennä isoihin rinnekeskuksiin laskettelemaan.

Mutta kyllä nyt on sitä riemua yllin kyllin jos omistat Mersut ja
juppilaatikot sen katolla. Mahtavaa kaikki on mennyt kuperkeikkaa!
Mikä
mahtaa ollakaan niin kuin ennen vanhaa, kaikki vain oli toisin. Me
vain
jatkamme omaa arkista työtämme täällä tien päällä nyt emme aja enää
vettäkään marraskuu on siitä huolen pitänyt ettei siihen ole enää
minkäänlaista tarvetta olemassa, kiitos marraskuun sateiden tulosta
runsaina. Mitäpä sitten nyt kun ei enää ole sitä tuttua työtä
vesiauton
matkassa no onhan sitä isossa talossa kun olemme hätäaputöissä vara
katsoa mitä sitten kun entinen työ pääsee loppumaan, kesken kaiken tai
vain väliaikaisesti.

Työnjohtokin siinä samalla pitää näköjään vaihtua kun saamme uutta
työtä tehtäväksemme, uusi on aina vain uutta mutta mitä nyt tällä
kertaa se uusi siis onkaan? Enpä tiedä, jotenkin näyttää että olemme
siirtymässä nykyaikaan. Työnjohtaja Reino Heikkinen Puolangalta on
oppinut käyttämään vaaituskonettakin ja sen takaa se sanelee kaiken
aikaa käskyjä toteltaviksi ja käytäntöön vietäviksi maastossa.
Minulla on työparina myös Heikkinen, jonkin verran kuuluu jo kouluakin
käyneen alalle että on hyvin juonessa mukana mitä toinen Heikkinen
tahtoo. Viimeiset työpäivät alkavat häämöttää näissä TVH:n töissä,
jonkun asian on täytynyt mennä oikein kunnolla jumiin.
Tuoko Heikkinen toi työmaalle sellaisen ilmapiirin että
työntekoviihtyvyys rupesi kovin paljon kärsimään, koska ennen
Puolangan
Heikkistä olimme tulleet hyvin juttuun toistemme kanssa. Tietysti mikä
osuus oli nuoremmallakin, vasta koulun penkiltä tulleella Heikkisellä
vai oliko heidän yhteisvaikutuksensa minulle liikaa.  Kuitenkin
työilmapiiri oli sellainen josta halusi pois. Mitä pikimmin sen
parempi
minä en olisi kestänyt kauemmin, enää sitä aikuisten miesten suusta
tullutta naukumista.
Marraskuun 20 päivän aamuna ei sitten ilmaantunut Seppäsen sukunimeä
kantava ja totteleva TVH:n työntekijä asemapaikalleen vaan oli
lähtenyt
kauas pois, minne sitä emme tulleet koskaan tietämään. Jos ei työssä
olo nyt kiinnostanut niin matkojen teko sitäkin enemmän tällä kertaa
ei
ollut pomo aamulla seitsemän jälkeen hirnumassa tai kiristelemässä
hammaspariaan alaiselleen. Heikkiset saivat tulla toimeen siis
keskenään, ties miten pitkään ne ylipäätänsä jaksoivat odotella
työmaalle.
Ei tullut tämä Seppänen tälle työmaalle enää koskaan, ajeli muina
miehinä senkin paikan ohi monetkin kerrat. Paikan sen josta viimeksi
lähti työmiehenä ja kunnon sekatyömiestittelin saaneena ensi kerran
eläessään. Siihen aikaan TVH:lla oli enimmäkseen sekatyömiehiä enemmän
kuin ammattinimikkeen takana olevia ammattilaisia. Rahalla oli helppo
lähteä minne itse halusi. Rahoja oli säästynyt pitkin kesää ja
syksyä,
raha on käyttöä varten laulaa kansanmies Irwin! Pesiönlahti on tuossa
vajaan seitsemän kilometrin etäisyydellä meiltä kotoa, tanssijalkaa
koko päivän niin vimmatusti rupesi syyhyttelemään, että malttanut edes
aloillaan oikein kestää, siinä ja silloin.
Lauantai-ilta ja poikamies ovat vanhoja sanontoja kautta aikojen se
kun se saa vähän päänkin pyörälle, minkähän vuoksi en tuota oikein
tiedä en ole lukenut tohtoriksi tai maisteriksikaan. Punahuulet
naisellako ne saavat täyspäisen miehen täysliekkeihin ja täysin
pauloihin, ettei niitä erota kuin arvovaltainen kuolema aikanaan jos
niin pitkälle on päässyt roihahtamaan.
No käymään vaan sitä piti oikein lähteä ei ole aivan oikein että siitä
vain puhutaan jätkä- tai akkaporukoissa.

Lauantai ilta oli alkanut työväentalon vastatessa illan karkeloista ja
tahdin takasi reipas supisuomalainen vanhan poljennon
tanssipelimannit,
haitarin ollessa mukana viemässä illan tunnelmaa eteenpäin. Poikamies
kun olin olisi luullut että minua kiinnostavat kokolailla tanssit,
mutta kun silloin en saanut itsestäni irti sitä tärkeintä, eli
syttymistä siihen tilanteeseen joka olisi minutkin saanut naisen
pyörteisiin.
Ilta oli alusta pitäen epäonnistunut ilta, taksi alle vaan ja
Pesiönlahteen ja TVH:n tukikohtaan mittariauto sai minusta kyydin.
Saunaan vaan ja kovat löylyt päälle huonosti menneiden tanssien
jälkeen, huomenna on taas uusi aamu ja sillä siisti. Aamu oli
sunnuntai ja lähtö oli kummasti mielen päällä sillä kertaa.

Aikarauta ilmoitti aikaista aamua kuuden jälkeen. Jo kohta postiauto
tulisi ja korjaisi kyytiin lähtijät pois tien poskesta. Ei ollut ennen
vanhaan mitään linja-autopysäkkejä maaseudun taajamassa, voit lähteä
matkaan vaikka lähes mistä kun vain ennakkoon ilmoittaisit olevasi
vailla kyytiä eteenpäin. Aamu oli vielä kovin pimeä, eikä mitään
liikettä näkynyt edessä eikä takanakaan. Klo 7.45 koitti ajallisesti,
postilinja-auto vihdoin saapui kohdalleni ja otti oitis kyydittäväksi,
määränpää tällä kertaa niin kauaksi kuin suinkin vain pääsee
kulkuneuvolla tässä maassa.
Ei ollut Ouluun päin menijöitä silloin, matkusti siis kuin ensi
luokassa konsanaan,  vaikka ei ollutkaan junassa tai lentokoneessa
jotka käyttävät luokittelumerkintöjänsä 1.lk - 2. lk. Rahalla sitä saa
vaikka kalliin ensiluokan jos ei muuten halua päästä eroon vähäisistä
markoista matkoillaan, menenkin eteenpäin ilman luokkia. Nyt sitä
ollaan vähäsen niin kuin pitemmällä matkalla, toista päätä matkasta ei
ole edes näkyvissäkään, ennen kuin olemme siinä vaiheessa että markat
ovat niin vähissä että pitää turvautua sosiaaliapuun.
Pesiönlahti ja väli Ouluun oli jo ennestään tuttua sahalla
oloajoiltani, joten siitä ei sen kummempia, ennen kuin muuttuu suunta
etelään, väli Oulu - Kalajoki.  Merkillinen väli tuo oli siksi että
eräs tyttölapsi pihkaantui minuun niin paljon että olisi pitänyt jäädä
yöksi tälle paikkakunnalle.
Taka ajatukseni kai pienet muhinat täkin alla oli Lea-tytön toive
minusta koska hän niin kovasti hinkusi minua jäämään. Jos olisi ollut
toinen mies niin olisi varmana kyllä jäänyt, minä joka en ymmärtänyt
naisen päälle yhtään mitään en vielä sillä kertaa jäänyt.
Mikä vahinko, olisin vaikka menettänyt oman poikuuteni siellä silloin
Kalajoella,  mene ja tiedä? Kaunis oli silloin eronhetki, kaunis ja
harmaa linja-autovuoroni lähti.  Lea varmaan jäi allapäin suuren
tuskansa kanssa kyselemään itseltään, kenet hän juuri tapasikaan
yhdeltä linja-automatkalta? Olisiko se ollut ainut oikea?  Kokkolaan
20.15. ja vaihto junaan käy kätevästi. Vain reilu tunti odottamista ja
juna viheltää.

Olen matkalla Helsinkiin yöjunassa ilman makuupaikkoja. Yö meni ja
vähän väsyttää mutta ei se niin mitään, aamulla lähtee heti kohta uusi
juna matkaan ja nyt suuntana onkin koti-Kainuu ja kohta Kajaani.
Kulkijana päätän jäävä yöksi tähän tuttuun kaupunkiin jossa niin monet
kerrat olenkaan aikaani tappanut muuten vaan. Matkustajakoti
Nevalainen
on monet kerrat matkalaisen tuudittautunut unten maille. Kalenteri
kertoo, että elettäisi tiistain aamupäivää ja köyhä kansa on mennyt
työhönsä aamuvarhain, lapsille leipää hankkimaan. Minulla ei ole ollut
vielä tuota huolta kuten muutamilla joilla leipäkin on niin tiukassa
että töihin pakko, vaikka joka arkiaamu.
Miksi minä olen nyt täällä enkä sekatyömiehen housuissa tuolla
viitostiellä Heikkisen Reinon komennon alla?

Minähän olen muuttanut ammattiakin aivan hiljattain, olen nääs
ammattimatkustaja tällä erää niin kauan kuin lompsani kestää tämän
kaiken, tarkalleen niin kauan olen ammattimatkustaja. Eikös pojalla
olekin kadehdittava ammatti? Ei tarvis aamulla kuulla ikävää
herätyskellon soittoa parhaassa unessa, vaan voi jatkaa makailemista
aina puolille päivin jos niin tykkää.
Aina hauskaa olla pitää niin nytkin, mutta kenen kustannuksella hyvä
akkaväki?
Vaikka tuossa äsken oli tuo herätyskello herättelemässä työhön
menijöitä en itsekään välttänyt tuota meteliä. Anna minun kaikki
kestää, aamuyöstä silmät auki ja taivalta on edessäpäin vielä
pitkälti.
On aamuvarhainen Kajaanissa ja Polojärven auto tekee lähtöä kello
viisi,  Ämmänsaari - Juntusranta - Kuusamo - Rovaniemi on tällä kertaa
vain tämän päivän matkustusannos ammattimiehelle.

Minnekä sitten seuraavaksi, turistikirja on hyvin ahkerassa käytössä
tuossa vaiheessa. Voisi vaikka tuonne Kittilän suuntaan, siellä matkan
varrella on postitoimipaikka nimeltään Kallo. Mitä se voisi minulle
merkitä? Vain pitkäaikaista kirjeenvaihtokaveriani.
Ihan vuosissa voimme mitata aikaa jolloin olimme kirjekavereita ja tuo
kortti jonka annoin postipojalle, päätti meidän kirjeenvaihtomme
kokonaan! Kittilään mentiin vain mutkan kautta. Suorinta tietä olisin
ollut jo Rovaniemellä takaisin, mutta tällä kertaa näin se tehtiin
ammattimiehen silmin ja ajatuksin, eikös vaan.
Aikaisiin aamuihin sitä näköjään joutuu tottumaan jos mieli keritä
paljon päivän aikana.

Jos seuraavana iltana kävelet Kuusamon torinseudun katuja tai vaikkapa
mieli tekee muhinoida vaikkapa Kajaanin Kaarinan kanssa aivan vain
viattomasti,  pitkän yhteisen elokuvaillan jälkeen, helliin
jäähyväissuudelmiin päättyi sekin ensitapaaminen. Varjostajat olivat
taas iskeneet tähän tyttökultaan ja päättivät vähin äänin meidän
väliset tapaamiset tulevaisuudessa.

Kaikkea sitä onkaan, vahditaan vapaata naisihmistä aivan ajallisesti
että oikein joutui kotiarestiin sen vuoksi kun meidät oli keksittynä
huulet vasten toisten huulia,  joka tuntui suudelmalta. Kolmen jjj
Kajaanissa on vierähtänyt taas peräti yksi yö tutussa paikassa jo
vuosien varrelta. Yksi seikka minua on jäänyt kaivamaan aina tuossa
nimessä Kajaani. Ne ovat nuo kolme kuuluisaa jiitä vanhan käytännön
mukaan. Yksi j meni joen kaupunkiin Joensuuhun, toinen meni murteensa
vuoksi Kuopioon, eikä Kajaani sen koommin ole kantanut kolmen j:n
antamaa rasitetta enää aikoihin, ainakaan minun muistini mukaan.

Ammattini vuoksi täytyy unhottaa jälleen kerran Pietari Brahen
perustama, korpimaisemien ympärillä oleva, Kainuun eteläosassa oleva
kaupungin idylli joksikin aikaa, mutta pian palataan taas takaisin
tuttuihin maisemiin kun sitä ennen olen käynyt kotimaisemissa vähän
ilmoittamassa etteivät aivan luulisi että on mennyt aivan yhä perään
maailmalla.

Matkustajakoti on myös tuttu kotikylälläkin ja siispä meninkin
ilmoittamaan että haluaisin vuodepaikan seuraavaksi yöksi, jos millään
sopisi.
Ensimmäistä kertaa kirjoitin huonevaraukseen ammatiksi olevani
ammatiltani matkustaja, jonka Sisko niminen henkilö otti vastaan
sellaisena hyväksyen selvityksenä ammattimatkustaja. Vuodepaikka ei
silloin paljon yön yli maksanut,  jopa neljällä markalla siitä
lystistä
selviytyi.
.
Toisella paikkakunnalla, vaikkapa vain Ivalossa joutui pulittamaan,
kahden hengenhuoneesta vaikka oli yksin asuen,18 markkaa kun Kuusamon
Huotarilla selvisi noin kuudella markalla. Kirjava hintapolitiikka on
tietyissä tapauksissa sidottuna palvelutasoon tai muuhun vastaavaan
paikan päällä ajanmukaisuuteen ja huonekoon mukaan. Se lyhyesti
matkustajan yöpymispaikoista maailmalla liikkuen ja matkaa edelleen
tehden.

Kuukausikin oli jo vaihtunut kuin sen kummemmin ajattelematta
joulukuuksi.  Matka oli juuri etenemässä pohjois-etelä - suuntiin.
Kohde tällä kertaa Helsinki ja Suomen viisikymmentävuotias itsenäisyys
juhlatapahtumat. Siis joulukuun kuudes ja Helsingissä,
Senaatintorilla, suurkirkkokin pullollaan herraskaisia
hännystelijöitä, kova kaulassa - veltto housuissa, pojat olivat aika
lailla pehmon näköisiä kun tulivat juhlajumalanpalveluksesta.

Jumalan sanako se saa niin raukean olon lähes kaikkiin vai edellisen
illan valvotut konjakki otot jatkoilla olleisiin. Se on reilu jätkä
tuo
jalkaväen entinen kenraali Keinonen kun pysäyttää itsensä kuin
tilauksesta kamerani eteen, josta hyvä valokuva on muistojen joukossa.
Ei sitä noin usein pääse kovin lähelle kärkikaartia tapaamaan, lähes
silmästä silmään. Kekkonen olisi kyllä pitänyt ja tavata silloin mutta
hänellä oli kai joku toinen ovi, mitä kautta hän vilahti kansan pariin
mustine autosaattueineen ei edes vilahdusta sillä kertaa. Kekkonen
kyllä sitten kävi Ämmänsaaressa kuin valtiovieras Kiannon patsaan
paljastamistilaisuudessa.
Olipa se näkemisen arvoinen tapaus silloin se nähdä ihka eläväinen
Kekkonen suoraan kansan parissa. Vain muisti oli hänellä jo silloin
sen
verran heikko että ei enää tunnistanut Veihtivaaran Martta Pöllästä,
joka varta vasten oli tullut Kekkosta tervehtimään. Muuten tilanteessa
Kekkonen luuli Marttaa ensin Saimi Seppäseksi Myhkyristä niin vain se
Kekkonenkin rupesi vanhenemaan omalla ajallaan ja vieläpä se minun
toimesta huomattiin jo alle 25 vuoden iässä.

Isot juhlat olivat kohta ohi ja oli palattava tavalliseen arkeen siis
matkaan vain ja tielle kaipaa kulkija, tällä kertaa suuntana läntinen
Suomi. Menin ja tulin saman päivän aikana Karjaalla. Vain yksi kuollut
ilmoitettiin Virkkalan kohdalla sattuneessa liikenneonnettomuudessa.
Pitihän sitä vähän käydä sukuloimassa enoni luona Kalliossa ja ajella
lystiä pitkä päivä kaupungilla Helsingissä. Raitiovaunu oli mieluisin
kulkupeli mennä eteenpäin ja kiertää kaupunkia ristiin rastiin niin
tuli siinä päivän mittaan paljon tuntemattomia kasvoja nähtyä. Kasvot
vain kertovat, että olet vain ihminen, muitten ihmisten joukossa,
mutta
silti yksin.

Ennen kuin päivä oli illassa menin vielä asemalle katsastamaan mitä
siellä oli nähtävää. Voi pojat paljonkin tämä poika kerkesi näkemään,
jopa puutetta kärsiviä naisia asemalla tapasin.
Olisivat valmiit pientä korvausta vastaan lähtemään panohommiin
kanssani, mutta minä kun olin vielä äitini jäljeltä ei moinen huvi
vielä kovin kiinnostanut sillä kertaa.  Mikäkö sitten se jokin
kuitenkin sinä iltana jo rupesi kiehtomaan tuolla aseman nurkassa,
siellä vaaleaverikkö aivan yksin kyyhöttämässä jykevää nurkkaa nojaten
koko hennolla painollaan.

Nyt tarttui tämä poika tilaisuuteen, jonka tuossa nurkan syvennyksessä
oli tarjolla,  minkkiturkkinen naiskauneus. Maalaispoika, menikö
sinulla nyt sisu kaulalle vai rohkeusko petti? Ei suinkaan, kävin
suoraan pyytämässä pääsisikö tytölle antamaan pienen pohjoisen matkan,
junakin on lähdössä vain muutaman tunnin päästä. Kyllä siinä sai
kaikkensa tehdä että vapaa perhonen lähtisi yhteen matkaan kohti korpi
Kainuun  salomaita, sinnepä tiettömän tien päähän.

Pikajunalla sitä vaan kello 21.15 lähdettiin, minäkin muka naisen olen
saanut matkaan, väliaikaisen välilihan antajan Helsingin asemalta,
olenko minä nyt se onnen seppä? Ilman puhemiestä hankittu hunajainen
on
matkaan saatu, mies jolla ei ole kokemusta naisiin vielä syntynyt
ollenkaan.
Poika tuomassa äidille oikein näytille, minkä kultalöydön olenkaan
tehnyt sen jälkeen kun lähin kotimaan reissulle vittua etsiskelemään
maailman surullisilta toreilta ja kaupungeista. Tämän minä sitten
äitini löysin, joka oli vähän vanhempi minua ja oli ollut sen takia
Helsingissä että hänelle tehtäisi raskauden keskeytys. Hän odotti
isätöntä lasta, isätöntä?!
Mahtoi siinä äitimuorin mielipide lyödä kerrankin tulta ja tappuraa
kun kuuli että mikä on suttura naisiaan, mutta kun oma poika halusi
myös naista ja päästä sen makuun piti hiljaa hyväksyä meidätkin sinä
yönä saman peiton alle tuona yönä. Tiukat olivat paikat joka
puolella,
yritin minä jo peiton alla vähän niin kuin näplätä, poikamiehen
sormet
suorastaan syyhysivät saada jotakin.
Enpä olisi eläessään uskonut että naiset voivat paketoida itsensä niin
ihonmukaisesti ettei poikamiehen sormikaan pääse pahojaan tekemään
naikkosen sukukypsään elimeen.
Se oli todellinen siveys-yö tuo yö ja naisella siveysvyö oikeaan
aikaan ja oikeassa paikassa. Mitä me nyt tästä opimme, ainakin sen
että
oppirahat sain maksaa korkojen kanssa. Ei sitten pillupalaa edes
vilaukseltakaan, mikä miehinen nöyryytys ettei mennyt poikuus. Sinä
yönä jäi katkera viha naisia kohtaan. Melkoinen tökötti mimmi oli tämä
kokemus, aina vain täytyi olla puuterituubit nenänsä alla, aina vain
jotakin piti olla laittamassa ulkonäön ehostamiseksi, eikä siitä
tekemälläkään enää uutta tahtona tulla joka olisi tepsinnän
markkinoilla uusia valloituksia varten.

Herrasmies on aina herrasmies ja saattaa aina minne asti vain halutaan
ja niin nytkin Kajaaniin asti tällä kertaa vaikka kaikki toivo oli jo
menetettynä kahden yhdessä nukutun yön aikana. Moilasen Atte kuin
sattumalta oli Kajaanissa käymässä yhtä aikaa ja myös me tavattiin.
Tytölle vain Alkon pullo kaupasta ja ei kun lääkettä kurkusta alas. Ei
juotuna paljon ettei mene muisti, eikä niin kyllä silloin käynytkään.
Tytön saatoin iltasella yöjunaan ja itse menin tuttuun matkustajakoti
Nevalaiseen aamua odottamaan. Koitti viimein ankea aamu ja pallit
täynnä vielä siemennestettä ei kun sen naisen jälkeen vain ja menoksi!
Tällä kertaa mentiinkin Jyväskylän kautta linja-autolla Helsinkiin
saakka eikä naista mailla eikä halmeilla näkynä Helsingissä.

Olenko minä nyt vain yhden naisen varassa, sopi vaan kysyä kun se otti
niin kupoliin se saamattomuuteni silloin yhteisessä sängyssä kotimökin
kamarissa. Tyttöjä on maailma pullollaan, ota vain se poikani se
oikea rinnallesi niin olet ikionnellinen, minkä minä nyt teenkään kun
ei niin ketään ei vaikka kuinka yrittäisi olla silmät auki joka
tilanteessa matkallani.
Vielä saman päivän iltasella lähti yöjuna kohti Kainuun korpea,
Helsingin rautatieasemalta. Mieli lähes maassa oli pojalla tällä niin
olin jo pitkän matkan tehnyt ilman hyvää lopputulosta.
Löytö oli vielä saamatta ei kun tuntosarvet vain esiin ja vainu koko
ajan päällä nuuskien, silmät tapittaen, katsoen niin pitkään kuin
suinkin katse kestää.
Katso kummaa, mitä minun silmäni näkevätkään tuolla lähellä
istuvankaan, kolme, siis kolme vielä toiseen kertaan nuorta naista
niin
että kiinni veti kuin tervattu,  veneen tervaus aikana kevätkesästä.
Voi pyhä jysäys, voiko tämä olla tottakaan? Kyllä on, vaikka en edes
koitellut miltä edes tuntui pitää taas uutta ja vieläpä kolmea naista
yhtä aikaa käsipuolessani. Nytpä oli ilo päässyt irralleen meiltä
kaikilta neljältä. Minä olin se neljäs kun tyttölapsia oli siis kolme.
Miten reheviä, miten hemaisevia, aivan kuin samaa äitiä ja isää kaikki
kolme, marjoja kuin kesäisestä metsästä olisi saanut poimittavaksi
yksi
kerrallaan. Ei voina olla silmä lepäämättä, näky oli niin mahtava kuin
suinkin olla voi.
Voiko olla yhdellä ihmisellä niin hauskaa kuin silloin oli minulla,
enpä jaksa enää uskoa että olisi ollut edes eläessään niin
ikimuistettava yhteinen junataival. Helsingistä aina Suonenjoelle
asti
Savon sydämeen. Pian tuo matka menikin, matka meni kuin siivillä, nuo
siivet saivat aikaan kolme pirteätä emäntäkoulun tyttöä, joita
muistelen hyvin lämmöllä. Pirkko, Riitta ja Eila matkalla koululle
yöjunassa 13.12.1967. Hyvät jäivät muistot, ostin teille yhteisen
kaulaketjunkin, mutten tiedä kuka sen silloin sai jouluksi 1967
kolmekymmentä vuotta sitten.

Jäi kauas taakse ne ihanat Savon tytöt joita en sen koommin enää
tavanneet milloinkaan, edes sattuma ei tuoneet luokseni. Olisi varmaan
toinenkin lystin ilta voituna pitää yhdessä. Se oli niin aitoa, että
oikein mukana eli.

Joulukuu oli ajassa siirtynyt lähes puoleen väliin saakka ja kohta
kokonainen kuukausi oli tullut oltua pyörien päällä. Se on todella
pitkä matka kilometreissä jos laskua rupeaisi pitämään, mutta kun ei
kannata, saisi vain omantunnontuskia ja taas olisi sieluni levoton ja
lepattaisi entistä enemmän.
Pitääpä minun käyvä tätini Kaijan luona Riihivaarassa, miten paljon
siellä ovat maailman kirjat sekaisin. Kun Kaija-tätini pääsee oikein
hämmentämään niin karsta seiniltä silloin puhdistuu putipuhtaaksi.
Olinpa vain yhden yön tätini luona, eikä sen kummempia, aamulla taas
jälleen uudestaan autoon, kirkolle ja Ämmänsaareen. Ja tietysti
Kajaanissa päiväseltään meni sekin päivä eikä sen kummemmin jäänyt
mieleen mitään mainittavaa yksityiskohtaa koko pakkaspäivästä.

17 päivänä sunnuntaina mies rohkaisee oman mielen muille sopivaksi ja
pokkaa tunnelmaan tangon.
Kuin haavan lehti jää mies vitivalkoiseksi tanssitun tangon jälkeen.
Miten voi aikamies kohta tuntea sellaista pelkoa sydämestä ettei
vapisematta voi tangokaan onnistua. Voiko tämä olla sitten ihmissuhde
kysymys vai missä ollaan menossa kun jossain näin pahasti mättää
tanssilattialla.

Kokemus oli niin inhottava etten edes soisi kellekään sellaista tämän
taivaan alla tansseissa käyvän kuin mitä minulle piti käyvä. Koskahan
sitä seuraavan kerran kykenee moiseen alistukseen itsensä laittamaan?
Eipä mene varmaan kauankaan, näin vain luulisin vai oliko joku
suunnitellut puolestani jotakin muuta, jää nähtäväksi. Kova talvi
tekee
nyt kovasti tuloaan näillä leveysasteilla, parikymmentä on niin kuin
aluksi kun Kuusamossa elohopea laskee -37:ään ennen joulua. Lukema on
kyllä yllättävän paljon pakkasen puolella, mutta mitä me pakkasista,
niitä tulee ja menee.
Joka talvihan tuo on käynyt neljänkymmenen kahta puolta johonkin
aikaan vuotta.  On tuo hyväkin, että ilmoja riittää, jokunen
suorastaan
kaipaa talvipakkasia, kuten jääntekijät alkutalvesta jne.

Mutta minä en anna pikkupakkasten häiritä itseäni, menen työväentalon
pikkujoulua katsastamaan. Jo oli miehen alku terästäytynyt niin paljon
että uskalsi tulla kolosta ihmisten ilmoja nuuskimaan.
Matkustajakoti oli taas yöpaikka Tauriaisella, olin saanut niin monta
hyvää yöuntani vietettyä tällaisissa kodeissa. Oma koti oli kaukana,
silloin omassa kodissani ei ollut sitä rakastavaa äitiä jonka luokse
olisi voina enää mennä, olin saanut kaikki vihat niskoilleni häneltä
ja
nyt on näin.
Kuljen ilman kotia täällä maailman kiertolaisena niin kauan kuin minun
ei ole hyvä olla kotona jossa saan kaiken ihmisarvon.
Joulu tuli myös minulle silloin vain yksin Kaljuskylän Alaskassa,
valopetrolin hajussa oli muuten melkoinen hajukokemus. Tuo tuolla
nurkassa, muka lämmittimeksi sitä jopa sanoivat on niin
helppohoitoinenkin sen kun lisää öljyä kun entinen pääsee säiliöstä
loppumaan.
Mutta on melko pitkä aika ennen kuin pääset uudestaan tuon kamiinan
sytyttämään, kerkiää tulla melko kylmä sisälle kovalla pakkasella.
Joulu -67 oli koko lailla pakkasjoulu, kolmenkymmenen tienoilla, jopa
välistä ylikin miinusta.
Kaikki joulun pyhät menevät tänä jouluna täällä Kaljuskylän Alaskassa,
myös kaikki illat tanssin pyörteissä työväentalolla.

Aamuyöllä sitä palaa häntä koipien välissä mitään saaneena tai mitään
antaneena.  Kuka oli tuo Ivalon tyttö en jaksa kovin hyvin muistaa,
siltä osin on muistini täysin sumentunut, talolla kuitenkin kyllä
olimme tavanneet. Ehkä jonkun jouluvieras kai on vain merkintä
kalenterissa ei muuta tavattu kuitenkin on. Hyvä että tavattiin,
olisi
kai ollut kovin masentava jouluntienoo, ilman minkäänlaista
vaihtoehtoa
vaihtaa edes jokunen hyvä sana toisen osapuolen kanssa
.
Joulutanssit tanssittiin kolmena iltana perätysten, kova oli hinku
oppia. Noiden tyttöjen kanssa ainakin yritystä oli kovastikin, mutta
siihen se kaikki kyllä jäikin valitettavasti. Olenko minä nyt pelini
menettänyt nuorimies, alle vielä yhdeksäntoista, mitä minä enää
elämältäni tarvitsen vai onko se tässä umpikuja vai mikä tulee
ratkaisemaan pahan solmun. kohdallani on solmu, siinä se on, kaikki
ovat tiukasti kiinni toisissaan.
Uusivuosi on tulossa ja tehdään hyvä uudenvuoden lupaus niin kaikki
olisi sitten kuin monella muullakin on, hyvin.
On jokapäiväinen työpaikka ja ihmissuhdeasiat ovat kunnossa ja koti
olisi taas uudestaan arvossaan. Koti jonne voisi mennä olemaan ja
rakentamaan omaa tulevaisuutta ja vaikka voisi perustaa myös perheen,
jonka kanssa maailman meno jatkuisi päivästä iltaan, aamusarastukseen
saakka jolloin olemme aloittamassa uutta päivää ja tulevaa
tulevaisuutta päivä kerrallaan.

Vuosi 1968 alkoi Ämmänsaaren työväentalon tansseilla, Eero Penttilän
yhtyeen tahdissa. Tangoa on sitä itseään sai sillä kertaa kuten
halusikin. Olinpahan oppina jo sen verran tyttöä litistelemään lähelle
rintaa että jotakin olen jo saanut aikaiseksi.  Ilman muuta
lähikontaktia, mutta toiveissa on vielä hyvä elää ja toivoa parasta ja
sitä hyvää, mutta ei makeata mahan täydeltä ettei maku kärsi
liiallisuudesta.

Tämä on elämäkertani toinen osa mutta sisältö on jo pitempi kuin
ensimmäisen osan, peräti 22 vuotta tässä on taivalta kuljettuna
eteenpäin, vuosissa lähes neljänkymmenen vuoden ikään saakka on jo
mentynä tässä loppupuolella. Seuraava muistelu lähtee siitä kun minä
olen jälleen kotona Kokkotaipaleessa kesästä 1967 alkaen.
Vaikka nyt muutama vuosi on jäämässä väliin koska ei ole olemassa
tarkkoja päiväkirjamerkintöjä noita välivuosilta. Kyllä tässä ruvetaan
pian pääsemään hekuman makuun kun poikamies pääsee vihdoin naisen
makuun koko ruumiilla, ja tuo vuosi jolloin tuo ihme tapahtui 1968
kesällä.

Työväentalolla sitä vaan tavattiin ja mentiin monot kummasti vinossa
tanssilattialla. Meno oli kuin paremmastakin tanssiparkettien
kutsutilaisuudesta suoraan lainattu,  mutta tässä tapauksessa olivat
vain amatöörit näytillä, ilman ammattiohjausta,  mutta sujuu se
näinkin
pojat ja tytöt. Sukuansa monesti ollaan moittimassa eikä anneta
kiitosta edessä eikä takana mutta jälkikäteen kiitoskin on nyt
paikallaan.
Pikkuserkkumme hommasivat kampeen,  jota kelpaisi vähän höylätä aivan
oikeasti. Moisionvaaran Eevako se muka kaikkien yhteinen eväskö kun
yksi rupeaa saamaan niin miksi myös minä en saa sitä samaa hyvää,
kaveria ei jätetä pulaan.

Venematkalla pian selvisi kuka saa mitäkin. Onni oli kääntynyt minun
puolelleni,  kaikkien kuullen, minä olen se onnellinen joka ensi yönä
pääsee onnellisesti pois poikuudestani. Herranen aika, minäkö se olen,
jolle näin pääsee käymään ensi yönä. Siinä ei pappia enää jäätynä
odottelemaan, että olisi vihkinyt tuonkin aviopariksi ennen kuin alkaa
ne synnit ja temput ilman aviovuodetta ja siunausta.
Kyllä siinä sai olla vähillä vaatteilla ei ujostella ei. Eeva otti
komennon, kokemusta kun oli, otti paraatikunnossa jo seisovan omakseen
ja tuossa tuokiossa se olikin hänen ihanassa pillussa litisten aina
pienen liikkeen jälkeen joka sulassa sovussa aikaan saatiin, minä alla
hän päällä hurjasti väristen himosta joka meidät oli saanut syttymään
yhä uudelleen.
Kohta vaihdettiin osia, pian minä olin päällä kapellimestarin osassa
tahdin määräämässä, voi pojat mikä kokemus menettää poikuus ensi
kertaa
jollekin joka ajattelee samoin. Nuoren miehen työvärkki pääsi kohta
huippuunsa, oli jo laukeamisen aika.
Mutta me vähän herkuteltiin ennen laukaisua, ensi kerran kun on saanut
jo kohta tekee mieli taas uudestaan sitä hyvää. Tapahtui keskeytetty
yhdyntä, yhteisestä toivomuksesta, hukkaan meni nekin siemenet. Sillä
kertaa ei kukaan tullut isäksi minua sanomaan. Mahtava laukeaminen jäi
karvoituksen päälle, joka kuivattiin karvojen ympärille kuivaksi.
Kyllä oli nyt Seppänen saanut ja saanut, jalkojen välissä pallit ovat
hyvin kiinteät ja kipeät. Itse pojan mulkusta kyrväksi muuttunut tuon
naimisen jälkeen oli kova ja jäykkä kuin jousipyssyn kaari, jolla
voisi
vaikka kohta aloittaa uudestaan. Veto oli mahtava silloin.
Aamun kahvipöydässäkin se vielä oli samanlainen, halukas kuin muutama
aika sitten. Sitä uutta tilaisuutta ei sitten tullutkaan.
Äitikin oli herännyt seinän takana ja arvellut että minulla on vieras
huoneessani.  Pojat olivat todistaneet näin olevan.
Tuliko äkkilähtö taipaleelle silloin, tuli varmaan. Siinä ei tyttöni
kanssa kerinnyt muuta kuin ikkunan aukaisemaan, niin kohta olimmekin
ulkopuolella menossa lujaa metsätielle päin. Sellainen oli ensi
kokemukseni saada naista omassa sängyssä.  Kyllä kokemus kannatti nyt
sitä oli sitäkin kokemusta viisaampi.
Meillä oli edessä kylmä ja karu taival tiellä kahden kesken ei sitten
pennin penniäkään kummallakaan taskussa, mutta ämmään sitä vain oltiin
menossa. Pyhä päivä ja kyytiyhteydet paljon huononlaisia, vaikka minne
päin olisit ollut menossa.

Koskaan en ole kysynnät  Eevalta miten hänen silloin kävi kun me
erottiin minun ensimmäisen kerran jälkeen kun olin saanut naista ensi
kertaa eläissäni. Kuulepas tätä vielä nytkin kun kirjoitin tämän
kohdan
tähän paperille muna nousi melkein koko ajan ja halutti naista naida
heti paikalla.

Tämä oli minun omakohtainen näkemys tapahtuneesta silloin lähes
kolmekymmentä vuotta sitten kesällä 1968. Kun tulee kesä niin
muuttolinnutkin palaavat kotimaisemiin rakentelemaan omaa pesäänsä,
toiveessa saada jälkikasvua matkaansa syksyistä muuttamista ajatellen.
Joku viisas on sanonut aikanaan kun on kesä ja kärpäset, vedet auki
lainehtimassa ulapalla.
Marjametsät täynnä marjasatoa, suot täynnä kullanhohtoisia lakkoja
joista vaikka voi joku pienen omaisuuden hankkia itselleen. Siihen
aikaan ei ollut perin harvinaista käskeä miestä metsään hakemaan
sieltä
elantonsa, jopa tästä tehtiin laulukin.
Osa kansasta puolukoita poimii metsässä kun hätäaputyötkin olivat
päässeet käymään niin vähiin että lapiokin oli jo kohta silloin turha
koriste mökkien nurkissa.  En ainoastaan minä ollut vailla työtä josta
leipä irtosi, meitä oli poikia ja miehiä jo pitkälle
toista sataatuhatta
koko maassa. Kyllä oli monella mieli maassa ei työtä löydy kortistosta
ei oota vain tarjottiin työttömyyskortistosta.

Moni menetti jo uskonsa melkein huomiseen, toivo oli melkein kokonaan
mennyt kun oli tottunut oman nokkansa eteen tekemään joka päivä
ansiotyötä, ilman yhteiskunnallisia tukia. Kahteen kertaan siinä
päivisin sai kääntää omat joutilaan näköiset työrukkaset, joille ei
ole
enää ollut pitkään aikaan mitään käyttötarkoitusta.
Jos vaikka koko elämäkin voisi olla yhtä käyttötarkoituksettomuutta,
mene tiedä vaikka välillä saattaa tulla niitäkin hetkiä aika ajoin ja
varmasti myös tuleekin,  mutta kuka ne helposti on tunnustamassa. Minä
olen sentään mies enkä sorru tunteitani ilmaisemaan minun heikolla
hetkelläni se olisi perin akkamaista miehisen miehen näkökulmasta.
Luonteen pitää olla niin karski että oksat pois jos niin haluaa
itseään ilmaista.  Kuka vielä uskoo tuohon sahalaitokseen joka on
seissyt turhan panttina vuositolkulla, eikä vain lähde mistään
nykäisystä käynnistymään. Monet jo lähti ja tulevat vielä lähtemään.
Suurimmat ikäluokat kun olivat kyseessä oli pakko lähteä,  mikään
pientila ei elättää niin isoa sakkia

Suomussalmelta että kaikki olisivat tulleet edes jollakin tavoin
toimeen ei niin mikään pientila. Ruotsi ja Keski-Eurooppa ja eteläisen
Suomen kasvukeskukset olivat vastaanottamassa monen Suomussalmelaisen
isän ja äidin kasvattamaa jälkipolvea. Suomussalmen väkiluku oli
päässyt juuri korkeimpaan huippuunsa kun väki väheni ja väheni niin
paljon, että oltiin jopa huolissaan väestökadosta.
Kyläkunnittain tuli lähes kertaheitolla harvennus mökkirähjiin kun ei
sen kauniimpaa nimeä voi millään antaa tosiasioille.
Mitäpä minä sitten itse olisin valmis tekemään kun mullankaan ei ole
ollut pitkiin aikoihin mitään vakituista työpaikkaa. Mitäpä minä
kiirehtimään työntekoon,   tehkööt herran ketaleet kaikki työnsä
minunkin edestä kun kerta pakottivat näin Suomussalmen autioitumaan
omat synnyinseutunsa.

Minähän nousen uunille pakkaspäivinä ja katselen kuin kuuntelenkin
aivottomien, kokemattomien viskaalien yhtä sun toista vouhotusta.Ja
paskat ja pitkät, minä kun en noteeraa koko rehvastelija joukkiota,
enempää siellä Helsingissä kuin täällä omassa kunnassakaan.
Herroja, joita meillä on aivan riittämiin omastakin takaa, vaikka
mistä muillekin jakaa. On se tuo omasta mielestään herra, kuitenkin
kuin metsässä paskanmarja joka jää poimimatta.

Voi herran retkut kuinka minä aina olen teitä inhona aina syvää inhoon
saakka omassa elämässäni, kuinka te olette aikaansaamattomia, ettekä
osaa edes hävetä omaa surkeuttanne.
Herravihani on juurtunut minuun niin voimallisesti ettei sitä lepytä
edes mikään niin. Minkä ovat tehneetkään tälle kauniille kotimaallemme
vahinkoa ja tehneet aina ja nyt se jos mikä minua aina korpeen että
myös sapettaakin välillä ja kiehahtaa omissa oloissa tulikuumaksi
asti.
Kansakunnan järkevyys  vai onko kansallamme järkeä olla kansakunta
vain joskus on tuntuna se vähä mikä onkaan olemassa olisi meidän
kansakuntamme ulkopuolella, toisessa paikassa.

Minä pyydän jos sallitte vähän aikaa antaa minulle niin esittelen
teille komean herran, josta ei väriä puutu, persoona mikä persoona,
eikä vähiten minun halveksuma lörsä ja lörppö jo nykyinen vainaja!
Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö K. Pyykkönen on tuo minun
noteeraamani mies. Joka ei aikaisemmin tuntenut tuota kuvatusta niin
varmana luettuaan tämän tietää jo paljon enemmän. Ennen vanhaan kun ei
mentynä ajanvarauksen kautta sosiaaliapua hakemaan voin mihin aikaan
päivästä hyvänsä voitiin vapaasti mennä.
Kerran oli vanha Turjanmaa mennyt kuntaan asioimaan ei Yrjön luokse
vaan toiselle henkilölle. Kesäaikana kun aamuisin oli tapana pitää
ovia
auki tuulettamista varten, kuului kaukaa kadulle asti kunnasta ääniä.
Pyykkösen ääni oli erottuna selkeimmin ja Myhkyrin Saimin ääni aika
ajoin hyvin kiihtyvänä välillä voimistuen. Turjanmaa paikalle
katsomaan
mitä se Yrjö Saimia nyt huudattaa siis asiakasta.
Pyykkönen käsitteli sillä lailla että ohikulkijatkin olivat ajan
tasalla mitä Myhkyrissä lähipäivinä Saimi äitinä lapsilleen syöttää ja
juottaa, näin kaikki ohikulkeneet tiesi kaiken tämän.

Pentti-veljeni myös oli kerran ollut vuorostaan hakemassa huoltoapua
Yrjöltä,  meillä oli oma tilimme Yrjön takana kun hän oli meidän
holhoojahuoltaja.
Vänkylä kun oli tuo Yrjö niin ei ensin hoitanut koko asiaa niin kuin
olisi pitänyt johdonmukaista virka-asemansa puolesta ja toiminut
asiakkaan kannalta heti välittömästi. Kun ei tovin odotteluun jälkeen
kuuluna vastausta, poikanen Pentti käveli Yrjön eteen käsi nyrkissä ja
lyödä napsautti pöytää niin että Yrjö ihmetteli että mitä se nyt teki
hänelle ja komensi häntä pöydän toiselle puolelle.
Pyykkösen silmät siinä leimahti hetken ja leipälappu irtosi veljelleni
Pentille.

Omista varoista ei kunnanvaroista, tulkoon se nyt tällä kertaa
mainittua.
Virkamies saa joskus kokea nöyryytyksen, kun on vähän vouhottaja sen
me voimme itse kaikki tästä lukea.
Pyykköselle kun kuului myös pitäjän hullutkin hoitoon vietäväksi,
siispä tässä yksi tositapaus eräästä käynnistä Oulun
piirimielisairaalasta.
Varmaan olette  kuulleet puhuttavan hulluista, jotka ovat seinähulluja
sanan varsinaisessa merkityksessä.
Vain tämmöinen keikka odotti seuraavana aamuna Yrjö Pyykköstä, aamulla
aikaisin oli lähtö piirille. Potilas oli ollut koko ajan levoton
matkan
aikana, jopa Yrjön henkiriepukin oli vain hiuskarvan varassa silloin.
En voi ikinä uskoa kun olimme olleet vähän aikaa piirimielisairaalan
edessä, että potilas onkin täysin rauhallinen ja normaali, kaikki siis
kunnossa. Pitää koko ajan muistaa, että seinähullut ovat aina
arvaamattomia tempauksissaan, jopa hengenvaarallista sakkia.
Seinähullut kun yleensä viedään suljetulle osastolle niin tässäkin
tapauksessa toimi Yrjö. Tieto oli etukäteen soitettuna, ennen lähtöä
Suomussalmelta, että minkälainen on tapaus tulossa nyt hoitoon.
Ovi auki ja kaksi rotevan näköistä valkeapukuista vastaanottajaa
ottivat tulijat vastaan. Ensihämmennys oli täysin valmis kun
vastaanottaja kysyikin, että kumpi teistä on se potilas.
Suomussalmen virkaa tekevä sosiaalisihteeri vastaan seinähulluksi
määritelty potilas onkin hiljaa, jopa nyt jotakin.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen myös Yrjön suhteen, ettekö te tosiaan
tunne kuka olen minä, Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö Pyykkönen?.
Eivät olleet kuulleet, vain soitto Suomussalmelle pelasti Yrjön
pahasta pinteestä hullujen huoneen sisäpuolelta ja siinä vaiheessa sen
koommin ei Yrjöllä ole ollut haluja lähteä saattamaan
mielisairaalapotilaita.
Jopa tämä Pyykkönen yritti minun tätiäkin pyydykseen saattaa, vaan
onnistumatta aikeessaan. Pölvästiksi oli hänet silloin havainnut sekä
suupaltiksi, hyvin leuhkakin kuulu olevan.
Pyykkönen oli ollut monesti lähellä menettää virka-asemansa
Suomussalmen sosiaalisihteerinä. Kun ei ollut niitä hyviä tapoja, vain
hyvä tuuri oli hänellä ainut pelastus säilyttää asemansa. Minä
asiakkaana en olisi halunnut Yrjön olevan tuolla paikalla, pitää sitä
olla edes jonkinlaista käytöstä.
Paska huusin pönkänpaikalla olisi ollut sopiva virkapaikka meidän
lasten huoltajalle.

Meni se kesä  se meni niin, että kesä 1968 ei tulee enää uudelleen
elettäväksi ja koetavaksi niin ei voi tullakaan koska siitä onkin
kohta
kolmekymmentä vuotta aikaa. No onhan tuota kerrakseen kuluna vain
uudet
ratkaisut odottavat että niitä voisi lähteä viemään eteenpäin.

Kumma kyllä, työtä rupeaa tekemään mieli, arvaahan sen että nyt se
kävi mielessä pitkästä aikaa, minäpä myös jälleen olenkin levänneen
näköinen mies, peilistä sitä juuri katselin. Se tuo enoni aikoinaan
oli
siellä kaljafirmassa automiehenä, josta tuo juontuu mieleen, voinko
minäkin olla siellä jotakin tekemässä.

Voinhan minä jos vain voin. Peilistä juuri näkyi mies joka saa lähteä
työmaata itselleen katselemaan nyt on jo syksy ja nyt varmaan jo
joutaa. Kerälässä olin juuri yötä ollut, miksikö tuolla tuppanalla
näyttää olevan lompsassa vähän rahaa ja minä näin sen.
Aamulla ei niitä olekaan,  minä olin lainannut 110 markkaa ja mennyt
hakemaan töitä Helsingistä itselleni.
Mitenkä sainkaan alleni jalat, olen täällä tällä kertaa ja kukaan ei
tiedä minne mies lähti en yleensä kerro omia lähtöjäni etukäteen.
Äkkilähtö on paras lähtö, vaikka mihin jos minusta on kysymys.

Minulla on nyt työtä, olen mallasjuoman Violankadun konttorin
varastomies. Te jotka jäitte sinne peräkamarin pojiksi Suomussalmelle
ei sitä ihanuutta ole kuin kotityöt, josta ei makseta paperikymppejä
tilipäivinä. Varastomies se minä olen nyt, tyhjennän aamusta iltaan
rekkojen tuomia peräkärryjä ei siis työtä kummempaa ja kaikki siis
hyvin.
Suomussalmelta lähtöni jälkeen alkaa kiivas takaa-ajoni, mistä minut
nyt löydettäisiin.
Äitinikin näyttää olevan yhtä hyvä asiamies kuin Hämeen Maija
aikaisemmin. Äitini saa Pyykkösen kirjoittaman uhkakirjeen minulla
tuotavaksi kotia, mutta minä en saa sitä koskaan, koska olen täällä
Helsingissä töissä.
Saavat vetää vesiperän kaikki sen puolen paskanokat, jotka eivät anna
minulle työrauhaa ja sen tuomaa tyydytystä.
Kun minä nyt olen työssä niin ei luulisi olevan enää kellekään mitään
nokankoputtamista minun ratkaisujeni suhteen. Olen ns. sekatyömies ja
olen koko lailla omasta mielestäni tehnyt hyvän ratkaisun itseni
kannalta.

Vanhentuva äitikin on aivan liian vanha poikansa avuksi
jokapäiväisissä askareissa,  nuorten kyydissä vanhat eläkää liikaa
vaivaa nähkö, minä päätän nyt itse. Ensialkuun pitää jälleen
turvautua
enon apuun ja olla siellä muutama viikko korteteeriä kun saan kohta
vuokrakämpän itselleni tuosta läheltä. Pengerkatu 7 oli osoite,
poliisi
piti majaa numerossa 5.
Ja oltiin niin silloin naapureita virkavallan kanssa. Vuokranantajani
oli hyvin vanha ja iäkäs papparainen, Virtanen ja minun kämppäkaverina
oli Pakarisen Kalle.
Vanha oli myös hänkin, siinä lähes 80 ikävuotta. Vuokra ei ollut kovin
korkea,  mutta mukavuuksiakaan ei kyllä ollut. Ei TV:tä ei ollut
radiotakaan. Vain makuualkovi ja hämärän puoleinen huone vanhasta
talosta. Vanha hissikori se minulle kertoi, että on kovin vanhatalo.
Vain työtä kun jaksoi tehdä niin leipääkin sai palkkioksi, niillä
markoilla joita työnantajani maksoi tilipäivänä käteen. Minä en vielä
jaksanut uskoa siihen että tämä oli se ainut paikka maailmalla josta
voisi muodostua minulle ikuinen onneni kehto kun se oikea kehtokokemus
oli pelkkää miinusta, miinus mittarinpohjaan asti koettuna.
Jotakin uutta sentään oli minussa jo tapahtunut, kävin jopa vanhojen
tansseissa,  vaikka en olekaan vielä kahtakymmentäkään. Kun tuolla
vanhojen tansseissa tapasi koko kirjon nuoremmasta vanhempaan,
jokaiselle silmälle lähes melkein sopivaa, mutta mitään oikeata ei
vain
näy löytyvän josta saisin oman.
Sinne kotipuoleen taisi jäädä se sittenkin Keskisen linjalle,
Heikkisen vaaran päälle vai oliko tuo täällä Herttoniemessä? Kävin
muuten sielläkin oman aikani kuluksi lähentelemässä lähempää
tuttavuutta Mirjan kanssa.
Taas nuo naiset rupesivat kummittelemaan lähelläni ja vähän makua
antamaan.  Voiko nuoren naisen avohaava olla jalkojen välissä niin
avautumaton kun sattui minulle kerran käymään.
Muutamassa kyläpaikassa seuraus siitä oli että tunnin yrittämisen
jälkeen puhti oli jo pois ja halusi vain maaten mitään edes saaneena.
Aamulla vain kahvipöydässä nähtiin se mitä oltiin kyläpaikassa saatu
aikaiseksi, syrjäkulmin siinä vain toisiamme katselimme.

Tyttöni vieressäni ähisi tulipunaisena omaa puhisemistaan oli meille
melko nolo temppu, emme saaneet kumpikaan sitä mitä makeaksi lihaksi
sanotaan. Vain saimme tyytyä siihen että toiset sai ja me jäimme ilman
ei ollut oikein reilua. Palaankin taas kaupunkiin, enkä mene kehumaan
että mitään olisin edes yrittänytkään.
Kaupungilla minua odotteli aivan uusi ja vieläpä sihteerin arvoinen
hempukka. Siis Levanderin Mirja, palsta 65 C Herttoniemi oli paikka
jossa minulle oli pieni mahdollinen tilaisuus mutta yrityskin kuivui
kerran niin vähiin että sai vain omat housunsa kostean märäksi
siemensyöksyn aiheuttamasta latauksesta.
Sihteerit ovat aikansa kutakin, punaisia huuliltaan ja hyvin
hemaisevia syöttinä yleisissä tansseissa arjen kohdatessa.
Rakkaus on jo juossut ulos kauas pois niin kuin mitään pysyvää ei
tarvitakaan.  Maalaistyttönikin ilmoittaa se on nyt loppuna, löysi
uuden itselleen ja jätti koko miehen Helsingin yöhön yksin. Opimme
parista seikkailusta, rakkaus ei tule vaan se menee kenen luokse se
haluaa.
Nyt olet yksin kaiken keskellä. Onpa minulle edes työtä, josta minä
saan melkein kaiken mitä tarvitsenkaan, nuo naiset kyllä on tarkoitus
jättää vähemmälle huomiolle.
Pitäkööt navanalusensa koskemattomana niin paremmin olisi halu antaa
oikein äidin lailla myöhemmin. Tuleekin joulukuun viimeinen päivä ja
perin harvinainen päivä sinänsä. On yöksi mentävä työpaikalle
purkamaan
rekoista kolmoskaljat joita tulikin parin vuorokauden aikana yli
viisikymmentä rekkaa, jotka me varastomiehet työntelimme kärryillämme
varastoon, koska keskiolut vapautui maitokauppoihin myytäväksi niin
olivat siitä sitten valmiit heti lähtemään uudenvuoden päivän jälkeen
myyntiin.
Virtanen oli yksi joka minulle jäi mieleen hyvin, oikea mallas
juomamies, myös työaikanakin hänelle sopi ottaa pienet kaljat kun taas
minä en vielä kovin perustanut koko kaljoittelua omakseni, olin
päässyt
hyvin pitkälle ettei mikään kalja voita raittiusaatettani. Virtsu
Virtanen kyllä sen taisi, otti monet humalat ennen kuin pääsi kotia
lähtemään Vartiokylään. Väiski oli paljonkin viksumpi mies, mutta
joskus kuitenkin kelpasi myös hänelle ilmainen oluthiprakka, vanhempi
mies hän oli. Iso-kissa oli nimensä veroinen, myös työnteossa, vaikka
kertakokeilu siitä että kuka se on talon paras kaljakärrymies päättyi
sillä kertaa ison miehen tappioksi ja minun hyväksi.

Iso mies meni ennen puhki kuin minä, käytiin pieni työnäytekokeilu
aivan työn merkeissä ja vieläpä omalla työmaallamme Violankadulla.
Työpaikka oli mieleinen kun ei tehnyt heti poiskaan mieli niin kuin
joskus kävi. Antoi uutta potkua kun menin oma-aloiteteisesti
esimieskurssille Katajanokalle, siis varta vasten kyseiseen työhön
liittyvä, jota muuten jo päivälläkin tein työmiehen ominaisuudessa.

Kurssi oli kolmena iltana viikossa ja siitä sai oikein
ammattipätevyyden käydessään loppuun kyseisen kurssin hyväksyttävästi.
Ja minä kävin hyvin arvosanoin kurssin loppuun kesään mennessä.
Asuinpaikkakin oli siinä välissä kerninä vaihtua, tuossa aivan lähellä
oli uusi paikka missä nyt yöni vietin, kolmas linja 14 B Helsingin
Kalliossa. Niin oli taas uusi kesä edessä.
Minä taas kahden vaiheilla, mitä minä nyt olin jättänyt hyvän
työpaikkani mallasjuomalla ja teen lähtöä jälleen kotia päin. Juna
hiljaista miestä kuljettaa,  vanhalle kotiseudulle palaamme jälleen
muistojeni kanssa.
Tuleeko minusta miestä ja milloinka alan jäädä, sitten aloilleni
jotakin pysyvää saamaan aikaiseksikin, ettei se vain olisi tätä
ainaista edestakaisin vaeltamista Suomussalmen ja Helsingin välillä.
Romppaisen Ilmari, eipä ole miestä aikoihin näkynä näillä main ja nyt
täällä tänään, siis mummoni veli ja nuorin niistä. Ilmari onkin
suvussamme se joka on todellinen hieroja.
Kerran oli eräs naisihminen valitellut omaa vaivaansa hierojalla
Hyrynsalmen kirkolla.
Eipä aikaakaan kun hierojamme oli paikalla.
Hierottava paikka oli naisen haarojenväli, jopa oli miehellä mieluinen
paikka mitä hieroa. Pojat! tämä ei ole mikään leikinlaskun paikka nyt,
naisen piti saada heti paikalla apua vaivaansa, ennen kuin menee
hermot
miesten kanssa ollessa.
Naisihminen vähän arkaillen alkaa riisua pois rytköjään päältään kun
hierojalle paljastuu merkillinen näky naisen jalkojen välistä.
Täytynee tutkia tarkemmin, lähitarkastelu aiheuttaa hierojallemme
vähän vastenmielisyyttä, voiko naisen värkki olla tuollainen, että on
vinoon luoja luonut tuon sukupuolen niin paljon että olisi parempi
että
olisi mennyt kunnon tohtorille. Romppainen oli kuitenkin valmis
päättämään siitä paikasta, että nyt hän näyttää olevansa oikein hyvä
hieroja puheista huolimatta.
Pahoja puheita on vaikka kuinka paljon ollut, missä Ilmari milloinkin
on hierontaa suorittanut. Kerrankin Ilmari halusi leikitellä
hieromavoiteen kanssa niin että hierontavoidetta oli aina kyynärpäitä
myöten.

Tarkoitus oli ruveta kätilöksi ja tunnustella raskaana olevan naisen
kohtua vähän syvemmältäkin. Ei ollut soveliasta näin menetellä
raskaana
olevan naisen kanssa,  siitä sai hieroja Romppainen ikuisen
porttikiellon tuohon tönöön sillä kertaa. Edellä mainittu teko sai
hierojan kaukaa kiertämään lähialueita pitkän aikaa. Mutta hyvän työn
Ilmari teki kuitenkin tätä ennen kun hän päästi pälkähästä naisen
jolla
oli orpo olo kun vitunväylä ei ollut suorassa poikien harmiksi.
Hieroja Romppainen oli onnistunut niin hyvin oikaisemaan naisen
vitunväylän suoraksi, että hänestä jopa sen jälkeen kiisteltiin.

Sen parempaa valehtelijaa ei ole ollut näillä main liikkunut kuin tuo
Romppainen on ollut koko elämänsä aikana. Ei oppina mies milloinkaan
totta puhumaan, jopa ihmiset epäilivät sitäkin että kun Ilmari sanoi
aamulla päivää tullessaan hieromaan.  Niin valehteli Ilmari sujuvasti
koko suvun nimissä että oli siinä helisemässä koko virkamieskunta
myös.
Pyykkönen jopa laittoi hänet vankilaan kerran!

Oliko kotona tapahtumassa jotakin sellaista jota en aikaisemmin ole
tienäkään olevan, äitimme on löytänyt oikean löydön, Arttu Mikkosen,
vanhainkoti Kurimosta itselleen, kaipa tulevan vanhuutensa turvaksi.
Sitä vanhempana saa jo ruveta vaikka huoraamaan ja vai vieläkö se
kevät
saa hormonit hyrräämään vaihdevuosien jälkeenkin, mummo iässä.
En tiedä kun en ole nainen ne naiset yksin sen puolen asiastaan
hallitsevat. Meille on tulossa isäpuoli. Vai että puoli, meillä
aikanaan oli kunnon oikea isä, mitä me isäpuolilla olemme tekemässä.
Tuommoiset isäpuoliehdokkaat pitäisi suohon sotkea ja kuohita koko
mies, jos sillä on vielä niitä aikeita jotka eivät ole hyviä aikeita
meidän huushollissamme.
Ulkonäkö kertoo jo tuosta miehestä sen että on oltuna pitkään huonon
katon alla tai sitä ei ole ollutkaan minkäänlaista suojaa, voi
äitiparka mihin sinä nyt haksahdit. Rantojen tenttu ukko  tulossa
meille, mitähän tämä onkaan, mitä en vielä oikein jaksa koota yhteen
niin vielä on tämä uutta meille.
Todella tuo niisku ja käppänä olisi laitettava kuutamolle vähin äänin,
mutta miten kun äitimme on kerinnyt olla jo sen völjyssäkin, ties
miten
kauan kun minäkin olen ollut pois maailmalla. Kaikenlaisia sitä
kuvatuksia pitää kotiinsa ottaa.

Olisiko minulla nyt sananvaltaa kotona, eipä varmaan niin vähän
epäilen. Johan merkillistä, ventovieras johon minun pitäisi sopeutua
suopeasti, jopa hyväksyen olla ilolla vastaanottamassa renttuja
kotiimme.
Annettiin se kerran yhteinen kyyti kotoa, joka ei tänne kuulu
mitenkään, vaikka oli tuossa vene kerran kaatua Kiantajärvellä.
Kokkotaipaleen - Lahtelan välillä oli melkoinen melske, päihtyneen
kuljettaminen veneessä on tosi vaarallista puuhaa jos ei nyt
hengenvaarallista niin melkein läheltä hipovaa kuitenkin.
Jospa nämä maanvaivat näkivät äidissäni turvaa tuovaa huomista
itsellensä kun tiesivät leskenä äitini yksin olevan tiettömän
taipaleen
takana.
Vai houkutteliko lesken syli niin kuin laulussakin sanotaan, aina
lesken syli oli lämpöinen jne. jne. mene ja tiedä.
Mutta minä olen täysin ehdoton omassa asiassani, rentut eivät ole
saaneet sijaa minun sisimmässäni eivätkä tule saamaankaan, siitä olen
täysin ehdoton. Kyllä se on kurjaa kun omassa kodissaankaan ei saa
rauhaa, aina joku vieras tulee ja sanoo omat mielipiteensä ja yrittää
jäädä isännän paikalle, jota en niin kuin vielä tähän päivääni asti
hyväksynnän kotona.

Tässä vain yksi esimerkki, miten kotiin tulee vieras mies, jota ei
kovin hellä varoen puhutella vaan siunataan viimeiseen helvettiin,
sinne lämpöiseen.
Mennään nyt tässä ajassa kuitenkin eteenpäin, koitetaan jättää taka-
alalle mikä on todella mennyt vain uudet asiat saakoon tilaa muistin
lokerossani.
Kiantajärvi on melkoinen haaste vaikka kelle jos se päivä joskus
sattuu omalle kohdalle.

Minulle se sattui monet eri kerrat kulkiessani kesäisin tuonne ämmään
asioitani toimittamaan. Sitä kun aamulla on virkku lähtemään vähän
oikomaan jäseniä vetreämmäksi pitkän nukutun yön jälkeen on mahtavaa
päästä aalloille keinumaan vain maanravut ovat kovin ihmeissään tuosta
kulkijasta.

Miten se muka aina selviää ja ilman sen kummempia haavereita
matkaltaan pienellä Kiantajärven merellä. Minä olen saanut
synnyinlahjaksi käydä aaltoja päin, minä en ole ollut milloinkaan kuin
nukkuneen rukous joka jää ihmeissään katselemaan ympärilleen jos vene
on esimerkiksi puolillaan vettä.
Vain veden saaminen pois ajoissa on pelastanut minut monelta varmalta
hukkumiselta Kiantajärven suuren suuriin aaltoihin.
Olisitpa kerran ollut matkalla minun matkassani kalakaverina kun
Mikkoslahti näytti siltä, että sinne sitä sillä kertaa on jääminen.
Syyshyisiin aaltoihin minä vain menin ja tein mitä olin ajatellutkin,
kävin verkkoni pois satoi tai paistoi.

Silloin oli olosuhteisiin nähden raivokas syysmyllerrys kaikkein
parhaimmasta päästä juuri meneillään. Olisiko parempaa ilmaa huomenna
ei edes käynyt mielessä, vaan aina on kalastajalle se hyvä ilma jonka
mies kestää kun ei ole arka lasta kotoisin ja käyttää selvää
harkintakykyänsä.

Ensin aukesi tappi sen varmaan verkon reuna jotenkin hipaisi vain
vähän kuin varkain. Kun ei siihen joutanut niin kiinnittämään huomiota
koska aallot luikkivat välistä veneen laitojen yli uhkaavasti. Siinä
minä olin kuin melskeissä pahemmassakin ei mitään apua lähelläkään,
vaikka ranta oli aivan tuossa muutamien kymmenien metrien päässä.

Rantoja vasten tuuli sen kuin kiihdytti voimaansa. Vesi roiski
korkealle puunoksiin saakka, joista jäätikut riippuivat alaspäin
hurjan
näköisesti. Jos ette olisi ennen aavetta nähneet niin tuossa
rantatöyräälle sellainen ilmestyi kuin taiottuna, syysmyrskyn
aikaansaannoksena.
Tuolla järven takana ei näy edes rantaa selkeästi, raivo on järvellä
niin rajua, kuin luonto olisi suuttunut meihin vesillä kulkijoihin
niin
paljon että on aikomus kellistää minut kumoon mitään kysymättä
minulta,
joka sentään täällä nyt seilaan kuin tuohisessa, lasikuituvene on kuin
tuohinen aalloilla kulkiessamme.

Lopussa kiitos seisoo, minä olen selvinä kuivin vaattein rannalle,
josta kiitos olkoon kokemuksellani kulkea vesillä. Vesi on sellainen
elementti jota on syytä kunnioittaa aina.
Vaikka jo allas vettä on ollut monen kohtalo hukkua, taikka omaan
kotiin kylpyhuoneessa, joten aina pitää  mielessä, veden kanssa
leikkiminen on valskia puuhaa.
Ei vielä kovin vesi saanut minua uskomaan,  että sieltä löytäisin
itselleni uuden ja hienon ammatin, ettei aina tarvitse vain olla
pakkaamassa harmaita pahvilaatikoita ja niiden kanssa olla aina valmis
hyppäämään yöjunaan ja sitä myöten Helsinkiin. Leipäkannikan jäljessä
kuljeksia kun olen ahnas peto jolle vielä ruoka maistuu hyvältä myös
nukkumaan mennessä.
Työväentalolle kun menee, löytää varmaan paikan jonne taaskin on uusi
tilaus jo pantuna vetämään, enpä ole vielä oikein varma.
Minulla se on uusi pyöräkin, meinaan polkupyörä vain hyvä menopeli on
jo sekin vuoksi, jossa ei ole bensakorkkia että voi edes tankata. Kun
vain itseensä muistaa tankata niin pyörällähän ajamme vaikka sata
uutta
kilometriä eteenpäin, uusiin maisemiinkin asti.
Kaupasta ostin vain 200 mk olin sen jälkeen köyhempi kukkaron
pohjalta, mutta muuten oli hyvä mieleni. Voin vaikka tarjota kyydin
jos
sellainen vaikka eteen kävelee tai pyytää saatolle kanssani. Johan tuo
taitaisi olla aikakin on siinä välissä tapahtunut jos vallan mitä.
Niin
on aika siivillä kulkenut että perässä pysyminen on jopa työlään
oloista.
Minulla ei ole mikään nykyaikainen pyörä ei yhtään vaihdetta eteen,
jopa pakki puuttuu. Mikä insinöörimoka jo tuota kun ollaan 70-luvulla
niin pakin luulisi olevan jopa vakiovarusteena pyörässä kuin pyörässä.
Kyllä minä taidan keksiä sellaisen pyörän jossa on sellainen kuin
itsestään selvyytenä, muuten ei pyöräily mene eteenpäin toivotulla
tavalla jos pakki puuttuu.
Kevätkesällä sitä ajaa hurautteli pyörällä niin mielellään että päivät
pitkät meni pyörälenkeillä, paikasta paikkaan kiiruhtamalla.
Uusi pyörä piti sisäänajoa  saada siihen tuntumaa, miten kaikki pyörän
osat toimivat hyvin niin kuin kuuluvatkin toimia. Toimimaton pyörä kun
ei ole kenenkään haave.

Mullata oli vallan pieni haave näyttää pyörääni Moision Eeva-tytölle
ja siispä lähdinkin aivan aamulla varhaisella jo matkalle melkoisen
pitkälle.
Edestakainen reissu kotoa ajettuna menee jo toiselle sadalle
kilometrille,  melkoinen kunnon mittari soratiellä ajettuna.
Kaunis päivä ja hyvät puitteet menolle olivat parasta mitä keliltä
voisi enää toivoakaan matkan onnistumiselle.
Olipa siellä välistä aina pieni vaaran päälle kiipeäminenkin tarjolla,
joka pani polvet ja lihakset äärimmäiseen kestävyyskokeeseen matkaa
tehdessä eteenpäin.
Matkalla kun ajattelee mukavia niin onpa matka kuin olisi jo puoliksi
tehty, vaikka matkaa olisi edessä toinen mokoma lisää. Mitäpä minä
Eevasta rupesin ajattelemaan, ettekö enää muista tuolla alkupuolella
tämän kirjan kerron kuinka poikuus minulta meni ensi kerran
Hyrynsalmen
puoleen. Minä olisin vähän verestänyt menneitä näissä ajatuksissani,
minä olin koko ajan liikkeellä ja matkalla Kotimäkeen.
Jospa ovet vaikka olisivat auki vaaran päällä kun nimikin niin sanoo,
että kotona ollaan ja mielellään mäen päällä kotona, näkeehän jo
kaukaakin kuka sieltä milloinkin on tulossa ja mihin aikaan. Minähän
olin aivan säädylliseen aikaan pyrkimässä tuonne suuntaan. Mutta nyt
sitä ollaan Moisiossa oikein kylällä, ihan melkein Eevan luona, mutta
kaukana niin kuitenkin kaukana ei lähellä ollenkaan.  Kilometri tai
kaksi korkeintaan no ei sen enempää, mutta mitä nyt, tuli suoraan
sanotusti pupu pöksyyn. Aivan niin mies jänisti kysyä edes keltään
minne Kotimäki jää ja miten sinne osaa.
Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata
vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni
tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä,
miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni
mieleinen sillä kertaa.
Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni
retken takia.  Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se
oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa
tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti
minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä
hänen tykönsä.

Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä
matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni
ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on
vientiä siellä tällä kertaa.
Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftikyytiä
tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään
herrasmiestä joukkoon sattunut.
Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että
laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin
miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu
rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin
leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla.
Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä
menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa.
Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän
rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä
kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin
tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais
mehtyymatkoilla.
Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee
oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään.
Startti pääsi tapahtumaan,   kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä.

Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla
pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli
pimeä
kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain
valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä,  valot
pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään
valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan.
Muutama auto aina tiellä mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta
meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä
takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin
heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville
automiehille ja naisille.

Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä
pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri
tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö
on
sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin
asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille
päässyt saman peiton alle.
Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me
jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea.
Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt
pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin
katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu
luo parempaa valoa,    päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun
olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden,  rämeiden, sinne
metsäkotiini joka on järven rannalla.
Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään
muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa
paikkaa jonne me nyt olemme menossa.
Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain
joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen
paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä
on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme
tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille
sanottu jälkeenpäin toisaalta.
Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi
missä tarkoituksessa.
Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin
muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin
kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku
olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo
välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani
kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran.
Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä
kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan
saatuna,
jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty,
ovet
riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä.

Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me
olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt
tällä
kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska
henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä
pirtin penkillä, kuin aavetta etsien ei muuta valoa kuin kynttilänvalo
yön hämäryydessä.
Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko.
Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo
tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa sinä se.
Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia
laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee.
Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä
sitten aamu kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa,
lähes tyhjä on jo kahvi tuusani yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä
muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin
poikametsällä käydessä.
Kiannankeltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua
kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikka on kuivunutta, sitäkin on
vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla, jossa
kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy.
Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun kun
olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi.
Vain
pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta kiinni,
mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo
kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa
yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän
ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä.
Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse niin aina joku
muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni
olisi
murtamaan avuttomaan suuhuni.
Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka
vielä pystyy vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään,
kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on
perimmäinen
ihme ja ilmestys ollut kautta aikain.
Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän
niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole
mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein
olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman.
Sain
itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko
kampeen
kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan.

Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita ja niiksi myös todettiin
taas kovin pitkäksi aikaa.
Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän vai veti ei sitä niin
voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja
paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin
toivottomalta kun veivät ne kuin omansa kauas pois.
Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin
jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina kun tämä
poikamies
suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille.
Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monesti
mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa
ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle kun minäkin olen täällä
vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus
kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa.

Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia olen vain
tänne unhoittunut orpo pirulainen ympäristöni arvosteltavaksi vain
vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen
lie oikeuskin.
Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen
kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky
täällä
kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto.
Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla
on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt
maailmassa.
Minähän olen vielä kovin kokematon vain kaksikymmentä ikävuotta on
päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta.
Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999  ne ovat
todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit
tehdään ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin
tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta.

Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä
täysi ikäiseksi.  Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden
iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys
silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille
annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin.  Minulla kun on
se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan
polkea milloinkin.
Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu?
että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita.
Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä
tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä
vaan
yhdessä tarkoituksessa.
Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla kun
oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan
tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan,
melkein täyttä laukkaa mentiin  kun siihen oli annettu melkein kuin
lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken.
Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja
hamehelmojen jäljessä kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä.
En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan
miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja
lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä
oli.
Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän
kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja
päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman
muodossa.
Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja
vaativan nousun,  johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi
sieppausta heti kärkeensä ja matka olisi myötä mennyt mönkään.
Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin
epäonnistua heti alkuunsa.
Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu
matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa
ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten
vähän
aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla
oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu
makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa
itselleen hankittua suuhunsa.
Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on
ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin
tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen
kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle
kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan
Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä oma
ratkaisuni, että en mene enää kirkolle päin.
Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun
hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota
välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa.
Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on
ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin
tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen
kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle
kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan
Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä
ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin
Haukiperän risteyksestä eteenpäin.
Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisin päässyt
samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas
käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen
menossa Kuhmon suuntaan.

Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle
opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä
on vielä edessäpäin matkaa perille.
Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla
ohi polkaise,  koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen
vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa,
josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa.

Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä ei oltuna menty vielä
vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan
matka sen verran etäälle,  ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa
kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta.
Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä
olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin
ennen
kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos
kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi.
Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä
uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon
edessä.
Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki
pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle.
Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin
jo valmiina tulevassa kyläpaikassani.
Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin kun mitään en ole suuhuni
vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua
laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa
lähtiessäni.
Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä
vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin
paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla
työmäärällä kylläkin.
Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä
eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat
päivän ajan taas tuossa opinahjossa.
Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut
pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän
satulan päällä.
Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni
ja ajatuksissani,  voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä
arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta
kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen.
Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan
niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään,
itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa.

Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo
ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja
pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle.
Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin
virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut
irrota.
Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä
isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen
vastauksen minulta.
Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa.
Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa
käyttäen ja sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa
huomioon,
koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse,
paraskin pappi kuin minä.
Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu
oli jopa sakea, joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka.
Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä
pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia
appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen vai onko kaikki vain
kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este.
Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa,
heidän elämän menoonsa vaikuttamassa.
Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä
menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite vain
minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä
kaikille
yhtaikaa.
Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä
vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni.
Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai
tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä
työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas
tuttu kuvio.
Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt
niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan.
Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole
enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on jo monet vuodet levännyt
rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa.

Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä
parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua
nyt
vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan
seuralainen mukaan lähdössä.
Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei
ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti
matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä
tahdosta.
Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota
rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä
Helsinkiä meren lahden rannalla.
Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon
puolelle,  isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi, vanhemmalle
kaksistaan asustavalle henkilölle.
Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli
vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi.
Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne
merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan
vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle.
Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen
kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin
on
työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä.
Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja
työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla
Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja.
Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran
vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia urheiluopistolla Kuovilassa.
Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin
kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras
liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko
kävellen tai juosten.
Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin
tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa
sen maksaa ja  enkä ole vieläkään sitä maksanut.
Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen
Helsingissä.  Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta
rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten
tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta.
Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes
Helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan
tiliin saakka.
Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne
Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien
päässä meidän jätkien intiaanikylästä.
Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen
nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puoliveijariin asti.
Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen,
jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka
niin
haluaa kun eletään yhteismajoituksessa.
Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin
inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin
aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin
syystä.
Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä  viikkoa ei tarvinnut kuin
yhden kerran ottaa niskavilloista ja laittaa yhtä laitapuolen kulkija
menemään, mistä oli tullutkin suuntaan soittelemaan ja laittaa
pienelle
jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan.
Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minunhan ei
tarvinnut viikonloppuna olla, heidän turinoita kuulemassa, minähän
olin
kuin isontalon isäntä,  menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään
perjantai illasta lähtien.
Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi
mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa
varten.
Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä
vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein
samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten
lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman
seisakkeella aivan kohta pikaa vain muutama seisake ennen josta minä
olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä
seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta
vuoteestaan,  moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa.
Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka
menisi Kuusisaareen työmaalleni.
Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken
saaneena viikonloppuna.
Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa
jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin
vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa
saamisen jälkeen.
Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa,
varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä
hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon
alle.
Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle
mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen.

Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia,
joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön,
ovathan
valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä
osilleen ennen kuolemaansa.  Se vain on pääasia ettei kukaan halua
jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata
panopakkausta allaan.
Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein
sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa,
jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät
muuttamaan sitten aikanaan.
Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään niin nytkin
pääsi tapahtumaan.
Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita
kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja
sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka
talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon
paikkaan.
Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan
takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla,
jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä
halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun
kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut
pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään
naksahtaneet, ilman kirvestä poikki.

Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran,
rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto.
Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni
kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät
vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa.
Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo
tuli moottorisahakin mukaan.
Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun
kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon
ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella vaan kun vähän rupeaa
aina
yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että
oikein tuntuu.
Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on
justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen
paikalleen. Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten?
Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikein, mikään
hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa
ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni
teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia.
Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi
pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi.
Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se
puolla, voiko hajotus olla avuksi vai puruhammastako pitää laskea
alemmas.
Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta
on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi.
Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä
haluan sen uppoavan vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi,
että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se
siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä
monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan
kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien
mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani.
Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella
oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä
kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan
oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin
käytössä.
Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen
vahvaa puunrunkoa on jo tuolla talon nurkan takana rojossa, pitkin
pituuttaan.
Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei
olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei
voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei
ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin
lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen.
Mitenkä minun olisi käynyt  jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä
ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa
josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan.

Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen
tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun
työksesi.
Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään
päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma
ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän
kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa.
Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu
olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa
repiä.
Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää se on arvostettua
kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko
savotassa.
Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja
vaatimaton kotinisä.
Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan
elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä
päivänä.
Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja
mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen,
tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa.
Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan
alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa.
Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat
riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli
siihen aikaan perin uutta.
Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin
puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin
ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan
saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen.
Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt.
Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli
tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista
aikaan että oli aihetta juhlaan.
Arvo Westerlund Oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen
harjakaistilaisuus,  missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin
tuntema Suuntalan Arttu.

Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös
vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä
vanhalla Veikolla on meille tarjota.
Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin
sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa.
Hernekeittoa pannarin
kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki
rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset.
Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa,
ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä
ainaisesti.
Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen
kerran kuin ne päättyvät aina aikanaan.
Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä
ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se
mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle.
Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona
olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään
mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei
sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme.
Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin,
minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu.

Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt
pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa
tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni
poikki.
Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani
vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä
olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien
kalja-Veikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa
tässä kämppämajoituksessa.
Toista kymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnä olevien
joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa
toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla.
Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä
varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle.
Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa
yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja
joukkoomme.
Paikka kun on oli jo ennestäänkin sellaisena tunnettu, paremminkin jo
kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin
paremmassakin lännessä.

Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona
viikonloppuna,  näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu
enää
tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin
nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat
yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä
salakavala bakteeri.
Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon
rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti.
Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun
vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin jo
aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin
menettäneenä.
Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui
Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat
tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani
silloin.
Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla
siihen paikkaan sillä kertaa vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle.
Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin
mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan.
Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille
olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla
Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä
tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään
kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta.
Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden
kesken.  Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha
muurautuisi
umpeen, eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi
luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin
nyt
kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi
huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi
vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan.
Menenpä suoraan ikkunan alle, vähän aikaa menee ennen kun minut on jo
keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta.
Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy
poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa
silloin sanonut minulle.
Valot sammuu kaikki yhtä aikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi
kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuri herra omassa
mielessänsä ajattelee.
Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että
saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän
pyörittelee.
Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta
syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin
tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja
pienessä pakkasessa.
Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin,
omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä
kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden.
Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä
milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle.
Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun
mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä.
Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä
ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein
tulinkaan tänne hänen luokseen niin käytiin ja puhuttua tuli taas
kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni
sänkykamariin asti.
Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat
kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja
hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa
yhdynnässä.
Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme
yhdessä vähän pitempään.
Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli
nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa
yhdessä niin niitä maita taisi olla.
Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun
läsnäoloni tässä lähellä kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa.
Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten
edestakaisin verenhimoisen Bulldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat
minut löytää siitä talosta.
Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta
mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta
olisi lähtö tuonne kuutamolle,  muiden samantapaisten kanssa.
Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista
saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä
kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille
rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden
viemässä meiltä.
Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani
puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä
temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän
ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä.
Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei
talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan
olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kamarissa,
josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille
kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa.
Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin vaan lähtemään
täältä
kauas pois uuden luo.
Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta
Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella
Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa
vaihteeksi Koti Kainuuseen päin.
Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme.
Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän
haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko
lailla
ikimuistettava yö yhdessä nauttien.

Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan
vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon
sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille.
Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että
olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean
talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja
autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin
päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi
henkilöstä sillä kertaa.

Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään,
että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän
kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan.
Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla
ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta
tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen.
Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en
voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta ja me mentiin talon taakse
vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaa aidan luona oltuamme olimme
kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut.
Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä
estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme,
olimme
saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta
suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä
uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme
kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme.
Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja
tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt
naisen
taholta. Voi mikä onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän
minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen
sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella.
Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt
olisi tarkoitus.
Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain
sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo
ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä,
mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla vaan
jäämässä on monta muutakin.
Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja
toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään
perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman
kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että
aamukin kohta alkaa sarastaa.
Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme,
maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä
leveysasteella kulkiessamme.
Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin
valmis.
Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en
sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen
naisen makuupaikassa.
Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin
pitkälle päivään saakka.
Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun
vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain
arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi.
Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja
me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla.

Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä
valmiita.  Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme
hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista.
Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen,
sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin
suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten
suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän
oloisiksi.
Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtä aikaa, jota me
emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa.
Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen
mukana ollessa vain pientä hajua naisesta oli takertunut
koettelusormelle, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä
sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun
uskallus
ei muuhun sillä kertaa yltänyt.
Jos olisin tiennyt että on olemassa liko-naintiakin, niin olisin yöllä
pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen
pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut vielä keksinyt, mutta mitä
sitten on ajan kysymys.
Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla
vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut
olla
kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun
valloittamassa maalaistalossa.  Parit yöt siinä kerittiin toisiamme
kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen
sormipillukohtaus peiton alla ei antanut mielestäni kovin hyvää kuvaa
mieskunnostani. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille
siltä reissulta.
Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös
sellaiseksi jäivät  oma kohtani oli ensin nyt katsottava.
Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona
maalaispoikana rohjennut kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan
tiliini
saakka.
Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän
ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä
pääkopassani
jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin.
Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla
kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan
elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä.
Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja
kahvitaukoja.  Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän
vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan
tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa
niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako
isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi,  kuinka käynee
ajattelitte varmaan oman peittonne alla.
Maltoimme sentään mielemme oli toisaalta hyväkin, että kaikki
jäivätkin ilman,  muutenhan olisi toisille läsnä oleville tulleet
sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään
kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa
ja
saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla
vedellä
olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä
kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme.
Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtä aikaa kuukautiset ja
niistä suurvuoto,  voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella
olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa.
Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain
haluan.  Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut
postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona
aamuna.
Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vaikka olemmekin
kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan
otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel
kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä
enää ole.
Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla vain
kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin.
Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun
tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas
normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään.
Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja
viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua
päälleni
ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain
äänimerkin
sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois
autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta.
Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen
Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne
suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista.
Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin
oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei
edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka.
Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä,
Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla
kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo
vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta
niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä.
Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin
tällaiselle opintomatkalle.
Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi
suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin
niin pettänyt koko kohteluuni.
Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus
hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen
miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä,
mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä.
Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille
vain ohi menee sekin ajaja. Menköön oli  suuttumus  alkanut minut
pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta
toivottomuuden
tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole
käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö? pulaan joutuneen
hätämerkki.

Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla
aivan tyhjä,  viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne
tienpäälle.
Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä
vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa
kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella.
Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut
joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki,
jota
minä olen aikeissa juuri toteuttaa.
Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä,
kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä
hetken
kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa,
uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan.
Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä
vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se
tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle,
joita tämänkin tien varressa on monia,  edessä ja takana päinkin.

Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi
ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes
kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata
viiltäen.
Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään ei edes
kenelläkään ole tänään mitään asiaa vai onko tämä tie tehtynä vain
tännekin tien tekemisen vuoksi.
Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä
mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan
hylkäämässä takapajulassa voi yksi kehno.
Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt
tuloaan, tällä korpisalo osuudella.
Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa,
tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan
tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat
se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen
liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison,  käteni ovat
valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja
kuljettajalla on näköyhteys toisiimme.
Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä
rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään
että olen pulassa täällä tien päällä.
Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme
pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se
suuri helpotus,  taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole
vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin
täällä meni ohi suun.
Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi
mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku
tarjonnut Moision kylän kohdalla.
Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi
minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin
vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin
koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon
kyytiin
koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä
taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä,
elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna.
Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä
vain taivalta teen kuinka muuten.
Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain,
joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten
näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin
loppumatkalle
vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen
tehnyt historiaa.
Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on
tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen.
Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla
niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois
pitkälle aamuun saakka.
Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle
opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan.

Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon
tyttösessä,  vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen
päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille.
Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta,
kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa
naisiin seuraavankin kerran.
Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä
maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella.
Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen
nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi,  kohteliaisuussyistä. Minulla
on
siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän
Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen
vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä
tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa.
En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon
hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja
enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit
hajusi viekkaudella.
Sen koommin ei tämä poika ole kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo
yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista
kerrakseen.
Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää,
olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin,
eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä
yhtä aikaa.
Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on
hyvä lähteä taipaleelle.
Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan,
eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri
pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin
tälle talon tyttärelle.
Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi
ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä
palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin
vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen.
Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen
palailemassa normaaliin arkirytmiini.

Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä.
Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä
päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui
olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät
jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten
olla
samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista.
Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman
rippi-
isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta.
Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin
menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin.
Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja
vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää
kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971.
Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla
suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä
majapaikkaani asti.
Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun
tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta
taloudenhoitajan tehtävistä.
Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa
työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen
aika pitkälle pääasiallisesti johti.
Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna
enkä polttanut,  samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei
yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea.
Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan,
mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin
julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon
väliajoin
keskimäärin, hyvin harvoin muulloin.
Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen
joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani.
Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän
yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin
oltiin
saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi.

Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja
tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken
edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina.
Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn
pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta
sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva
viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla
lomalla.
Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä
onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa
ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan
toimistolle.

Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949
Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä
kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä
kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa.
Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden,
kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin.
Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon
täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä
kun
huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita.
Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli
ratkaistaan.  Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme
kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin.
Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä
oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä.
Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen
kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana.
Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon
ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi
pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa.
Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka
tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka alalle niin monelle
meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole
mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni
liikkeelle saan.
Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään
soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet
positiivinen tapahtuma.
On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin
pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten
hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden
kaupungissa Oulussa.

Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet
vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko
tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä Jussi sai ensimakua tästä
hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo
saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma
maailmanmestaruus sivu suun.
Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi
tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani
viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä
vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen
luontoon.
Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaiston tykö tarpeet
mukanamme,
retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla.
Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien
iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien
kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta
lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä
mukavuudesta.
Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän
muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni
Pekkala.
Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä
samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa
lähietäisyydeltä.
Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin
lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille
hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin
ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla.
Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki.
Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin
pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu.

Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi
valmiiseen ylös pitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat
kun
heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen.
Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako meidän möhömahojemme
enää rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo
kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle.
Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse
saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä
siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta
osaltani.
Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista
mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä
leipäpuuta
kulloinkin.
Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan aivan lähitienoilla jo
näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahtuminen
tulevista selviytymistarinoistani.
Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin
toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin
vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin.
Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo
kävikin.
Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä
pallon kanssa pelaa.
Voiko tämän parempaa elämän autuutta ollakaan kun on nyt alkuunsa
päässyt ei siinä muistu enää ystäväänkään olemassaolo siellä työn
äärellä kun itse on ja ratkaissut oman hyvin vointinsa näin helpolla
tavalla kuin mitä nyt on ollut tämä vietetty, urheiluopiston toimesta
vietetty valoa antava viikko pois kotoa.
On valitettavaa en saanut omistaa tällaista hyvää kuin yhden
ainokaisen viikon kun oli jo laskeuduttava maanpäälliseen
arkitodellisuuteen.
Kisakeskus Kuovilassa olimme edellisenä iltana jo lähtötunnelmissa,
teimme kaikki lähtöä yhdessä tai erikseen.
Minä kämpässäni yksin vietin vain iltaani en mennyt toisten
lähtöriehaan koska en ollut pitänyt sopivana alkoholin merkeissä
lähtöämme juhlistaa.
Nämä olivat lähtöni jälkeen viimeisimmät jäähyväiset en ollut enää
ajatellut tulevani tähän paikkaan en enää koskaan niin kuin on lähes
käynytkin.
Nyt tämä pieni poikkeus sallittakoon, tämä on vain muistelua
menneestä, yhteisistä hetkistämme hyvän luona jota kaiketi kannattaa
etsiä, vaikka sitä ei olisi enää missään olemassakaan, varsinkin tässä
maanpäällisessä yhteisössä.
Me emme ole tavanneet ketään sen jälkeen, emme myös koskaan enää
tapaakaan konsanaan.

Aamun keväinen katse on meidät herättänyt täällä Kuovilan metsäisessä
kylässä,  josta meillä on autolla ensin kuljettava matka Kuovilan
asemalle, vaikka lähin asema oli pelkkä kyläasema metsän keskellä niin
junan oli pysähtyminen tälle asemalle näin jossain oli sekin
määrätty.
Pikajunat kun eivät oikein niin mielellään ole metsätaipaleella
jääneet norkoilemaan yhden asemaseisakkeen kohdalla, tämä oli siitä
harvinainen poikkeustapaus tällä kertaa todeta.
Vei se pikajuna minut Helsingin kaupunkiin, siellä Nalle jo lämpöisenä
ja pehmoisena minua viikon jälkeen odotteli tulevaksi. Niin tuli taas
ja minulla oli jo uusi osoitekin ollut jo jonkin aikaa, täällä
Veljestentiellä sellaisen jo löysin tuossa vuoden alkupäivinä vuonna
1972.
En vain ole aikaisemmin mitään asiasta virkkanut. Missäkö minä täällä
vuokraani maksankaan tällä kertaa no täällä Tapanilassahan sitä minä
tällä kertaa, tämä on sellaista vanhaa omakotitaloaluetta noin 20
minuutin päässä Helsingin ydinkeskustasta, pohjoisen radan mennessä
tuosta muutaman sadan metrin päästä. Junaankin siis pääsi kun vain oli
sillä lailla asioita minnekin suuntaan, kova siinä lähellä varmaan
jytinä kävi kun kaikki pohjoinen liikenne yöt päivän kanssa kulki
edestakaista kulkuaan.

Minulla oli pientä onnea etten ollut siihen aivan lähemmäksi päässyt
rataa se on muuten sellainen rasittava kokemus kun herää kun juna on
tulossa vauhdilla lähelle paikkaa jossa sinulla on huushollisi niin
siitä paikasta saat hyvästellä ne loppuyöunesi siltä yöltä
Täällä minä näiden veljieni kanssa viihdyn vähän etäämmällä pienen
mäen töyräällä paremmin, tiet ovat otettuna suoraan lainauksena
Aleksis
Kiven kirjan mukaan veljesten nimistä.
Katuosoite oli meillä kaikilla sama, Hiidenkiventiellä kun asuttiin
yhtä perhettä,  meillä kaikki oli yhteistä.
Kaikki ne seitsemän veljen nimet olivat sivukaduilla, Eerontiestä ne
alkoivat talon nurkalta aivan.
Tämä oli tämä Hiidenkiventie suora tie etäämmälle saakka ja kaikki
siitä erkanevat tiet olivat ainoastaan veljesten teitä.
Miten sitä oikeasti voi vanhassa kaupassa voi alkaa asumaan, olivat
aikoinaan lopettaneet kaupanpidon kyseiseltä paikalta ja yrittäneet
siitä saada mieleisen vuokrakämpän kuka milloinkin sellaista oli
vailla.
Näin sattui minunkin kohdalleni että asua minunkin piti jossakin.
Siihen aikaan oli Helsingin vuokra-asuntokannasta paljon huijareiden
ja
vuokrakiskureiden hallinnassa.
Jopa eräänkin kerran minulle tarjottiin vuokra asuntoa kaikkien muiden
kahden huoneiden vuokralaisten yhteisestä keittiöstä 150 mk
kuukausi.
Melkoisen oli arpapeliä saada hyvä vuokrakämppä kohtuuehdoin ja eikä
ne pääkaupungin seudun sen aikaiset asunnot olleet mitään mieltä
ylentäviä.  Lauantaina sai olla samoissa paskoissa monessakin eri
murjussa ei suihkua ei pesutilaa lähimainkaan.
Vain yleiset saunat muutamissa paikoissa vanhoissa kaupunginosissa.
Monenkin vuokralaisen elämällä ei ollut puhdistavaa edes viikonloppua,
jopa viikkojakin haisit samalle paskalle ja hielle. Missäpä pesetit ne
likaiset
vaatteesi jos niin missään, yleiset pyykkimahdollisuudet eivät olleet
kovin yleisiä vuokralaisille missään päin kaupunkia.
Millä rahalla sinulla oli käyttää pesulan palveluja ei niin millään
jos satuit kaiken keskellä olemaan myös työtön.
Johan laulussakin se sanotaan, köyhä kylä oli Helsinki jopa kulkurikin
sen huomasi, maatessaan Kaivopuiston penkillä ihanassa syyssateessa
ja
myös minä yhdyn samaan näkemykseen.
Sellainen yhteenveto on kai paikallaan Helsingin osalta, nimittäin
siksi että en ole tämän vuoden jälkeen pitänyt Helsinkiä
kotikaupunkina.
Nyt jos voisin valita uudestaan, en suinkaan olisi enää valitsemassa
Helsinkiä milloinkaan kotikaupungiksi en ole milloinkaan viihtynyt
koko
bunkkereissa jotka eivät ole ottaneet ihmistä kokonaisuudessaan
huomioon ja sen laadukkaasta elämän arvostuksesta jonka meidät
nykyaika
on saanut arvostamaan myös ympäristöä missä saamme päivämme parhain
päin vietettyä iltaan saakka.

Yksinkertaisesti minä yksi ihmisenä en vain sopeutunut Helsingin
asukiksi sen pitempään vaan aina kevätauringon kajo sai minut
pakkaamaan ne vähäiset ryysyni, mitä minulla kulloinkin oli mukana
Helsingissä ollessani.
Ei tarvinnut soittaa isoa muuttokuorma autoa paikan päälle että nyt on
muutto edessä ne mahtuivat yleensä kaikki muutamaan harmaaseen
kaupasta
saatuun pahvilaatikkoon.
Viihtyvyys ei onnistunut milloinkaan näitten vuosien aikana kun yritin
veljeni tavoin jäädä leipätyötäni tekemään Helsinkiin.
Sitähän minulle ei suotu vaan aina vain oli uusi muutto edessäni.
Minulla oli vain niitä hylkimiskannanottoja Helsingin suhteen, miten
siihen voi mukautua, kellään ei ole aikaa, aikakin näyttää olevan
kovasti kortilla.
Ei saman talon asukkaatkaan sano toisilleen edes hyvää sanaa vaan
rientävät pois kiireensä kanssa ja ajatellen, että eipä tarvinnut olla
senkään kanssa tänään missään tekemisissä.
Vaikka olimme aivan seinänaapureita jo vuosikymmeniä olemme vältelleet
aina siitä lähtien toisiamme kun tänne asuntoalueelle yhtä aikaa
tulimme
tuolta jostain kauempaa jossa ei vielä tunneta tämän puolen
tapojakaan.
Vaan pian ne opit kun täällä muutaman vuoden käyt tämän kaupungin
koulua, me kyllä olemme valmiit opettamaan tavoille.
Juuri tuohon aikaan maalta muuttaneet olivat vallanneet tämänkin
syrjäisen paikan,  tämä kaupunki on niin syrjässä kun ajattelee
maalaisjärjen kanssa koko syrjäisyyttä.
Ei yksin lappilainen ole tehnyt tätä havaintoa, muuten mukava kaupunki
mutta on niin syrjässä. Minä myös näin olen asian nähnyt, Kiantajärven
ympärillä on aikaa ollut, ison pöydän takana miettiä, minkä
vouhotuksen
jälkeen ne silloin menivät,  joku sanoo tulleensa työn jäljessä taas
moni mukavuussyistä ei täällä tarvitse umpihankeen lähteä leivän
jäljessä niin kuin niin monesti oli laita meillä päin siellä lähellä
maailman keskusta.
Jos jotakin haluatte niin luonnon rauhaa, täältä sitä voit huoleti
hakea melkoisen kaukaa, jos et tunne paikkoja syntymästäsi asti.
Maalaiselle täällä löytyneet ne vasta myöhemmin ne rauhaisat
niityt mutta niillä on omistajat lähellä et voi hankiaamuna mennä
kiertelemään peltoja lähiympäristössä suksiesi kanssa niin eipä
kauankaan ennätä mennä kun sinut on jo nähty ja vieraaksi havaittu
näissä maisemissa.
Saat pikimmiten lähtöpassit ja millä asialla sinä olet liikkunut
meidän omistamallamme maa alueella, jos ei ole hyvää vastausta niin
kohta saat kuulla kuka täällä käskee ja ketä.
Anteeksipyyntökään ei aina auta asiassa, monet ovat päätyneet
uhkauksien tielle kun omistan tämän ja tämän tontin tästä niin
läpikulku on jopa sakon uhallakin kiellettyä.
Jopa on niinkin pitkälle mentynä ääritapauksissa, että on haettuna
jopa Uudenmaan lääninhallitukselta lupa kieltää kaikki maaston käyttö
kyseisen henkilön mailla.
Jospa nyt tunkisitte persesilmäänne koko paperinne, jolla olitte
hakemassa kulkukieltoa maillenne, minä en arvosta tällaista
pykälänikkarointia.
Mikä ihme, meidän mielemme saa rakentamaan sellaisia kaupunkeja kuin
nyt on rakennettu, esimerkiksi tuo jossa nyt olemme.
Kuka ihmeen arkkitehti saikaan moisen aikaan, että valokin
luonnonvalo, pitää toisen ihmisen toimesta hävittää rakentamalla
toinen
toistaan rumempi talo naapuriksi ja niin olemme sulkeneet toinen
toisiltamme luonnollisen valonkin.
Nyt vain myydään isolla rahalla lähes kaikkien mieleistä valoa,
jostakin keskustan ulkopuolelta, jonne merikin on päässyt tunkemaan
omat lahtensa ja voi vaikka rakentaa näköalapaikoin varustettua
pilvenpiirtäjäkotia huippuluksusasuntoa sitä haluaville.

Näköalapaikat ovat suuressa suosiossa, läpi talon on päästy valoa
tuomaan lähes ympärivuorokautista, lähinnä yöttömän yön aikana, mutta
keinovalokin on saanut kannatusta eräille luomakuntamme uusille
ajatuksille mitä moninaisimmissa paikoissa.
Minäpä en ennen arvannutkaan kun vasta huomasin käytännössä, keskellä
päivääkin on meillä pimeä täällä huoneistossamme kun olet alemmissa
kerroksissa että toinen talokin ottaa sinulta luonnollisen valon
pois.
Talon sisälle asti ei sinua hemmottele luonnonvalo.

Sinulta on sähkövalot joihin sinulla on tyytyminen niin pyhänä kuin
arkenakin. Sinä jos olet valon ihminen kuten minä aina olen ollut,
joudut hakemaan rauhallista auringonpaistetta kaupungin ulkopuolelta.
Auringonvalonsäteetkin häviää kaupungin yltä pois normaalista
maaseudun aurinkoisesta päivästä, jossa sentään vielä nähdään sekin
ihme että meidän kaikkien yhteinen aurinko luo luonnonvaloa aikalailla
normaaliin tapaan, paitsi jos nykyinen otsonikato saa meidätkin jo
varpailleen.
Meilläkö on oikeus elää niin että meidän yhteinen aurinkokin on jo
vaarassa meidän ihmisten toimien kautta, mikä onnettomuus. Helsingistä
niin minulle jäi myös hyviäkin puolia. Siellä pääsi aina kyllä
lähtemään jos jonnekin päin vaikka keskellä yötä.
Jos olit menossa vaikka keskustaan kämpiltäsi olit kohta saanut jopa
yleiskyydityksen sinne. Se liikkuminen paikasta toiseen on hyvin
joustavaa keskustan ydinalueella jo aamusta varhain ja pikkutunneille
saakka. Ruuhka-aikoina sinulla oli jopa valita millä
kulkuneuvomuodolla
halusit mennä.
Bussit eli linja-autot olivat kaikista eniten viemässä matkustajia
eteenpäin, myös junien osuus oli merkittävä siis paikallisjunilla.
Yksi mieluisin kyyti jossa minä halusin mielellään matkaa tehdä oli
tietysti raitiovaunu, varsinkin näissä uusimmissa malleissa oli
mieluista matkustaa.
Tuo maan alla kulkeva liikenne ei tullut silloin vielä tutuksi, vaikka
sen rakentaminen oli ja aloitettuna silloin kun minä vielä siellä
Helsingissä olin vuonna 1972 viimeksi. Elokuvat ja tanssit olivat
siihen aikaan minulle kaikki kaikessa, ilman niitä olisi minulle
Helsingissä ollut kovin tylsää.
Melkein milloin vain halusi sai mennä tanssimaan, silloin
päivätanssitkin olivat alkaneet joissa vain harvoin minä kävinkään,
sitä vastoin iltasella alkaneet tanssit olivat minun suosiossa.
Kesken tanssienkin oli vara valita taas ja taas uusi tanssiareena
itselleen ne kun täällä eivät olleet kortilla lainkaan.
Minä kun vielä olin siihen aikaan kovinkin ronkeli, tanssit pitivät
olla sellaisia, joissa oli esiintymässä vähintään valtakunnan iskelmä
tai levytähti, kuten monet kerrat olivat Reijo Taipale, Eino Grön ja
vanhempien tansseista tutut Annikki Tähti ja niin eteenpäin, tasokasta
piti minun saaman tanssipaikoista mitä tulee musiikin suhteen, naiset
kyllä jotka olivat esillä, olivat hyvin kärsineen näköisiä tai
olivatko
olleet kovalla käytöllä tai huonon katon alla.

Tämä mielenkiinto heräsi heti vuosien päästä kun en ollut edes yhtään
tyttöä edes saatollekaan pyytänyt tai en saanut kun puhuin niin outoa
murretta heidän kanssaan. Tai olin vain tuppisuuna koko illan ajan.
Sellaistakin piirrettä minusta löytyi tuolloin en ollut kovin
seurallinen tuolloin kenenkään tanssitettavan kanssa.
Eräs tanssipaikoista kaupungin vanhimmasta päästä oli sitten
tulenruokaa, erään kerran kun olin tulossa Herttoniemestä naisen
luota,
Hämeentiellä oli paljon paloautoja jotka vain suojelivat
lähirakennuksia tulen uhkalta. Kuuluisa Sörkänfenno oli
tanssipaikkana
entinen kuuluisuus, jossa minullakin oli kunnia muutaman kerran käydä
mummohyppelyllä ne vain tahtovat olla kovin käytettyjä nuo vanhat
kopukat johon ei niin kuin ollut enää koskemista, olisi vaikka voineet
käsiin levitä tosikäytössä, puhumattakaan samaan sänkyyn
menemisestä.
Helsinki on se verran kaupunki ei niin suuren suuri mutta menoa on jo
siihen tyyliin että näissä pohjoisissa oloissa jopa aivan riittämiin.
Elokuvissa pitänee myös piipahtaa ne ovat toinen minua elävöittänyt
viihdemuoto tässä kaupungissa asuessani. Täällä on tuokin puoli
hoidettu melkoisen mallikkaasti, valinnanvaraa on aivan riittämiin
ollut koko ajan.
Mitä olen merkille laittanut eri tarjonnasta, väkivalta ja seksi siinä
on saanut niin ison osan että melkein maalaista kovin kammottaa. Mikä
tuossakin kiehtoo, seksikö on ollut niin paljon kaukainen tabu meille
ettemme ole voineet muualla edes puhua kuin pienissä piireissä jos
edes
silloinkaan vaan olemme menneet elokuvateatteriin oppimaan tuota niin
salaperäistä ja niin itsestään selvää tosiasiaa.  Vain monelle meistä
ei vielä sittenkään ole kaikki niin itsestään selvää.
Voin tähän kohtaan lainata, vaikka isoisäni Kustaan toteamuksen sen
verran seksivivahteisen kokemuksen ei ne pojat osaa takaperin naida
jos
eivät tytöt opeta ja nyt kyllä jo osataan naida kun elokuvat opettaa
vaikka mitkä naintiasennot.
Me nyt kohta osaamme kaikki seksistä, vaihevuosi mummotkin tulisi
hoitaa, heillä on paljon hukkaviivaa tarjolla meille pojille ja
hautaankin sitä on menossa heidän matkassaan kokonainen
hevoskuormallinen.
Elokuvat ei kyllä ole kantaneet vastuuta ihmissuhdekysymyksistä kun
osa seksiäkin on juuri sitä ihmiskokonaisuutta jota me emme vain ole
valmiita tunnustamaan itsellemme ja vielä vähemmän läheisillemme
kanssaihmisille jotka kanssamme tekevät yhteistä taivalta päivästä
toiseen.
Toivoa on kun vain joku keksii. Aihe on arka mutta puhumisen arvoinen,
myös elokuvien kautta.
Olenko minä joku julkkis kun yleisissä kulkuneuvoissakin takanani
supatellaan oikein ääneen että lähes kuulen kaiken. Bussikuskikin
katsoo peiliin jo niin monta kertaa että olen jo kohta niin
vaivautunut
ja menen kuin menenkin kysymään onko jotakin vinossa vai mistä on
kyse.
Linja autonkuljettaja vain multa kysyy että olenko minä se näyttelijä
sieltä televisiosta, joka on aina tuolla Spede Show. En minä ole se,
minä olen Eero Antero Seppänen Suomussalmelta.
Anteeksi että erehdyin niin paljon henkilöstä, eipä kestä ei se mitään
sattuuhan sitä erehtymään. Olenko minä niin yhden näköinen tuon
kaatuilijan kanssa että pannaanpa pieni testi pystyyn kun se
täälläpäin
on mahdollista. Kun täältä ne lähtee ohjelmat meidän
vastaanottimiimme,
jota olemme kaiket illat kotonamme töllöttämässä jos sellainen on
tullut hankittua perheelle tai itselleen illan kuluksi. Helsingin
Sanomissa luki yhtenä aamuna että yleisöä tarvitaan Spede Show
nauhoitustilaisuuteen.
Ohjelman tekijän puolesta oli toivomus saapua paikalle noin tuntia
ennen nauhoitustilaisuuden alkua.
Minä totta kai olin sinne pyrkimässä, aivan ensimmäisten joukossa olin
nyt menossa studioon ensi kertaa.
Studioon jossa tehdään MTV:lle tässä tapauksessa yksi Spede Show
ohjelma. Vuosi 1969 oli kyseessä ja kevät oli täällä Helsingissä niin
pitkällä että lumet olivat jo tipotiessään.
Miten minua ei edes jännittänyt koko studioon meno, eikä senkään
jälkeen kun Pasanen oli vailla kolmea vapaaehtoista yleisön joukosta.
Minä totta kai olin valmis tähän koitokseen, aivan ihan ensimmäisenä.
Spede tuli aivan tuohon penkin viereen, jossa istuin käsi kovasti
pystyssä että olen vapaaehtoinen tuonne lavalle esiintymään
erikoislaatuiseen kilpailuun joka kohta käytäisi niiden onnellisten
kesken jotka sattuvat tuonne studion estradille pääsemään.
Käykö minulle nyt miten, minulle kävi hyvin, Spede halusi tämän tästä
vierestä halukkaan näköisen lavalle jossa kohta tapahtuu mutta mitä,
sitä meille ei ennakkoon paljastettu.
Olimme kaikki kolme kohta lavalla ja kamerat olivat jo käynnissä kun
meille kiikutettiin jokaiselle kilpailuun osallistujalle vanhan mallin
henkselit, mutta mitä ihmettä on Spede keksinyt niillä tehtäväksi?
henkselit ovat sitten jo kaikilla paikoillaan, Spede selventää sitten
kilpailun luonnetta niin että kohta meille selviää missä mennään taas
näissä hommissa.
Nyt on kysymys äänen voimakkuuden syntymästä ja se myös mitataan
äänenvoimakkuusmittaria hyväksi käyttäen.
Mittarin näyttöpäätteelle on asettunut kukapa muu kuin itse leipuri
Simo Salminen mittaamaan eri volyymeitä, mitä kenenkin toimesta
syntyy.
Alettiin minusta en ollut täysin tekniikasta kovin hyvin perillä,
koska mittaustulos jäi kovin vaatimattomaksi, seuraavat yrittäjät
olivat huomanneet miten saada melua enemmän tähän mittauslaitteeseen
että viisari tekee pohjalukemat. Voiton vienyt sai hyvät slalomsukset,
siteet ja myös monot, oli tosi hyvä palkinto rahallisesti.
Paksuun pintaan sitä näköjään saa enemmän elämää jonka mittarinkin
reagoi mielellään korkealle.
Kilpailun loppuhuipentumaan minä pääsin toden teolla mukaan vaikka en
varsinaisessa kisassa menestynyt mainittavasti palkinnoilla asti, vaan
parhaat ne veivät.
Tilaisuuteni oli vielä edessäpäin, Simo pyysi että minä jään vielä
lavalle ja Spede ottaa vuorostaan mittauslaitteen hallintaan, että
paljonko se mittari nyt värähtää kun toinen vetää toiselta
henkseleitä.
Simo oli hyvin tiukkailmeinen sen vuoksi kun hänet omat henkselit ovat
nyt tällä hetkellä kuin viulun kieli ja hän on jopa välillä hätää
kärsimässä kun minä saan jopa hänet huojumaan, vetoni on niin tiukka
silloin, enkä löysää ennen kuin käsketään, näin saan pitkitettyä omaa
roolianikin tällä estradilla jossa nyt olen parasta aikaa
esiintymässä.
Valtavasti paukahtaa, jopa studion verhotkin alkoivat reagoida tähän
pamaukseen. Speden suu käy nyt siihen malliin, että paremmasta ei enää
väliä. Mittarin lukemat eivät edes riittäneet äänen aiheuttamaan
voimakkuuteen.
Sen jälkeen minusta tuli aivan lavaesiintyjä, minut jo huomattiin joka
paikassa Hesassa jos minne menikin olin minä vain ihmisten mielestä jo
Vesa-Matti Loiri,  yhdennäköisyys meidät yhdisti niin paljon että
lähes
haitalle asti sain silloin kokea. Jopa piti ravintolassa piti näyttää
että osaan se myös minäkin kaatua kuin itse Vesku oli aikoinaan niin
lahjakkaasti hallitsi kaatuilemisen. Niin myös minulla oli ote aina
valmiin jos niin vain tarvittaisiin, jopa valmis kuin harjoituksenkin
vuoksi.
Mentiinpä kerran myös niin pitkälle että otettiin itse Loiriin
puhelinyhteys, olin silloin käymässä Kiannon tytön luona ei silloin
ottaneet tulta se yritys, enkä enää ollut käytettäväksi näyttelijänä
tämän maan hyväksi.
Kertakokemus siinä kaikki kokemukseni oli mielenkiintoinen joka
eritoten jäi mieliin parhaiten ajoilta kun majaani pidin Helsingissä
työni vuoksi.
Me emme minä ainakaan, ole enää valmiita sitä menneisyyttä hakemaan
takaisin jonka sain omakohtaisesti kokea, tulla vaikka näyttelijäksi,
koska elettävä elämä on sinänsä ollut suuri näytelmä myös minunkin
kohdalla ja voinpa vaikka vannoa myös monen muunkin vaellus on ollut
värikäs ja antoisa.

Vuosi 1972 saa meidät vielä olemaan täällä pääkaupungissamme, Nalle
siellä odottelee Maunulassa Suonotkontiellä miehen tuomaa tyydytystä
itselleen. Hän on kokenut paljon minun aiheuttamaani menetystä, kuten
tuon kartanon työmaankin hän aivan menetti että olin niin aktiivinen
kylässä käyjä kun kerran viikkoon teki niihin miehisiin tekoihin, ja
naida naista jolle olin jo puoli vuotta lahjoittanut omat
siemennesteet, ilman että ne olisivat hänessä itäneet mihinkään
keskenmenoon asti.
Me emme laittaneet mitään ehkäisyä kun aloimme, meitä ei edes
kiinnostanut puhua mitä ehkäisyä meidän olisi syytä käyttää kun olemme
kahden näin, minä sinussa ja päinvastoin.
Ei ollut sulttaanikustannuksia vain matkoista niitä aina kertyi.
Ei se aivan ilmaista ole joutua aina maksumieheksi kun edes lähteminen
matkojen päähän joutuu vaihtamaan välillä bussiakin mennessä.
Maunulassa siis olemme ystävälläni Nallella kun ei ole housupukua joka
helpottaa kaikin puolin aloituksen vain tuo kämppäkaveri pitäisi
jotenkin häiritä lähtemään.
Kaksi aikuista naista ja näin pieni huone ja parisänkyä siihen vain
sopii häthätää.
Eipä paljon anna tämän yhteiskuntamme myöskään tyttösille, joista
pitää aikanaan tulla meidän miesten vaimoja. Jopa naimarauha on tällä
toimenpiteellä estettynä,  laittamalla kaksi saman sukupuolen
edustajaa
samaan pieneen huonetilaan. Jotenkin tuntuu että myös tällainen
kohtelu
vie pois sen ihmisarvon, joka meille kaikille kuuluisi, ehdottomana
edellytyksenä kun koemme olevamme sivistysvaltiossa.
Jopa päällyshousuja ei voinut aina ottaa päältään pois kun oli epäilys
että meitä voitiin häiritä, kahden ihmisen leikeissä, tätä se
rakkauskin tiedättää, voin housuni halkoakin avata vetoketjulla ja
Nalle
siihen viereen pyllistämään perse ja jalat vain pienen verran
avautuneena auki. Nallen vähäiset esteet olivat jo aikaisemmin
raivattu
tieltä pois estämättä rakkauden toimitusta.
Voi mies poloista, siinä vain sain itseäni syytellä kun ei ollut varaa
kuin housuhalon aukaisun kautta ottaa tuntumaa tuonne harmaanoloiseen
paikkaan jota niin monella eri nimellä nimitetään, aina tilanteen
mukaan tietysti.
Tämä tilanne on sellainen jossa minä olen ollut puutteessa, ties
kuinka monta viikkoa, tämä ei ole sellainen tilanne jossa voisin
nimitellä tuota hyvää paikkaa millään naisen arvoa alentavalla
nimikkeellä.
Voimme tällä kertaa paikannimeksikin! kutsua olet onnen poika että
sinulla on naisen avautunut liukas ja kohta entistä liukkaampi vain
koko ajan.
Paikka on niin hyvä että siitä pitää nauttia nyt, paikan nimellä ei
enää ole niin mitään väliäkään.
Nyt me saamme, me saamme olla toistemme kanssa niin kuin lähes
jokainen meistä haluaisi olla naisen jota rakastaa muutenkin kuin
sänkyhimoissaan. Näkyy se näin hiljaakin ihan hyvä tulevan, saamme
olla
kuin kusi sukassa hiljaa ettei se olisi häiriöksi muille, koska
samassa
solussa on pari muutakin huonetta joissa on vain naispuolisia.
Kapea on tämä sänky vain hyvässä sovussa voimme jakaa näin kapea sänky
kahden kesken Nalleni kanssa, joka on ystäväni itse keksimä lempinimi.
Kun taas minä olen se Kurre joka nyt on Nallen saanut huokaisemaan
onnesta, että hän on saamassa sitä oikeaa joka saa naisen todelliseen
elementtiin. Voisin kuvitella miltä näyttää nainen, joka on niin
raivoissaan saamastaan hyvästä että hän pyörähtää ympäri ja vetää
täysin kypsän ja niin mehukkaan näköisen, rasvaisen kiillon ollessa
helmeilemässä sen päällä.

Nainen on silloin kuin mikäkin tiikeri konsanaan kun hän on saanut
kaiken ottaa miehen jykevän, lähes kivikovaksi käyneen mehumelan
suuhunsa ja vetää kuin ojamies, riipoen mieheltä tulleet sisälle
suuhunsa.
Mies on siis silloin niin kesy mieheksi että sille voi nainen tehdä
vaikka mitä, jopa niin että nainen raiskaisi miehen siihen paikkaan,
eikä mies voi kuin todeta kaiken tapahtuneen ja olla osaansa
tyytyväinen.
Meille ei koskaan edellä mainitulla tavalla käynyt, olimme sen verran
opettelijoita siinä vaiheessa.
Meillä Nallen kanssa menee vielä sängyssämme, meillä on myös halu
mennä nautiskelun puolelle, haluamme hartaasti, meille on se
suorastaan
nautintoa antava rakastelu nyt tällä kertaa. Ei olekaan mikään
pikapano.
Liko-nainnissa kun ei mitään sen isompaa melskettä synny, kaikki kun
on
lähes paikallaan, itse antajalla on helppo paikka, vain jalat koukussa
selällään mutta kylkiasennossa tulee ajan oloon pieniä puutumisia eri
puolille kehoa.
Me nyt haluamme, me myös nautimme tästä, meillä on siihen oikeus ja
velvollisuus että olemme tässä ja nyt.
Kun antaa niin saa sitä samalla kertaa myös itsekin niin kaikki on
päättymässä mahtavaan laukeamisvärinään, kumpikin on kypsä siihen vain
hervoton olo saa meidät hetkeksi pois tolaltamme.
Me olemme niin yltä päältänsä hikisiä ja missä meidät nyt saadaan
puhtaaksi kaikesta hajusta joka on jo levinnyt pitkin huonetta lemuten
myös toisenlaista hajua vai ajatus sen hajun on synnyttänyt juuri
päättyneestä kirnuamisesta naisen jalkojen välissä, synnynnäisellä
männällä, jonka miehenä omistan.
Päivä alkaa olla päiväkahviajassa, Nalle siitä vain tekee kahvit
keittiössä, pientä suuhunpantavaakin on siinä tarjolla sillä
kertaa.
Kaiketi niin ei ole ollut monesti, vähän on tuo tarjoilupuoli pettänyt
tässä   Suonotkontien osoitteessa jossa nyt olemme kahden kesken
saaneet kaiken sen mitä hyvältä kyläreissulta voikaan saada ja
odottaakin.
Voitte vain arvailla miltä näyttää minun housuni sepalukseni seutu
tuon
kaiken hikoilumme jälkeen.
Minulta tulleet eritteet nousivatkin sepaluksieni päälle vaaleana
tahrana.
Olipa vähän noloa mennä poispäin kun olin näinkin itseni päässyt
sotkemaan housuilleni valuttaen koko siemensisällön.
Eipä mitään, sehän oli vain merkki siitä että sai sillä reissulla kun
kaikista reissuistani ei ollut vastaavaa merkkiä housuni
sepaluksessani.
Merkkien mukaan ne tänäkin päivänä nuoret rakastelevat, tulee niitä
kaulavarteen outoja mustelmia tai fritsuja ja mukamas on pyykkinarut
olleet kovin alhaalla. Niinpä olimme Nallen kanssa sen hetken aivan
kahdestaan ja kevät kohta antaa merkkejä uudesta tulemisesta, meille
pitkän talven keskellä olleille kaupunkilaisille.
Me jatkamme edelleen jotakuinkin samaa rataa seurusteluamme vain
pieniä taukoja lukuun ottamatta kun aina välillä olen ollut kotonakin
käymässä äitimuoria katsomassa, joka sieltä ei saa itseään pois vaikka
kuin yrittäisi.

Minä se aina nyt sentään teen näitä muuttolinnun matkoja vanhalle
kotiseudulle ja sieltä pois harva se kevät ja viimeistään kesän tultua
lähes koko maahan. Tämä täällä Helsingissä alkaa tuntua taas siltä
ettemme enää kauan voi olla täällä.
Merkkejä alkaa olla ilmassa, Nalle on jo ruvennut minulle ääntänsäkin
korottamaan, eikä kaikki ole läheskään niin kuin hetki sitten vielä
oli
kun olimme niin rakkauden nimissä nussittuna hervottomaksi itsemme
pitkiksi aikaa.
Eipä niin se kokko Eemelikin aina huhuili entisen elämänsä perään
ettei kaikki ollut kuten ennen.
Kerran jopa olin ollut yötä Nallen kanssa samassa sängyssä niin
pitkästä aikaa ja aamulla ei ollut kyytirahaa mennä bussilla
Tapanilaan, eikä tuo Nalle joka joku aika sitten oli minun suuri
rakkaus ollut niin hyvällä tuulella ja olisi jeesannut eteenpäin.
Olihan minulla pankissa muutama kymppirahaa että vaikka vain velaksi
tai lainaksi olisin pyytänyt mutta ei sittenkään tippunut markan
markkaa.
Sillä kertaa selvisin kävellen lähes kymmenen kilometriä kämpilleni
mutta ikimuistoissani on myös se toinen käynti se on kuin edellisen
toisintoa sillä erotuksella etten ollut yötä silloin siellä, minut hän
komensi lähtemään heti kun vierailuaika päättyisi yhdeltätoista, eikä
ollut silloinkaan minulla rahaa millä lähteä yleisessä kulkuneuvossa
kämpille.

Nyt minä olinkin toden teolla pahassa pinteessä. Yönkö selkään taaskin
kävelemään, kohtalo oli tosi armoton.
Tuossa katselin mittariautoa sillä silmällä, etteikö se veisi minua
tuota matkaa yöpuulle nukkumaan. Sehän se oli vasta hyvä ratkaisu,
miksi en keksinyt ennemmin kun se näytti niin varmalta kyydiltä.
Lähin tuohon taksitolpalle jossa vain muutama auto enää päivysti,
koska oli jo niin myöhäkin. Iltaa olen menossa Tapanilaan ja niin
mentiin Tapanilaan. Matkan aikana minulle selvisi kuin itsestään että
olen jo tehnyt pienen rikoksen kun en maininnut siitä taksimiehelle
mitään että olen rahaton matkalainen.
Perille saavuimme aivan kymmenessä minuutissa, matka oli sen verran
lyhykäinen.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen, miten osaa oikein suuni aukaista että
tässä ei tulisi poliisijuttua.
Taksimies kyllä kertoi että hänellä on siihen mahdollisuus nyt että
sinut viedä vaikka lähimmälle poliisiasemalle jossa asia
selvitetään.
Jokin sai tuossa taksimiehessä muuttamaan mielensä hän nimittäin oli
oppinut tuntemaan pohjoisen ihmisiä että me olemme koko lailla
rehellisiä jos yleensä jotakin lupaamme se yleensä on pitänyt.
Niinpä me teemmekin että aamulla yhdeksän aikaan tavataan kaupungilla
eräällä huoltoasemalla Vallilassa jonka minäkin tiesin etukäteen, näin
me tehtiin herrasmiessopimus sillä kertaa että aamulla tavataan
sitten.
Minun vain oli keksittävä se henkilö kaupungilta kuka minulle voisi
yleensä nyt antaa rahaa, olinpa minä nyt melkein pulassa, minullahan
on
niin vähän tuttuja tässä kaupungissa, mutta muutama on kuin onkin.
Minäpä menenkin heti aamulla nyt kirkkoherra Otso Kiannon kanssa
puhumaan,  eikö hän minua vähän vippaisi eteen päin, mitä rahaton mies
tekee kaupungilla ei sitten mitään, ikävään se kohta kuolee kuitenkin.
Kun ei ole rahaakaan niin ei ole ystäviäkään ei lähellä eikä kaukana.
Minulle kävi tuuri heti aamulla Kianto oli aikaisin jo virkapaikallaan
ja minä sain hänet heti kiinni ja heti asiaan.
Minä olen nyt rahaton ja minulla olisi hoidettava yksi velvollisuus
joka eilen illalla tuli luvatuksi taksimiehelle.
Kiantoa en ollut aikaisemmin näin läheltä päässyt jututtamaan kuin nyt
ja hän oli minun puolella kun tiesi minun olevan pulassa nyt täällä
kaupungilla.
Hän antoi minulle 50 markkaa että saisin hoidettua velkani pois.
Menipä siinä Kainuun mies onnestaan melkein mykäksi kun oli taas rahaa
joka juuri olin saanut kirkkoherralta, herran palvelijat ne näkevät
meitä monenlaisia avuntarpeessa olevia matkalaisia, josta on aina
kiittäminen.
Minulle on sitten riennettävä, taksimies varmaan jo kohta odottaa
tapaamistamme siellä Vallilan puolen tästä vähän matkan päässä.
Mehän tavataan silloin kun olimme niin asiamme sopineet kahden kesken
edellisenä yönä.
Yllätys oli minulle suuri, taksi onkin reilu taksi, tarjoaa minulle
jopa aamusämpyläkahvit näin kahden kesken.
Meillä on paljon kerrottavaa vaikka vain vasta eilen ensi kerran
toisemme näimme Maunulan taksitolpalla ja nyt kohta olemme jo näin
tuttuja keskenämme.
Kiitos kovasti taksimies että olit niin reilu että jaksoit odottaa
aamua tämän asiamme kanssa etkä mennyt suin päin poliisia tähän
hankkimaan.
Näinkin joskus selvitään kun me näin miesten kanssa yhdessä sovitaan.

Tämä tarina tällä kertaa Helsingistä on vähin erin päättymässä ja
minulle on tulossa seuraavaksi merkittävä muutos omaan
elämänratkaisuuni.
Minä olen saanut kokea niin monen moista tällä retkellä Helsingissä
vain sen tärkein osanen tuli tässä lähes paperille, mutta selvää on se
ettei kaikki ihan sentään vain sen jonka minä katsoin tähän sopivaksi
jolla on minun mielestä oikea pohja jonka minä tunsin
päiväkirjoituksiin pohjautuvana tosiasiana, jonka minä kirjoittanut
olen sopivasti värittänyt tällä omalla tyylilläni, joka on vain minun
näköistäni tekstiä ensimmäisestä a, kirjaimesta  lähtien.

Teille annan vain lukijan roolin ja arvioinnin miksi olette katsoneet
tämänkin tekstin. Helsingin Sanomat on tullut katsottua ennenkin
tarkkaan ja sieltä on löytänyt ennenkin käyttökelpoisia uutisia.
Mikä uutinen siellä jossakin kaukana, kai täältä Helsingistä on paikka
jonka nimi on Hämeenlinna jossa ei niin ole kyllä ennemmin tullut
käytyä.
Ehkä kerran pari menin ohi junassa kun olin ammattimatkustajana lähes
pari kuukautta. Ei tullut silloin ohi kulkiessaan ikkunasta pimeässä
katsottua minkälainen on kaupunki Hämeenlinna.
Sinne se nyt laitattaa minunkin laittamaan hakupaperit kun siellä
näyttää olevan noita opiskelupaikkoja vapaana kun oikein Helsingin
Sanomissakin sen ilmoittavat.
Minulle ei tullut mieleenikään että se voisi liittyä mitenkään
politiikkaan.
Enpä ollut tullut lukeneeksi että tämä Sirolan opisto on vasemman
käden opisto jossa Marxin oppi on pääaiheena.
No eipä kai sillä mitään väliä ollutkaan, oppi mikä oppi, eihän
minulle tarvinnut niin sitä ajatella kun vain pääsin pois täältä
kurjasta Helsingistä.
Hakemuspaperini laitan ajallaan sinne opistolle, toive oli päästä jo
täältä pois. Olin taas vaihteeksi täynnä kurkkuani myöten koko
Helsinkiä ja tuulettuminen olisi hyvin paikallaan ainakin tähän
elämäntilanteeseen kun Nallenkaan kanssa ei enää kovin hyvin pyyhi
vaan
vastamäet meille olivat tulleet jokapäiväiseksi riesaksi ja ne pitivät
minua melkoisessa piinassa ja ahdingossa noin henkisestikin voimia
vieden.

Onnen saa vain jos ei jää murtunutta mieltä itseltään murtamaan
viimeiseen saakka,  jota ei kestäisi kumminkaan ainaisten
vastoinkäymisten ollessa ylitse käymättömiä.
Vain väliaikainen on tämäkin ratkaisuni, mutta onhan yksi vaan osoitus
siitä etten ole jäänyt tumput suorina odottelemaan mitä tuleman pitää
vaan lähin oma aloiteteisesti toimintaan jossa minulle olisi pieni
hyppy
eteenpäin koska takapakkini on jo kestänyt omasta mielestäni turkasen
kauan.
Tuo aamu muistuu mieleen kun posti tuli ja avasin kirjeen sisällön
jossa luki että teidät on hyväksytty nuorisotyöntekijän kurssille
tänne
Sirolan opistolle Harvialaan.
Niinpä minusta tuntui että olin onnistunut niin että jopa oli suuri
helpotus, voitin siis jälleen ja pääsin pois kun niin halusin.
Minulle onko tulossa uusi mahdollisuus vai olenko minä löytämässä mitä
olen ollut jo pitkään vailla vapaassa yhteiskunnassa.
Minun vakituinen tieni Helsinkiläisenä on siis päättymässä, olen vielä
enää vähän aikaa Helsingin asukki ja olen jo lähtenyt opiskelun tielle
kun siihen tulivat hyvät mahdollisuudet kuin yllättäen.
Nyt olen vain jättänyt osoitteen josta minun postini voin noutaa kun
joskus aina viikonloppuisin piipahtelen Nalleakin katsomassa että
miten
se tämä matkani erottaa meidät toisistamme.
Hyvin näkyy menevän, havaintoni on sellainen, me erkanemme
toisistamme,  näyttöä on jo olemassakin. Helsingistä on lähtenyt
päivällä pitkän matkan juna on tuonut minut niin oudolle
paikkakunnalle
etten ole ennen tähän paikkaan majaani tehnyt.
Asemalaiturilta matkani jatkuu alitunnelin kautta asemarakennuksen
puolelle ja sieltä sisälle.
Nyt alkaa se tovin kestävä odotteleminen, maalle päin on lähtemässä
oma linjansa.
Eikö se olekaan täällä lähellä kaupunkia tuo opiskelupaikkani no ei
niin siltä ainakaan valitettavasti näytä.
Mehän istumme parasta aikaa vanhanaikaisessa linja auton rähjässä
jonka ovetkin aukeaa milloin ne itse vain haluavat, jopa kesken
matkankin aivan itsestään ne pyrkivät remahtamaan auki.
Vähän siinä kävi jo melkein säikyksi kun se aina tapahtui niin aivan
yllättäen. Tämä tie taitaa ollakin niitä vanhoja hämäläisten
härkäteitä
kun niin monesti mutkaa menevät, aivan kuin härkä ei ole osannut
suuntia suorinta tietä perille niin tämäkin ensimmäinen kyytini tuntuu
aivan saman oloiselta.
Ei ne hämäläiset härät ennen vanhaan arvanneet, että minä tänään heitä
arvostelen kun kulkivat niin mutkaisen tien minulle kuljettavaksi,
että
olen melkein kalpea kauhusta ja kuljettaja sen kun vääntää rattia itse
mukana pyörähdellen.
Vähän niin kuin meillä päin olivat tiet tällaisia huonokuntoisia ja
mutkaisia saattoivat käydä aivan talon nurkkiin kiinni hipoen niin
välillä läheltä hipaisten jopa että päreet nousivat ilmavirrassa vähän
koholle.

Kaupunkilainen on nyt päättänyt tulla tänne maaseudun rauhaan no onhan
se pientä vaihtelua jo niin harmaantuneeseen ajankuvaan jota jouduin
kokemaan siellä pääkaupungissa, vastapainoja on syytä aina kokeilla se
virkistää tai päin vastoinkin voi yhtä hyvin käydä kelle hyvänsä.
Kuljettaja alkaa pikkuhiljaa hiljentämään, onko se jonkinlainen merkki
että saavumme siihen määränpäähän johon minä nyt olen tulossa pariksi
kuukaudeksi.
Nyt oltiin taatusti vallan uudessa ympäristössä, katseen suunnatessa
etäämmälle josta olen näkevinäni jonkin linnamaisen, vanhan arvokkaan
ja historiallisen rakennuskokonaisuuden.
Tämäpä vasta oli minulle perin sattuma, että tuoko se on se meidän
tuleva koulutuspaikkakin.
Voiko tämä pitää ollenkaan paikkaansa että linnamaisissa ja
historiallisissa paikoissa löytyy myös oppimisen tyyssija, voipa
ollakin niin että olemme nyt olleet uudistusmielisiä kautta linjan.
Lähemmäksi tuleminen osoittaa kaikki näkemäni kaukaa todeksi, vanha
historiallinen on saanut uuden käyttötarkoituksensa.
Portinpielet on tehtynä pitkäikäisiksi näköjään kestämään, jopa
satojakin vuosia eteenpäin, jopa tulevia sukupolviakin on ajateltuna
siinä samalla. Punatiilestä, vaaleat rappaukset ja isokokoiset pallot
koristavat paalujen jykevyyttä.
Me olemme jo sisäpuolelle päässeet tuosta niin mieliin jääneestä
portista, tuossa oli sitä mikä on melkoisella varmuudella pitkäikäistä
jos emme itse halua mennä tuhoamaan kaunista historiaamme.
Ovetkin kertovat kun sisään on jo mentynä että tätä ei ole rakennettu
vain kertakäyttö tarkoituksella vaan tästä on haluttu mahdollisimman
pitkäaikainen myös käyttötarkoituksetkin huomioon ottaen.
Nyt minusta on tullut oppilas tähän isoon taloon, olen kirjoittanut
itse oppilaaksi nuorisotyön tekijän kurssille, kesto tästä päivästä
toukokuun loppuun saakka.
Mutta minulle kun ei vielä valjennut mikä on tämän Sirolan opisto
ennen kuin
täällä paikan päällä.
No eipähän siinä sitten mitään, täällä sitä vaan on aloitettu ahkera
opiskelu. Kurssille oli tultuna eri puolilta maatamme, kaukaisimmat
tällä kertaa Kainuun puolesta. Heikkinen oli Hyrynsalmelta ja Seppäsen
tyttö oli päässyt tulemaan Kajaanista saakka ja muut pitkin eteläistä
Suomea ja Pohjanmaalta myös oltiin tultuna.
Alle kahdenkymmenen olivat iältään pääasiallisesti muutamaa poikkeusta
lukuun ottamatta kaikki.
Itse olin jo huitelemassa kolmannella kymmenellä, Helsingin seudulta
Sandelsi oli kanssani samaa ikäluokkaa.
Hämmästyin jo ensimmäisinä päivinä, meillä oli päivät pitkiä, jopa
aamusta aikaisin jo istuit luokkahuoneessasi, teoriaa sisään omaksuen
ja keskipäivällä pari tuntia vapaata, mutta iltaisin oli mentävä
oppiin
aina kahdeksaantoista asti.
Jotenkin rupesi heti alkuun tuntumaan ne ottavat meistä mehut irti
tippa kerrallaan imien, mutta vapaaehtoisia me täällä ollaan.
Voithan jäädä poiskin jos joku aine ei miellytä kuunnella.
Opiskeluun en niinkään pannut kovinkaan suurta painoarvoa, vaan
täällähän olivat melkoiset oltavat.
Aamulla aamupala, päivällä sai pottua pistää ääntä kohti sen kuin
jaksoi. Kyllä tuon ylensyönnin jälkeen uni maittoi kun vielä keväinen
väsykin toi siihen oman lisänsä minulle.
Voitte vain arvailla meninkö aina luokkaan oppia saamaan, menin peiton
alle myös keskellä päivää jos siltä tuntui, ettei ruoka luullut
menevänsä koiran vatsaan, joka yleensä lähtee juosta jolkuttelemaan
syömästä päästyään.
Kun olin maannut kaikki ruoka ja päiväunet niin kohta siinä olikin
ilta aterian aika käsillä. Niinpä mies pääsi sellaiseen paikkaan jossa
tuo olemisen puoli olikin muodostunut kaikkein tärkeämmäksi
olomuodoksi.
Minä kun juuri talvella olinkin miettinyt tällaista olotilaa itselleni
ja tässä se nyt on oikein sataprosenttinen paikka minulle, joka aikoo
ottaa kaiken sen hyödyn kuin suinkin voi jota yhteiskuntamme auliisti
tarjoaa.
Minä olin nyt sellaisessa tilanteessa jossa minulle tuli kaikki kuin
Manulle illallinen,  tekemättä elettäkään asian puolesta ei mitään
hyödyllistä tälle yhteiskunnalle ei edes loppupuolella kurssia
kiinnostaneet yhteiset oppitunnit luokissa jossa olisi saanut niitä
elämänviisauksia matkan varrelle pahan päivän varalle, joka meitä
kaikkia aina joskus on väijymässä jos jonkin nurkan takana piilossa
meiltä.
Puitteet olivat niin hyvät kuin suinkin, hyvät oikein parhaasta
päästä.
Jopa tässä on kokemuksia koulun käynnistä jo nuoruusvuosilta kuinka ne
olivat perin tylsiä ja ankeita aikoja.
Turhaan kuluttaa housuin takamuksia ja samaa myös voidaan sanoa nyt
aikuisiällä kun jälleen kylläkin vapaaehtoisuuteen perustuvan
koulutusmahdollisuuden ollessa kyseessä.
Onneksi olen vain näin lyhyellä kurssilla eikä se enää jatku syksyllä
uudestaan. Viikonloppuisin käyn edelleen kärkeäni kostuttamassa
Helsingissä saakka, onhan siihen minulla oikeus kun joku vaan haaransa
levittää eteen ja sanoo että tuossa on mutta elä särje vain itseäsi.

Sellainen on vain vastapuolen toteamus minulle kärkimiehelle, joka ei
saa lähempää aluspuuta jota laittaa aina viikonloppuisin kylläiseksi
asti.
Viimein on poislähdön aika en enää halua tämän enempää viihtyä täällä
politiikkaopissa, olinpahan teidän seurassa kun niin sattumalta
pääsin.
Kaikki on nyt kestetty minun puolesta, olen menossa muuttolintusen
mukana täältä nousen Heikkisen Saulin kanssa yöjunaan Riihimäen
asemalta iltasella ja aamulla on meillä Koti Kainuu vastassamme, lähes
yöttömine öineen.
Kauas jäi opiskelupaikkakin mutta mitään ikävää ei jäänyt. Jäi myös
vielä kauemmaksi Helsinki ja sinne jäi myös Nalle rukkakin.
Monet muistot jäivät mieltä lämmittämään vain monet ovat nyt karvaita
muistella ei enää koskaan meidän yhteinen aika Nalle ystävän kanssa
myös siinä samalla päättyi.
Voiko olla enää sen harmaampaa päivää edessä päin yksin jätetylle
kotinsa oven aukaisseelle metsäläiselle.
Kesä nyt on se oikea kesäkin alkanut, voiko nainenkaan merkitä minulle
enempää kuin kesä.
Tuskinpa vain koska kesällä olen aina ollutkin yksin täällä raukoilla
rantahietikoilla, olen löhönnyt kuin parempikin paidan pitäjä Rivieran
rantahietikoilla. Jospa joskus minäkin olisin samassa asemassa kuin
virkaveljeni lomalla.
Me jäämmekin sitä odottelemaan seuraavaksi koska se mahdollisuus
minulle avautuisi ties edes joskus tasa-arvoa kohtaan myös minut.
Millainen on se ympäristö johon juuri aloin jäädä aloilleni, onko
mikään muuttunut missä päin lähialuetta.
Onko kotini se koti johon voin tällä kertaa jäädä ja myös pysyä eikä
enää lähteä minnekään, maailma on ollut minulle kovin kylmä ja
lohduton.
Ei aina ole saanut jokapäiväistä leipää ajallaan, eikä markka ole
pysynyt niissä housujeni taskussa jotka täältä lähtiessäni viimeksi
ostin, vaan ovat valuneet reikäisistä taskuistani pitkin maailmalle.
Markat joita aikoinani olin hankkimassa eivät minulle tehneet pesää
vaan olivat lähes minun tuhoni.
Mitä nyt tänne kotivainiolle kuuluu oikein onko täällä paljon
puhuttuna minusta. On sen verran että mikähän siitäkin pojasta nyt
tuleekaan kun on siellä melkein yliopistotasoisessa koulutuksessa.
Varmaankin tulee melkoisena herrana jo näin sitä siihen aikaan
naapurit kantoivat postia toiseen naapuriin kun muuta viestintää ei
ollut kaikkien naapurien välillä.
On tuo puhelinkin jo keksittynä vaikka sitä ei aivan tällä nurkilla
tavata, tuossa Lahtelan talossa se kuuluu jo uudella asukkaalla
olevankin, mutta esimerkiksi
Pihlaja ei sitä ole halunnut laittaa jos vaikka vielä maksaakin.
Pysymme edelleen pihapiirissämme mitä täällä onko täältä mitään uutta
kerrottavaa, onko täällä esimerkiksi, juossut mies puoleisia renttuja
kevät kärpi aikana äitini luona.
Mikkonen Arttu sai kyllä viimeksi lähtöpassit tältä rannalta ei kai se
vielä tänne ole majaa edelleen rakentamassa.
Vai onko tänne ollut jopa uusia pyrkijöitä.
On ollut ja tulee vielä olemaan niin kauan kuin äitini on niin hyvässä
kunnossa että antaa miehille kunnon kyydin peiton alla tietenkin.
Olen pannut merkille tämän kotini kohdan miten tämä tulee aikanaan
käymään jos tässä ei kukaan meistä päätä kotimme hyväksi tehdä tämä on
piankin vain paikalleen lahonnut muista niistä asukkaista jolla oli
sormi suussa ja peukalo keskellä kämmentä kun tähän tilaan kotini
saattoivat.
Syyssateen aikaan meillä on myös sisältäkin päin todistusaineistoa,
ettei meidän kotimme enää kelpaa ihmisasunnoksi.
Pohjoisen puolen seinäkin on hatara kun on sen puoleiset puhurit,
saavat aamulla hampaat kalisemaan.
Ei saanut isämme lapsilleen kotiamme täysin valmiiksi kun kokonainen
seinäkin jäi kesken laittamatta.

Kukaan ei ollut sen jälkeen huolta kantanut mistään kun isämme ei
ollut enää huolta kantamassa lastensa kodista.
Kukaan ei ajatellut edes että kotimökkiä voisi joskus tarvita täällä
kylmässä maailmassa ja se jäi myös sen takia.
Kauanko se voi olla vain ajan kysymys milloin tulee kunnon syysmyrsky
ja rupeaa yksitellen riipimään vaikka päreet katolta niin se voi olla
vaikka niin pienestä koko talonkin menetys kiinni.
Olivat kyllä laittaneet silloin viisikymmentäluvun alussa päreet niin
hyvään järjestykseen etteivät mitkään voimat niitä olleet nostaneet
pois kattoa suojaamasta.
Kyllä meillä aina on puhuttuna milloinka meillä on sitä yhteishenkeä
että voisimme yhdessä olla jotakin tekemässä kotimme hyväksi.
Meillä sellaisissa asioissa puuttui juuri se yhteishenki ei kukaan
ollut valmis uhraamaan juuri mitään.
Ajateltiin varmaan että siitä olisi vain hyötyä sille joka asuukin ei
muille milloinkaan ja niinpä kaikki onkin jäänyt retuperälle.
Aina me olemme olleet kovin saamattomia ja huonoja yhdistämään toisten
osaamista toisiimme.

Minäpä aloitan taas kaikki alusta, olen asettunut ukiltamme jääneeseen
huoneeseen asumaan.
Nyt taisi tulla todellinen isäntä tähän taloon vaikka mitään paperia
ei vielä oltuna tehty kenenkään hyväksi mutta muuten se vain siltä
näytti vai pelkästään rupesi vain tuntumaan jo siltä.
Voiko sitä aina vain olla joku harakkataipaleen asukas, jopa
lähialueen metsistä löytyy harakalta parempi koti päänpäälle kuin oli
nyt minulle, minä sentään olin ihmislapseksi syntynyt ja niin oli
vailla kaikkea tarpeellista, jota myös tänä päivänä osataan
arvostaa.
Tuossa tien toisella puolen on malli isäntä siitä että se on varmaan
tullut oppiensa kanssa tälle puolelle.
Voiko kotia pitää niin arvottomana, ettei siihen saada edes
minkäänlaista väriäkään pintaan.
Vanhasta valokuvasta kaikki voi lukea hyvin miten kotimme oli saanut
erittäin huonon kohtelun meiltä jälkeen jääneiltä.
Ei ollut kukaan edes sisäpuolella aikoihin ottanut maalipensseliä
omaan käteensä ja sillä olisi pyyhkinyt pois paskatahrat.
Ajan hammas oli käynyt kaikissa näissä paikoissa.
Keittiöpuolen tila oli kaikkein kehnoin, vanhat hämähäkin verkot
kertoivat, että russakat ja luteet ovat olleet joskus tämän talon
jokapäiväinen elämänkumppani,  melkoisen siivottomaan paikkaan sitä
nyt
oltiin tultuna tässä maailmassa kun olin kaiken nähnyt myös lapsena en
voi muuta odottaakaan.
Hyvällä omallatunnollani voin sanoa, olen tullut kotiini ja kotini on
vain enää kuin mikäkin ryysyranta niin sellaiset olivat tulolleni
näkemykseni mukaiset lähtökohdat jotka saivat hiljaisenkin miehen
mietteliääksi.
Ryysyranta perin tuttua on niin kotoista kaikki kotona, jokainen
omassa kolossaan. Yö kun tulee koloissa alkaa vuorostaan
tapahtumaan.
Meidän kaikkien tuntemat kotirauhan rikkojat ovat hetkeksi yöunemme
keskeyttäneet voi sitä vaeltajien määrää tuolla avoimella lattialla.
Sitä mentiin välistä oikein parijonossa ja välillä näytti siltä että
johtaja päätti minne seuraava askel otetaan, mennäänkö tuonne toiseen
huoneeseen vai käyväänkö tämän uuden asukkaan kimppuun ensin kun se on
tuonut uudemmat hajutkin tänne vasta tultuaan.
Voi sitä vilskettä, sitä vain tapaa korkeintaan ruuhka aikoina
Helsingin Erottajalla ja täällä Kokkotaipaleen lattialla russakat ovat
tehneet oman liikenneruuhkansa.  Ryysyranta oli kotini, kehtaako siinä
edes kukaan naapurikaan enää käydä, sattuma kyllä aina on jonkun
tuonut tullessaan.
Mutta lähinaapurit ovat jo aikapäiviä kaikonneet näiltä main.
Ei ole sitä tuttua ilmapiiriä joka tälle aikoinaan oli luonnollista
kaukana takanapäin ovat ne ajat jolloin meillä oli melkoinen
vaelluskin
kun kaikki olivat vielä tuossa tien toisella puolella yhteistaloudessa
asuissamme.
Meiltä ei naapurit käyneet vointia kyselemässä, monet suvun jäsenetkin
olivat hautaan saatettuna, eivät enää olleet avaamassa kotimme ovia.
Meille oli tulossa lähes erakoituminen, pikitiellekään emme päässeet
kuin kesällä veneen kautta ja talvisin teimme taivalta suksella niin
aivan puusuksella vielä mentiin tien varteen linja autolle.
Kärrytie ei ollut vielä muuttunut miksikään vielä että olisi voinut
autolla porhaltaa ikkunan alle maailman kyliltä.
Köyhää se oli ei aina nähnyt edes markkaakaan taskun pohjalla. Kyllä
meillä jo pitäisi maksaa avuttomuuslisää, sekä pojalle kuin
äidillekin,
joka alkaa olla niissä naisten vaihdevuosi iässä.
Minä kun taas vastaavasti parhaassa työiässä kun vain minutkin joku
keksisi täältä taas hakea helmojensa suojaan ja pitäisi myös siellä
eikä laittaisi enää tähän kylmään arkeen näivettymään ja vapisemaan
kuin haavan lehti nälkäisenä ilman ravintoa.
Voiko vielä näinä kymmeninä ihmisriepukin joutua kokemaan näin ankeita
oloja kotona.
Jos se vain yksin olin minä kun tulin tänne vapaaehtoisesti sieltä
suuresta maailmasta työn keskeltä, vähäravintoiseen ympäristöön.
Sainko minä riittävästi siis oikeata ravintoa kotona äitini toimesta
vai oliko vellikuppi kovin köyhä antimiltaan.
Miten siinä lähdet lisäravintoa hakemaan edes järvestä kun venekin
vuotaa kuin seula että sinne ei sitten ole mitään asiaa.
No eipä noita kalastus välineitäkään ole sen enempää tullut
hankittua.
Jäivät kalat järveen kasvamaan ja metsän marjat ensimmäisten
syyshallojen armoille.
Siitä ryysyrannasta ei löytynyt virkeätä ja oma aloitteista metsään
tai järvelle lähtijää sinä kesänä eikä tulevana syksynä.
Kyllä sitä taisi olla melkoisen paljon laiska on sitä jo oppinut
sellaiseenkin ajatteluun, saa kaikki itselleen jos laittautuu maaten.

Jospa ei kuitenkaan ei laiska vaan vähäinen töiltään, johan nuo työt
tuli tehtyä aivan pienen pienenä poikasena, jopa alle kouluikäisenä
kotityöt tuli tehtyä oikein vielä ajallaan nyt ei ole mitään
aikataulua.
Vanha herätyskellokin tuli jo purettua muuhun käyttöön kuin
herättämään aamulla aikaisin univuoteelta ei ollut enää ajankohtaista.
Siinä mies nyt makaa ja ajan saa siinä seisomaan koko kesäksi ei nyt
aikakaan liiku niin edes minnekään päin vain vettä kaivosta pitää
käydä
hakemassa että edes aamukahvit, puurot ja maitopotut onnistuisi
saamaan.

Nämä kaksi taloa korven kätköissä saavat hyvän rauhan, eletään ja
annetaan muidenkin elää jokainen omalla tavallaan.
Me täällä olemme omaksuneet tämän tavan ei aamulla aikaisin kukaan
meistä ole minnekään menossa kuin korkeintaan käy aamulla kusilastinsa
rappusilta tyhjentämässä.
Ei tarvitse sen kauemmaksi mennä jos vain on näin pieni hätä kyseessä,
kyllä siinä aamulla heräsi myös toisenlaisiin aatoksiin kun tuo
pikkuvelipoika oli tullut ulos katselemaan tätä ihmemaailmaa, jossa ei
saakaan sitä naisenpuolta enää ollenkaan.
Vain kyynärpään isku seinään ja niin pienellä veljellä nokka jo
lerpahtaa häpeän pieneksi ja sen myötä nainen on vain kaukainen
haavekuva.
Ryysyrannassani ei tarvinnut ujostella ketään, elo oli rempseän
vapaata, kaikki säännöt olivat vain kaupunkilaisia varten, jotka eivät
osaa ottaa rennosti ajankuluansa omassa elämässään ja myös toteuttaa
sitä käytäntöön asti.
Täällä vallitsee lähes täydellinen yhteenkuuluvuus, kellään meistä
asukkaasta ei ole enempää omaisuutta tai varallisuutta jolla voisi
lähteä kovinkaan elämöimään toisiamme vastaan.
Meidän onnelamme on nyt tämä toinen puoli eli toikki, ainakin Eemeli
sedän mukaan, lähdettiin sitä joskus toiselle puolelle näyttäytymään
jos eivät ikkunastamme meitä riittävän paljon nähneet päivisin.
Monesti kyllä meille riitti tuokin yhteys, nähdä meidät ruoka aikaan
pöytämme ympärillä jopa syömässä olematonta kalakeittoa joka oli
päässyt jo viikon vanhaksi asti.

Monta kertaa meillä pöydässämme tarjottiin lämmitettyä edellisen
päivän puolista.  Kalakeitto tai lihakeitto kyllä oli monesti aivan
oikeastikin viikon vanhaa, mikä on syödessä viikon vanhaa kun se on
vielä aivan älyllään olevaa suuhun laitettavaksi.
Pois tuloputkessa ei eritellä mitä ole viimeksi suuhusi laittanut
sillä kertaa se tulee aikanaan sellaisena kuin aina on tullutkin, joko
kovana tai vielä kovempana.
Montakohan näin rähjäistä kotikoloa on tässä Suomi nimisessä valtiossa
enää on jäljellä, olisi hyvä vihdoin tietää sekin tosiasia.
Toissa  päivästä tulee vain entinen päivä kuin muillakin jotka vain
voivat ylpeillä sillä että on päässyt menestyjien joukkoon.
Olen minäkin täällä, minutkin pidetään edelleen tavallisten
kuolevaisten joukossa joka päivä, yhteiskuntamme pitää meistä omaa
päiväkirjaansa, tulevat sukupolvet voivat lukea meidän
aikakaudestamme,
sitä mitä olimme elämämme aikana.
Näitä viheliäisiä köyhiä on aina ollut ja tulee aina myös olemaan
keskuudessamme ei edes toinen ryysyläinen tee kovin helposti
tuttavuutta aikalaisensa kanssa voi vaikka joutua häpeän kohteeksi.
Mikä häpeä se onkaan kun on köyhän kodin saanut synnyinlahjaksi
perintönä.
Vai olenko minä syypää tähän omaan tilaani omalta osaltani, onpahan
minunkin kavereita, jotka ovat päässeet pitkälle eteenpäin jo saman
ikäisenä kuin mitä minä juuri olen nyt.

Olenko minä jäänyt väärään paikkaan odottelemaan valmista ratkaisua
itselleni,  joka voisi tulla kuin sattumalta tuosta ulkoa ovesta
meillekin käymään siis uusi mahdollisuus avata tämä kärsimykseni pois
jollekin toiselle elettäväksi, minä en tarvitse enää sitä
vähempiarvoista elämää jatkuvaksi omalle kohdalleni, minä voisin
vaikka
pientä korvausta vastaan myydä jos olisi halukas ostaja tuossa
lähettyvillä.
Vuosi jota elämme juuri on kuin suora lainaus ajoilta viime vuosisadan
puolella jolloin ryysyrannat olivat kaikkialla maassamme tuttu näky.
Nyt heti samaan hengenvetoon olisi toivomus minulla, olisipa myös
köyhälläkin edes jokunen hyvä kaveri joka olisi tässä jakamassa
tämänkin ihanuuden minun kanssani tasapuolisesti.
Meitä kun olisi sitten kaksi, meille syntyisi hyviä suunnitelmia millä
me voisimme olla toisillemme avuksi ja näin kääntäisimme valottomuuden
valonlähteeksi toisillemme elettäväksi.

Vuosi 1972 on edelleen se arvon vuotemme jota olen edellä kertonut
omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Kaikki eivät taho tästä oikein pitää että nuorimies on kesällä jäässä
on jo vanha niin että ei edes sängystä joka aamu jaksa itseään ylös
pyöräyttää.
Vanha sitä on ja niin vanha että äidillä pitää melkein kaikki asiatkin
hoidattaa kun hän on vielä sen verran tolkussaan niitä hoitelemaan.
Minä sain tämän huoneen niin viihtyisäksi tämän köyhyyteni keskellä,
ettei tule enää suurempaa tarvetta lähteä tuonne Ämmänsaareenkaan se
on
niin tuttua jo että mitä minä enää sinne, johan minä olen monet
oppirahat maksanutkin itseni tappioksi kun olen sinne tarjolle
mennyt.

Suurin tappio on se ollut minulle syntynyt juuri noista oppireissuista
joita ei olisi pitänyt liian kokemattomana mennä edes hankkimaan
itselleen.
Tässä nyt niitä saa vain haikein mielin muistella ja toivoa ettei enää
koskaan tee mieli naista joka on suorastaan itse piru.
Alkaa aurinko mennä mailleen ja vie vanhan päivän mennessään ja tuo
sitten uuden huomisen tullessaan.
Katsomme tavan takaa toisiamme, sinä ja minun oikea persoona, minussa
ja sinussa on jotakin perin erikoista ja piilevää.
Joka päivä näkee sinut luonani tässä pihallani käyskentelemässä niin
olet aina ollut minun lähellä että voin aina sinua tavata näin kahden
kesken.
Meillä on paljon yhteistä, sinä ja minä, yhteys meitä yhdistää.
Me emme ole kertoneet sitä vielä kellekään, voisivat luulla aivan
hölynpölyksi koko olemassaolosi.

Minäpä sen kerron nyt kun on siihen niin sopivasti aikaa käyttää.
Olen nimittäin saanut omistaa kuudennen vaiston, aivan pienestä pitäen
en vain ole aiemmin sitä kellekään ääneen mennyt esittämään.
Koska ylimääräinen vaistoni toimii ainoastaan minussa, jonka
toimivuuden kannalta on olemassa salaisuus jota en tietenkään paljasta
edes nyt koska se menettäisi tehonsa välittömästi jos toisin sen
julki,
jätän sinut teidät yhdessä yksin ahdistumaan.
Minä olen aina ollut kovin merkillinen ihminen, minun olemusta on
yritetty selvittää ja suomentaa latinan kielen kautta mutta aina se on
vaan jäänyt hepreaksi minun tunnistaminen.
Minä todella olen siitä onnellinen ettei minulle ole käynyt kuinkaan,
monelle vain on valitettavasti päässyt käymään huonosti, etteivät he
enää ole tämän toimivan yhteiskunnan tasaveroisia jäseniä on niin
valitettavaa ettemme ole vaivaa nähneet erilaisen ihmisen puolesta.

Köyhyyteni minulle on ollut paras lääke sen olen omaksunut kauan
sitten, vaikka eihän minun pitäisi noin sanoa, koska joku toinen köyhä
kokee päin vastoin omassa sisimmässään.
Nämä ovat niin vaikeita asioita en sano enää mitään ettei tulisi
sanottua liikaa tähän liittyvää.
Nyt kuitenkin näen että voi hyvällä omalla tunnollani viettää kaikessa
rauhassa köyhän miehen antoisaa iltapäivääni kotirappusilla ja välillä
siirtyen vähän etäämmälle muutamia kymmeniä metrejä tuonne linjan
suuntaan.
Tuo linjansuu oli melkoisen meille kaikille mieleinen käyntipaikka,
mikä oli siinä se mielenkiinto oli tuo lähes kaksi kilometriä pitkä
näköyhteys hyvällä ilmalla katsottuna ja vieläpä jopa ilman
kiikareita.
Mitäpä asiaa tuo linja sitten tuossa toimitti ei vielä kai selvinnyt
tuossa äsken.
No mehän käytiin siellä linjalla sen vuoksi katsomassa monet kerrat
päivässä, että tuleeko sieltä ketään meille kylään ja näin ollen
tiesimme varautua etukäteen vieraan tulosta meille.
Sitä vuoron perään meiltä ja toisesta talosta oli asiaa tuonne
linjalle.
Me odottelimme monet kerrat hyvinkin että edes joku tulisi ja kävisi
meillä aina silloin tällöin, vaikka ei tuo ollut kovin vilkasta nuo
käynnit silloin kun meidän köyhyys ja oma ryysyranta  oli saanut
tiedon
kaikki lähinaapurit.
Eipä sitä niin vain ollut enää lähtöhaluja näinkään perukkaan olisi
vielä joutunut autolla ajon jälkeen kävelemään yli kaksi kilometriä ja
vielä nuo kaksi olisivat vaatineet kumikengät erikseen mukaan.
Tätä minun elämäni ihanuutta ja sen surkeutta ei ole niinkään helppo
toivottaa. Joudut jopa esteitten eteen aivan kunnolla.
Jos olet ollut omasta mielestäsi nappaskengillä talvellakin kulkeva
niin ei sinun olisi ollut helppo minun luokseni tulla.
Siinähän olet selvästikin liian nykyaikainen kauhistus tämän kärrytien
toisessa päässä, olisipa ollut merkillinen yhteen sattuma jos me
oltaisiin joskus kättä paiskattu sinä ja minä täällä minun taipaleen
päässäni.

Kiitos kun et tullut minun mielenrauhaani järkyttämään. Tänne kun aina
toivoimme sitä tavallista kulkijaa vaan ei sellaistakaan enää aina
ollut meillä. Rupesivat nuo pullomiehet paremmin tänne osailemaan,
oliko täällä niille mitään edes tarjolla, lähde tai kaivovettä
kummempaa.
Täällä osattiin jos ei muuta niin olimme täysin raivoraitista väkeä,
paitsi äitini vetäisi aina joskus piipullisen Jymyä siis vanhankansan
piipputupakkaa jos ei sitä aina ollut niin äitini kääri yhteishyvän
mutkaan väkevää Mattia, jopa siinä lähti nikotiinin tarve pitkäksi
aikaa.
Mahorkkaa ja kessua kun ei enää ollut niin sitä täytyi tyytyä noihin
korvikkeisiin enempää valittelematta sen paremmuuttaan.
Minä kun en vielä oikein perustanut savuja ilmoille päästellä, vaikka
olin jo aikamies, vaimoakin vailla.
Kyllä minulla kokemus oli jo olemassa, kansakoulussa ne savut aina
välitunnilla pölähtivät jopa opettajan tarkkaan vainuunkin niin että
tuli kova rangaistus aina.
Eipä se oikein sopinut minun köyhyyteen viimeistä markkaani polttaa
savuna ilmaan.
Vaikka kai ne köyhät enemmän polttavatkin kuin rikkaat sisarensa
konsanaan.  Mälli se oli parasta mitä minä milloinkaan olin ollut
todistamassa, entäs sitten kun vanhat ukot ja muorit pistivät oikein
kuin juhlansa kunniaksi piipullisen ensin poltettua, lähes tuliset
perät suuhunsa, olipa se erikoisin näkemäni tapaus tässä talossa mitä
minä olen milloinkaan nähnyt omin silmin. Voiko olla edes totta on
usko
nyt pois olen sen omin silmin nähnyt.
Moni nyt varmaan ihmettelee miten sen ajan saikaan kulumaan kun ei
ollut tuon enempää harrastuksia kun köyhälle ei töitäkään kukaan
tullut
tarjoamaan.
Meillä oli tuolla loukossa oikein jopa transistoriradio se jos mikä
oli parasta ajankulua köyhällekin jota ne jopa kuuluvat rikkaatkin
kuuntelevan, vaikka onhan niillä jo televisiot olleet yli
kaksikymmentä
vuotta noin suurin piirtein.

Minulla ei ole vielä ollut noita lumisateita tuottavia televisioita
täällä
nurkissani.
Kyllä minä olen niitä nähnyt tuolla kun olin maailmalla kauemmin,
niitä ne illasta toiseen pitivätkin niin hyvänä etteivät muistaneet
edes toisilleen hyvää yötä sanomaan.
Kuvatus nurkasta oli vienyt koko normaalin käytännön kotona ei voituna
enää käydä iltaisin lähinaapurissakaan kun heillä oli niin orjallinen
mukaansa temmannut töllötin nurkissaan vahattavina joka ilta.
Emme olleet siihen vielä valmiita että meiltä olisi vietynä vapaus
päättää omasta iltaohjelmasta, jonka television tulo päätti monessa
kodissa.
Tuolla nurkassa oleva radio täyttää lähes kaiken mitä osaa olla edes
vaillakin se on saanut pysymään ajan tasalla, yöllä sekä päivälläkin.
Radio on kertonut aamusta iltaan missä nyt mennään ja mitä maailman
mahtimiehet ovat kulloinkin päättäneet meidänkin puolesta.
Siinä ei ole enää tarvinnut toista tiedottajaa, Näljängän hätähuutoa
tai uskon ystävät kutsuvat sontasiijoniksi koko Kainuun Sanomia.
Meille ei lehdet ole milloinkaan olleet kovin läheisiä vain joskus
kylällä on tullut vilkaistua.
Kirjatkin minä jätin suosiolla viimeisen luokkani jälkeen ne ei myös
ole saaneet multa kovin noteeraavaa arvostusta.
Lukuhaluni sammui sinne kahdeksannelle luokalle kun vielä piti
pakostakin reppua kantaa aamusta iltaan selässään, metsäkorven läpi
sivistyksen ahjoon kansakouluun.
Perusasiat olen oppinut mitä minä enää tämän enempää olisin kohta
liiaksi nero ja kuvittelisin itsestäni liikoja.
Eipä niin ole maailman muu meno ratkaissut minun mielipidettäni, saan
olla juuri sellainen näitten seutujen perin harvinainen mökkiläinen.
Tänne ovat ominaisia vuodenaikojen vaihtelut ja tuntuvat jopa
jokapäiväisessä elämässämme.
Syyskuu kun on niin pimeätä kun on, joutaisi vaikka viisi satasiakin
tekemään kenenkään siitä tietämättä mitään.
Jospa olisinkin syntynyt isoksi rahaksi joka saisi nähdä jos
minkinlaista käyttäjäänsä niin kuin vain olisi siinä oli vain pieni
toivomus mukana olemassa,  pieni onnen toivomus.
Vuodenajat ovat aina olleet tämän eläjän kohokohta, mutta eivät enää
tänä syksynä.
Tämä on siitä perin harvinainen syksy että en ole antanut aihetta
lähteä, vaikka kuin olisi märkää ja harmaata ja vähän välillä haikeita
tunnelmia.
Aina käy mielialassani miksi muuttolintujen lailla en ole enää
lähdössä, vaikka kurki ja joutsen on ja aikoja sitten menneet minunkin
mökkini ohi iloisesti ääntäen ja samalla ilmoittivat menemme jälleen,
tule mukaamme.
Monet kerrat kyllä muuttolinnut saivatkin minut mukaan mutta tällä
kertaa saivat mennä ilman minua, pois kaukaisiin maihin.
Olipa tämä suuri muutos taas niin kuin pitkästä aikaa minulle ja tälle
ympäristölle.
Voinko edes olla tervekään nyt mies kun ei ole saanut kimmoketta
lähteä paremman elämän perään.
Jospa nyt vain oli se hetki jäädä eikä lähteä aiempien syksyjen
malliin, joo meneehän se tälläkin lailla näin väliaikaisesti
ajateltuna.
Hyvä on minulla vähän lekotellakin jonkin aikaa ja tehdä tarvittavia
johtopäätöksiä tulevan varalle.
Syksy on muuttunut poikatalveksi, aamulla saimme ensilumen, maa on jo
valkoinen.
Metsään kun menee jäljet vain jäävät merkiksi että mikä vuodenaika
tulee seuraavaksi syksyn jälkeen.
Vielä vähän aikaa meni ennen kuin Kiantajärvi saisi pysyvän
jääpeitteensä ja silloinhan oli kohta se oikea talvi.
Pakkaset ovat olleet suotuisia tänä syksynä ne ovat tulleet ajallaan
ja pääsee ensimmäiset luistelun harrastajat omiin harrastuksiin
luonnonjäälle.
Meille tulee käymään vanhapoika ja mies jonka minä tunnen jo vuosien
takaa,  melkein kuin hän olisi lähes lähiomainen, sellainen on
tuntemus
tuosta tulijasta. Mitäpä varten hän tuli tänne selviää kohtapuolin,
hän tuli varta vasten kokeilemaan onko made syönnillään näin
alkutalvesta.
Iltapäivästä hän kävi ne madekoukut laittamassa, kairalla ensin
tehtyyn reikään.
Koivun vesan kävi kaatamassa läheisestä metsästä.
Reilu parimetrinen koivunalku valoa antamaan uiville mateille.
Aamulla koimme melkoisen ihmeen, made oli löytänyt koukun, jossa oli
matikansyötti jonka se oli niellyt niin hyvin että jäi itse koukkuun
kiinni, joka sitten nostettiin ylös melko vaivattomasti.
Kokemus oli sen verran uusi ja innostava että tuota pitää kokeilla
myös itse käytännössä.
Omakohtaisen näkemisen johdosta voi vaikka saada näköjään itsensäkin
mukaan noin kokeilemaan mitä juuri oli näkemässä omin silmin.
Uutena aamuna se on nyt lähtö tuonne kylille, hankkimaan kalastukseen
kuuluvaa välineistöä, kuten koukkuja ja hyvää ja kestävää
nailonlankaa.
Kalat kun kasvavat monesti melkoisen kookkaiksi niin välineetkin tulee
olla sen mukaisesta päästä, että niillä on sitten ilo nostella vaikka
metrisiä vonkaleita avannon päälle talvella ja kesällä veneeseen.
Eipä sitä vain aina näy arvaavan miten minulle mielenkiinto heräsi
tuohon niin ennennäkemättömään kalanpyytämiseen.

Voidaan vain aikakirjoihinkin merkitä tuo vuosi 1972 todella yhdeksi
merkkivuodeksi.
Minulla oli syntynyt jo jonkun lainen kuva miten tästä eteenpäin,
eihän
me kaikki ihmiset madetta läpi vuosista syödä, pitää saada jotakin
vaihtelua kalalajissa.
Esim. siikaa, haukea ja muikkua kun oppisin pyytämään, olisin minä
jokseenkin kovastikin tyytyväinen siihen tilanteeseen joka on tässä
pikkuhiljaa alkanut kehittyä kalastajana.
Meillä oli kyllä joskus kalaverkkoja mutta ei enää kunnollisia että
kannattaisi olla enää järveen laskemassa etenkin talvella.
Vanhat suoniverkonrääsyjä ne vain olivat, pari verkkoa.
Siitä se vain oli aloitettava noin kokeeksi vain että onko tällä
mahdollisuus elättää jopa itseään läpi vuosista tällä leveysasteella
missä minäkin nyt tällä hetkellä sijaitsen.
Olosuhteet ammattikalastamiseen on selvästikin olemassa mutta
elättääkö se minut sen ansiolla jonka tulisin saamaan tienestinä,
kalakaupan yhteydessä sitten joskus aikanaan kun olen ensin päässyt
alkuun ja jaloilleni.
Mitään apua ei kotoa irronnut tälle ajatukselle sain olla Seppänen
oman onnen seppänä aivan alusta lähtien.
Niillä kymmenellä koukulla kaikki käytännössä alkoi vain muutamien
markkojen sijoitus ja olin tuntenut jo suurta tyydytystä kalastajana
heti ensikokemuksista asti.
Minulle oli tullut suuri ja haastava tulevaisuuden tehtävä, miten
tästä nyt eteenpäin saan jatkaa.
Olenko minä löytänyt sen oikean työni jota aina vain olen etsinyt vai
onko tässäkin kun pääsen ensin kiintymään tapahtumassa se yleinen
repsahtaminen ja sen myötä luopuminen koko hyvästä yrityksestä koota
itseään uuteen mahdollisuuteen saavuttaa itselleen uusi ja haastava
ammatti.
Nyt lähdenkin tätä ajan kanssa viemään eteenpäin, enkä lähde asioiden
edelle millään tavoin ettei tulisi pettymystä.
Syksyn kokemukseni olivat hyvin rohkaisevia ja asiassa eteenpäin
meneviä että tästähän voisi tulla vaikka mitä hyvänsä.
Kova talvi on ainut joka tälle ammatille asettaa omat varjopuolensa,
kylmä on tuolla jään reunalla  -30 tai lähes neljänkymmenen asteen
pakkasessa, siellä joutuu todella sukkelasti viemään asiansa läpi että
ei käy kylmä käsiin ja jalkoihin, tuulisilla ilmoilla, naamakin tahtoo
olla liian herkkä kylmälle.
Entäs ne kulkemiseen liittyvät tekijät, jotka myös on otettava
huomioon, millä se sitten tapahtuu.
Vuosikin on jo vaihtunut ja muuttunut yhden pykälän vuosissa uudeksi,
talvi on aivan normaali talvi on lunta, jäätä jota kuinkin sopivasti
ja
tarpeellinen määrä kovia pakkaspäiviä.
Olen päässyt jo niin hyvään alkuun tuossa kalamiehen jokapäiväisessä
rutiinissa että olen päässyt vasta alkajan kannalta hyvään alkuun.
Kala jonka minä olen pyytänyt on otettuna hyvin vastaan lähitienoolla
ja ovat sanoneet että tuothan vastakin kun ne saa suoraan kotiinsa
järveltä tuotuna.
Tämä saa uutta uskoa tähän työhöni jonka olen sattumalta nyt valinnut
itselleni.
Tuo kulkeminenkin sujuu melkoisen mallikkaasti näin ja keväällä on
aamuhanki apuna ja keli on myös sen mukainen reppu selässä menevällä
kalastajalla.

Oli tässä talvella joitakin aikoja sellaisia kun vesi tuli jään
päälle, että meinasi siinä välillä tulla uskon puute kun siellä kalan
jäljessä päiviä taapersin.
Voi aina olla suksen pohja myös aivan pyöreänä niin eteenpäin meno oli
kovinkin jeesustelua niinä päivinä.
Mutta kun tuli kunnon kevätkelit niin kohta ei niin kuin olisi
muistanut että huonoa keliä olisi edes kohdannutkaan aikoihin.
Kyllä sitä monet kerrat mietti voiko moottorikelkka olla tässä yhtään
apuna mutta kun sellaiseen johtopäätökseen tulin omissa mietteissäni
että se vie kaiken minun pienen tienestin, jota aina saan
kalakaupoilla
käydessäni.
Katsoin että siihen ei kannata olla satsaamassa, vaikka kuinka minä
olisin ajassa voittanut niin tienestini kannalta hävinnyt markoissa.
Ensimmäinen syksy, talvi ja kevät olivat menneet uuden asian
oppimisessa.
Onko kesällä mitään uutta johon voin kalastuksessa panna painoa, tuo
muikkuverkon laittaminen vähän kyllä on käynyt mielessäni aika ajoin
mutta ei sitä niin vain ole tullut hankittua.
Minäpä voin vaikka harkita seuraavaksi ottaa sen hankintaa
toteutettavaksi.  Minulla on pienet kalavelat maksettava tuolle sos.
sihteerille, että menenpä siltä kysäisemään.
Enhän minä Yrjö Pyykkösestä kalakaveria itselleni saanut vaan menen
kotiisi tokaisi tuo torvi silloin minulle.
Nyt oli maanantaipäivä ja Yrjöllä oli SOS. lautakunnan puheenjohtaja
työparina,  sattuneesta syystä esitin sen myös hänelle ja perustelin
hyvin miksi minä tarvitsen muikkuverkon kalastukseeni.
Puheenjohtaja Vilho Seppänen päätti siltä paikalta toiselle Seppäselle
muikkuverkon oikeuttavaan ostoon Suomussalmen sosiaalihuollon
varoista.
Päätös oli hyvä päätös  menin Kurkisen Kallen liikkeeseen osto
osoituksen kanssa ja verkko lähti ja iltasella se oli jo järveen
laskettu.
Aamulla minulla oli jo niin paljon yhdessä ainoassa verkossa muikkuja
että minä lähin jo kalakaupalle samana päivänä.
Nyt se vasta rupesikin joltakin näyttämään, rupesin saamaan sitä
arvokalaa jota täällä päin kaikkein mieluimmin syötäisi kun niitä vain
joku toisi tarjolle ruokapöytiin syötäviksi, ei yhtään huonommin nyt
mennyt.
Miten avarat tilat täällä onkaan olleet ja niin vajaakäytössä kuin se
miltä on näyttänyt, nyt miksi täällä on minulle vain vähän
kalakavereita on suoranainen ihme.
En minä ole ajatellut kaikkia omaan reppuuni pyytää ja vaihtaa
markoiksi markkinoilla.
Varmaan tämä talvinen kalastaminen verkoilla ei olekaan kovin
mieleinen harrastus kun se kuitenkin on sen verran aikaa vievää, tämä
muuten ei ole laiskan miehen työtä tämä kalastus.
Voin vaikka vannoa että tämä käy työstä kuin mikään muukin josta vain
markkoja irtoaa siihen oikeaan elämään.
Mitäpä minä murehtimaan jos ei Mikkoslahden rannoilla ole sen enempää
kalakavereita.
Pilkkimies oli kyllä kovin yleinen näky keväällä jos missä päin noita
selkiä liikkui.
Minäpä siihen olen vallan tyytyväinen, minulla on mistä valita taas
uusi paikka jos haluan eikä minua kukaan ole komentamassa pois niiltä
vesiltä ne ovatkin valtion lähes kaikki.
Kokkotaival niminen tila on ollut virallisena nimenä aina vuodesta
1938 maakirjoissa vain isännän nimet ovat tuosta vain muuttuneet.
Isoisäni Kustaa otti ensin aviopuolisonsa kanssa tilan omiin nimiinsä,
josta sen ottivat vastaan jo kymmenen vuoden kuluttua heidän omat
lapsensa, Jaakko Toivo Ilmari ja isäni nuorempi velimies Kusti Eino
Eemeli.

Tilan he saivat nimiinsä elatusta vastaan kun ensin suostuivat
paperilla tähän ehtoon jota vanhan kansan mukaan sanottiin
syytingiksi.
Mutta ensin oli koettava ero mummolla ja ukilla, mummoni jäi vanhalle
paikalle ja ukki tuli meidän huusholliin syytinkiään syömään.
Näin siihen aikaan sallittiin eri leipiin siirtymisestä meidän
suvussa.
Ukki ja mummo eivät sen jälkeen jakaneet yhteistä sänkyä enää
koskaankaan vaan kun olivat eri taloilla ja tyytyivät tähän ratkaisuun
olla erillään toisistaan aina kuolemaansa asti, tämä oli heidän
onnensa
olla yhdessä matkansa päähän asti.
Tämä on vain hyvä muisto isovanhemmistani, jättivät sukuun arvokkaita
paikkoja vaikka emme silloin niitä rantoja paljon noteeranneet kovin
korkealle.
Eipä sitä sillä lailla myös moneen muuhunkaan asiaan ollut
toimintavalmiutta.   Metsistä oli meille monet kerrat jopa
taloudellista hyötyä se antoi lisähanketta ja taloudellista
merkitystä,
mutta se ei juuri meillä kovin usein näkynyt päältä eikä sisältä.

Vain kerran sisällä kyllä näkyi kovinkin selvästi, olimme saaneet
uudet huonekalut,  joita jo siihen aikaan nimitettiin sohvakalustoksi.
Kulkukauppiaat olivat päässeet käsiksi osaan meidän metsärahoja jotka
olisimme tarvinneet vaikka kunnolliseen vaatetukseen.
Monesti ei aina ollut kuin hitunaisia vaatteen riekaleita yllämme,
noin jälkikäteen ajatellen, eihän meillä ollut näille sohville
käyttötarkoitusta vaan ne menivät pikemmin nurkkiemme koristeena noin
käytännössä.
Mutta olivatpahan nyt huonekalut myös meillä sillä kertaa kotona, niin
kuin muillakin jo olivat silloin olleet ennen meitä.
Lähiympäristö on jo ollut meille vertaansa vailla oleva paikka ja sen
oikea sijainti on tuonut nyt vasta uusia mahdollisuuksia kun ne vain
saisi ulos tuolta aivokopasta suoraan käytännön elämään viedyksi
ajallaan.
Luonnon merkitystä tässä jälleen joutuu korostamaan kovin
korkealle.
Nyt menemme eteenpäin tätä kesää joka allakka tietää sen olevan 1973,
onko tässä kesässä mitään sellaista uutta hohtoa mitä voisin vähän
valottaa no onpa johan hyvinkin on.
Metsän marjat eivät ole minua lapsena oloni jälkeen kiinnostaneet niin
edes vähäänkään, mistä jälleen niihin noin aktiivinen kiinnostukseni
on
päässyt heräämään ja se herätys on niin merkittävä että minuahan ei
juuri kotona monesti tapaakaan.
Voisit tulla aamusella aikaisin ennen lähtöäni kuulumiset vaihtamaan
niin olisin ollut vielä tavattavissa, mutta kun kerran olen päässyt
jaloilleni niin pitkä on ollut päivä odotella minua.
Metsän marjat ovat nyt minun kiinnostuksen kohteena, hyvä kesä on
antanut melkoisen ison työn minulle lähes joka päivä kun vähänkään on
kynnelle kyennyt ja ollut metsään menopäivä.
Kalastus on vähän nyt sellaista kotitarvekalastusta, että edes omiksi
tarpeiksi. Pitkiä päiviä metsiä kierrellen löytää uusiakin maisemia
mitä ei ole aiemmin tullut koettua henkilökohtaisesti.
Uudet ovat niitä uusia vinkkejä antavia kokemuksia joita voi jossakin
elämäntilanteissa hyöty käyttää jos milläkin tavoin, asia kerrallaan.
Minä olen siis löytänyt luontoni uudestaan elettäväksi oli ne kateissa
ne vuodet jolloin olin menettänyt ajastani vuosia olemalla kaupungin
kiireisten ihmisten rinnalla kärsimässä sitä juurettomuutta jonka sain
itsekin kokea monin eri tavoin.
Menetys itselleni olisi ollut aikamoinen jos en enää olisi osannut
tulla luontooni takaisin jossa minulla on kaikki ne luontokokemukseni
jotka sain kuin syntymälahjaksi lapsuudessa.
Luonto on nyt minun kotini täällä olen viihtynyt en ole enää
haikaillut kaupunkia enkä sen käytettyjä kiimaisia naisia.
Moni on kokenut metkunaisten vieneen koko parhaan ajan omasta
elämästään ja tuhon omana olleet sen jälkeen monet ovatkin meistä.
Nyt en ole aikoihin naisia tänne kaipaillut, saan oman rauhani pitää
sellaisena kuin sen itse haluan tai muuten rauhani on tipotiessään
vain
sen takia että nainen on tullut minun elämääni sotkemaan.
Jos saisin olla näin aina ja tästä eteenpäinkin niin ei minulla olisi
hätäpäivää eikä kuura-aamua elettäväksi.
Kaikki on vain toiveajattelua, ainahan ihmismieli on käännettävissä
niin me olemme heikkoa tekoa, ettemme ole niin vahvoja oman itsemme
suhteen. Mutta on tuo siitä hyvä että edes tämän hetken olen saanut
olla hyvin tyytyväinen täällä rantojen rannoilla vain parempaa paikkaa
et itsellesi voi toivoa jossa itsesi kanssa olet saanut toivoa
itsellesi kaikkea mitä on ollut tarvis.
Kokkotaipaleessa osakkaat olivat jo sitä mieltä että pitäisi ruveta
jakoa touhuamaan että jokainen tietäisi omat rajansa ja saisi käyttää
sitten kuin omaansa,  eikä olisi siten tilivelvollinen jos on
yhteisestä metsästä jotakin käynyt hakemassa omiin tarpeisiin.
Onhan tuota aina tarvetta ollut metsään jo tuo yhtenä ollessa tuli
selväksi että välissä olisit ollut toisen puolella vaikka marjassa
siitäkin oli käytynä melkoiset turpakäräjät.
Viisastahan  tuo on jos vaikka jako tehtäisiin niin tietäisimme mistä
kunkin raja sitten aikanaan tulisi menemään niin ainakin silloin
varman
olisi tieto siitä että olemme omalla puolellamme.
Oli siten kannatettava ajatus jakaa kaikkien niiden osakkaiden kesken
jotka vielä olivat osallisia tähän tilaan omalla perintöosuudellaan.
Perintöä olivat jakamassa Eemeli setäni, äitimme naimaosuuden verran,
isävainajamme lapsilleen jättämä lakiosuus olisivat nyt jakoon
tulevia,  kohteena olisi siten koko Kokkotaival niminen tila täällä
Vuonanniemen lähes tyvellä.
Laitoimme yhteistuumin asiamme vireille ja siis jäämme odottamaan
viranomaistoimitusta.
Päivät vaihtuu Kokkotaipaleen rannoilla uuteen ja uudelleen joka
ikinen aamu on varma aina siitä että jälleen pääsimme uuden päivän
alkuun, mitään uutta ei sitten päässyt tapahtumaankaan paitsi on samat
menot aamusta iltaan.
Metsä ja järvi ne vuorottelevat vuoronperään mihin itsensä milloinkin
on päiväksi pistämässä.
Siitä kaikesta on päässyt aikaa kulumaan jo melkein puolitoista vuotta
kun sain tämän aikaan että edelleenkin olen täällä kotoisien maisemien
valtakunnassa.  Hyväksi havaittu olotilani ei voi kovin hevin muuttua
toiseksi, olisi kohtalon ivaa jos lähtisi kumoamaan näitä oloja jotka
ovat osoittautuneet kelvollisiksi elää nyt ja huomenna ja niin
poispäin.

Alkaa uuden syksyn tuleminen kaikkialle ympäristöön.
Ensin levon kannalla olevasta mökin miehestä on pikkuhiljaa
kehittymässä yhteiskuntakelpoinen kansalainen, vaikka en arvostanut
koko yhteiskuntaa sen arvoiseksi että minulta olisi saanut täyden
tukensa.
Minulla oli nyt ollut kaikessa hiljaisuudessa aikaa nostaa omaa
elintasoa niin paljon että seuraavana arkena kävelen
kodinkoneliikkeeseen jossa myisivät minulle hyvän lisäajanvietteen.
Kotimökin nurkkaan olin minä nuo vekottimet monet kerrat jo nähnyt
maalikylällä käydessä mutta vain se aina vain on siirtynyt tuota
tuonnemmaksi rahan puutteen vuoksi.
Kesä on ollut sen verran hyvä, marjasta on irronnut monet saturaiset
minunkin kukkaroon ja toinen mokoma järven antimia olen kevään, kesän
ja nyt syksyn aikana vaihtanut oikeaksi rahaksi ja samalla itselleni
ostovoimaksi.
Nyt minä olen nähnyt että TV toimii kyllä näköjään muullakin tavoin,
ettei tarvitse edes Kainuun valoa omistaa kotona kun se saadaan
toimimaan tavanomaisesti.
Syksyinen aamu vei minut kylälle oikein läheltä katsomaan tulevaa
viihdepeliä illoiksi ne kun syksyilloin olivat täällä pimeän keskellä
kovin vähäisiä.
Kynttilänvalo oli monen syksyisen illan valoni ainoastaan, siihen minä
olin jäänyt enkä paremmasta vielä edes ollut haaveillut.
Koska tässä vielä oli niin alkuvaiheissa kaikki toiminta lähes.
Jos tuo TV toisi minulle uusia niksejä niin sitten voin minäkin
siirtyä tälle vuosikymmenelle, mutta vielä ei ole tarvetta siihen.
Elän mielelläni tässä vaiheessa, jossa ei ole paljon päivää kohti
paljon kustannuksia.
Koska tulot eivät ole vielä kovin hääppöiset vain toimeentuloni olen
varmistanut itselleni josta tällä hetkellä nautin täysin siemauksin,
kenenkään häiritsemättä,  vaikka puutetta on monesta asiasta.
Menenkin tuttuun kauppaan tuolla Ämmänsaaren puolella jossa tiedän
että siellä ne myyvät myös matkatelevisioita, tuossa on
akkuliittimelle
tarkoitettu vaihtoehto kun muu vaihtoehto ei valitettavasti käy.
Harvoin se nykyaika on pistänyt tänne ovesta sisään, edellisen kerran
niin kävi vuonna 1961 kun meille laitettiin sohvakalusto ja nyt olisi
tulossa liikkuvaa kuvaa tuonne ukkini entiseen huoneeseen.
Eipä ukkini aavistanut että pari vuotta hänen lähtönsä jälkeen tulee
pojanpojan toimesta tässä huoneessa olemaan televisio.
TV on jo valloittanut monet lähinaapurit jo vuosia aikaisemmin, siellä
ovat sähkö olleet helpottamassa TV:n laittamista.
Mutta kyllä monessa mökissä on juuri näin aloitettu kun ei ole ollut
sähköä niin akku televisio on ollut se ainoa mahdollinen vaihtoehto
tai
on tietyissä tapauksissa oltuna pitkään myös naapurinkin armoilla.
Kyllä meille tuo nykyaika perin verkkaan tahtoo olla tulollaan, pieniä
ovat askeleet eteenpäin mentäessä, mutta kuitenkin jotakin aina nyt
kuitenkin. Eihän täällä nyt kaikkea kerralla pidä olla laittamassa,
muuten kaikki kanssakäyminen naapurien kanssa lakkaa kun se on ja
naapurien taholta käynyt kun heillä jo on niin että on sähköä, autoa
ja
moottorilla kulkevia veneitä.
Myös talvella mennään matkoja moottorikelkalla.
On jonkinlaista leipäkonetta jos minkinlaista pyykinhieronta konetta
tai mankelia ja kuivausrumpua, sähköjen tuleminen mahdollistaa jos
minkin koneen pyörimisen niissä talouksissa ja joilla oli sähkövalmius
pyörittää näitä nykyajan mukavuuksia,  mutta ne eivät antaneet
ilmaiseksi mitään hyötyä kuta useampi nykyaikainen piuha sinulle on
vedettynä minnekin sen keveämpi kukkarosi tulee myös olemaan  kun on
laskujen maksun aika.
Minulla ei vielä ollut muuta lisälaskua kuin tiedossa tuosta
hankittavasta televisiosta tulee TV-lupamaksu, alku oli siis olemassa
yhden laskun ainakin olin nyt tulevaisuudessa maksava ajallaan.
Minullahan ei vielä ollut edes puhelintakaan tuolloin häiritsemässä
aamu eikä yöuntakaan.
Vähät olivat vielä ne velvoitteet joista minulla oli meno eriä
säännöllisesti ulospäin.
Menen nyt sitten tuonne kaupan puolelle perehtymään niistä uusista
tämän ajan saavutuksista jotka tuovat minutkin lähemmäksi nykyaikaa.
Televisio on varma opettaja monessa näin ovat tutkimuksetkin
opettaneet.
Minäkö rupeankin opiskelemaan television kautta niitä puuttuvia
tietojani, aivan sänkyni päällä noin selällään tai voi olla että
joskus
voin vaikka kylkeäkin kääntää, sekin on varmaa, jos minä aivan
oppimismielessä olen menossa televisioita itselleni hankkimaan.
Valikoima on vain kovin pieni jos haluaa että akkuvirralla katsominen
olisi mahdollista.
Kolmesta se on valinta tehtävä on japanilaista ja vielä eurooppalaisia
vaihtoehtoja.
Tarkkaan siinä saa syynätä toisten paremmuutta, eikä taho heti
paikalla sitä oikeata löytyä käsiini.
Tuo tuossa national tv rupeaa jo vähän kiinnostamaan yhden pienen
asiansa vuoksi kun siinä on tuo kuvaruutusuoja laitettuna kätevästi
ruudun suojaksi kuin tarkoituksella, että hyvä suojalaite kun se
siirretään.
Niinpä kaikki järjestyi melkoisen sukkelaan kun saatiin oikea töllötin
käsiin ja kiikutettavaksi pois tästä kaupasta tuonne järvenranta
salolle jossa sitä ihmettä ei oltuna ennen ikipäivänä nähty.
Piti vain muistaa ottaa selville, että mikä olisi nyt sellaista voimaa
joka käynnistäisi tuon ihme töllöttimen, sitten iltasella.
Se joka ei ole täällä ennen käynyt minun Ryysyrannassani ei tiedä
mitään miten minä television sain kotia katsottavaksi.
Vene olisi ollut hyvä vientikeino tuonne vesistön taakse.
Mutta kun ei aina arvaa että mitä sitä on aina tuotavaa tuolla kylältä
sellaista joka vaatisi venekuljetuksen.
Nyt olisi ollut sellainen tilanne. Reppu selkään tienvarressa, akku
painaa reppua.
Siitä vain toiseen käteen pieni yhdentoista tuuman TV ja toiseen
ulkoantenni kiikutettavaksi.
Olinpa valinnut melkoisen kuljettamistavan tällaiselle painolastille
ei se pieni televisiokaan niin kevyt ollut, monet kerrat sai vaihtaa
kättäni ennen kuin olin perillä töllini kohdalla jossa kohta koetaan
historiallinen hetki TV:n muodossa.
Nytkö ensikertaa minun aikana sivistys tuli tuosta ovenavauksesta
Ryysyranta kotiini ja nyt minäkin päässyt sivistyksen alkuun TV:n
myötä
ja näin ollen voin unhottaa ympärillä olevan lian, noen ja vuotavan
laipion sateella.
Nyt minulla on kotonani kumpaakin sekä on sivistys nurkassa huoneen
uunin vieressä, kaikki muu ympärilläni ei anna oikeata sivistyksen
kuvaa jos vaikka olisit itse niin omin silmin käynyt havainnoimassa
paikan päällä.
Olipa se ilta kerrassaan, tämän mökin kohdalla sisällä siellä on nyt
se jota ruvettaisi iltaisin vahtaamaan silmä kovana, ettei nyt mikään
merkittävä uusi asia menisi ohi silmien.
Kaikki alkoivat toimia suunnitelmien mukaan kun lähetys alkoi sitten
illemmalla se mahtoi olla sellainen päivä viikosta kun ei tullut
päiväohjelmia, eikä muuta kuin sitä tuttua lumisadetta, oikein vanhaan
malliin jota koettiin jo silloin kun televisiot rupesivat yleistymään
kuusikymmentäluvun puolivälin tienoissa näilläkin korkeuksilla.
Nyt minulla meneekin lähes kaikki illat nurkkaan päin katseen
luoden.
Voisipa ne kylän punahuuletkin kylän raitilla jäädä pitkäksi aikaa
mielestäni pois, johan tuo on hyvään alkuun tässä päässyt kulumaan
kun
viimeksi neito nuori ja kauniskin lämmitti kulkijapojan rintaa eräänä
syksyisenä yönä aitan hämärässä peiton alla väristen pienestä
kylmyyden
horkasta.
Muutamien viikkojen jälkeen kaikki onkin taas normaalia, TV:tä ei ole
mahdollisuutta aina katsoa  kun ei ole kuin yksi akku koko talossa.
Eipä tullut kovin tarkoin etukäteen miettineeksi, että voi vaikka
viikon tauko tulla television katseluun kun akusta on virta mennyt
niin
vähäiseksi että TV on täysin pimeä.
Menee jonkun aikaa ennen kuin minä olen hankkinut vara akku ratkaisun
tähän pulmaani.
Kun se kaikki nyt rupesi maksamaan jopa tuon sivistyksen saaminen
television kautta. Jopa kai se oli korkein aika minullakin siirtyä
tähän päivään ja olla ajan hermolla.
Ranta asukkaan arki on muuttunut pienen askeleen toivottuun suuntaan,
maailman laajuus on jo päässyt vaikuttamaan, jopa puhutaankin mitään
ei
eilen illalla erikoista töllöstä tullutkaan.
Televisio radion ohella on ruvennut minunkin puhumissisältöä
säätelemään,  normaaleissa yhteyksissä kun kanssakäyminen tapahtuu
jonkun toisen henkilön kanssa.

Miten se vielä tuleekin vaikuttamaan, sitähän minä en vielä tässä
vaiheessa varmuudella kykenee sanomaan vain antaa ajan kulua, kuinka
sitten minä olen sanomassa oman kantani, olenko jo suorastaan
narkomaaniksi omistautunut.
Jospa minä opinkin nyt ajattelemaan maailmanlaajuisesti maailman
asioita kun tuo avartava viestintäväline on päässyt minun makuuhuoneen
nurkkaan kai aivan oikein jäädäkseen no niin itse olen haluamassa.
Jopa lähes jokapäiväiset sodatkin ovat tulleet lähelleni, sodat eivät
ole maailmasta minnekään hävinneet ei kurjuus, eikä nälkä, tämä kaikki
tieto tulee hyvänä pakettina tuolta ruudun takaa minulle.
Ihmisten julmuudet eivät päättyneetkään käytyihin maailman sotiin jo
kauan sitten, ihminen omistaa edelleen petomaisia tapoja elää ja
jättää
pois huomiosta toisen ihmisen, jolla myös olisi oikeus arvokkaaseen
omaan itsenäiseen elämään.
Maailma on täynnä pahaa, meillä ei ole rakkautta toisia ihmisiä
kohtaan.
Me toiset olemme uhka, sille joka meitä vie pahempaan ahdinkoon, koska
hän ei voimakkaampana halua että häntä ei noteerata maailmassa.
Ihmisillä on syvä ennakkoluulo toisiin nähden, eikä rauhallinen
rinnakkaiselo ole mahdollista tämän päivän ihmiselle.
Siemen jonka kauan sitten kylvi ainut ihminen ei sammu enää koskaan,
me ihmiset olemme pahoja toisillemme nyt ja aina niin kauan kuin
maailmankaikkeus muuttaa meidän elintilan elinkelvottomaksi elää.
Sitten vasta meidän on hyvä olla kuin meitä ei enää ole olemassakaan
toinen toisiamme vastassa osoittamassa että sinä olet turha, sinut
minä
haluan täältä pois.
Väkivalta on televisiossa niitä pahimpia, edes lempeä hyvin tehty
seksifilmi ei ole huonointa mitä televisio ulos lähettää.
Se mitä tulee sen ajan tasoon seksifilmeissä olisi ollut kovinkin
toivomista että olisi saanut oppiakin siitä  kun se on sillä lailla
ettei tämä takakamarin poika aikoinaan koulussakaan moista hienoutta
saanut opiskella.
Kotonakin se oli vain meiltä vilttien alla piilossa ja siellä se myös
pysyikin aina lähes näihin päiviini saakka, ennen kuin tulivat nuo
rantaneuvoksen järjestämät seksilomat ja silloin sai sellaiset filmit
että tollo täytyi olla miehen, ellei nainen saanut yhdynnän aikana
orgasmia noiden filmioppien mukaan tehdyllä rakastelulla.
Se että jos seksin oppiminen menee kovinkin myöhäiskypsälle iälle
saattaa sitä toisille olla jopa haittaakin.
Ihmisen oppiminen hidastuu iän karttuessa voi jopa mielenkiintokin
karata vanhetessa seksiä kohtaan.
Kauan vain eläköön toi seksi, oppimielessä tuotuna siitä on vain
pelkkää plussaa näin näkisin sen puolen en vielä ole televisiosta
oppeja, ole itse päässyt hyödyntämään käytännössä.
Kotimaiset elokuvat saavat minulta varauksettoman tuen osakseen,
varsinkin vanhoilla filmeillä on minut saatu vakuuttuneeksi siitä että
mitä olisi kotimainen elokuva ilman Pekkaa ja Pätkää niin ja heidän
esittäjiänsä tietysti.
Aku Korhonen on todellinen filmien mestarimies taatusti omalla
paikallaan eikä myös Tauno Paloakaan sovi unhottaa ja monia muita
jotka suorastaan ovat tänään käsitteitä suomalaisen filmikulttuurin
tähtitaivaalla.
Siis todella monet kotimaiset elokuvat ovat jääneet lähtemättömästi
mieleeni. Työväentalon elokuvat kyllä ovat saaneet jäädä siis
historiaan sen jälkeen kun minulla on ollut tuo TV niin eipä se ole
enää vienyt minua elokuvailtoihin kuin vain enää ani harvoin on
poikkeuksellisesti käynyt lähinnä jonkun erikoisfilmin kohdalla,  jota
joutaa odottamaan vuosia ennen kuin sen TV esittää koko TV-kansalle.
Hyvin on mennyt, olen päässyt sinuksi töllöni kanssa ei
valittamista.
Television orjaksi ei ole minua vielä saatu, kaikki jokapäiväiset
askareet kyllä tuli hoidettua ajallaan.
Kerronpahan tässä nyt niistä tunnoista jotka kohdistuivat sellaiseen
ennen kokemattomaan kokemukseen, kuten oli tämä telkkarin tulo
minulle,
jolta puuttui kaikki mukavuudet tyystin omasta huushollista.
Sätkäkone taisi olla niitä ainoita koneeksi sanottavia mukavuutta
tuovia helpotuksia.
Minäpä olenkin niitä jotka lähtevätkin hitaasti kiiruhtamaan ei makeaa
mahan täydeltä, kerralla vähän ja harkiten nyt on elettävä.
Joka markka on lähes katsottava minne sen köyhä laittaa.
Työväentalolle en mene enää samoin, hotelli saa tulla omillaan kun
minä en ole sinne istumaan käynyt aikoihin.
Ei se minun poissa ollessani kuviosta taida mennä nurin, koska minun
rahavarani olivat aina niistä lähes pienimmästä päästä.
Olemme nyt jonkun aikaa omillamme jos tarvetta alkaa esiintyä, jälleen
silloin me kohtaamme.
Käy tässä välillä muuallakin ettei aina vain oltaisi TV:tä katsomassa
sänkykamarissa makuullaan, mennään vaikka tällä kertaa metsään
hakemaan
talveksi polttopuut kun syksy alkaa olla sillä mallilla että sitä
olisi
korkein aika metsään mennä.
Meillä ei jostakin syystä ole oivallettu että kevät olisi sitä aikaa
että puut tehtäisi valmiiksi kevätahavan aikana jolloin ne myös
parhaiten kuivaisi jo metsässä. Jotakin on sitä vielä opittava ennen
kuin paremmalta näyttäisi minunkin meininki taloutta laittaessani
hyvään malliin.
Pokasaha oli vielä parasta metsässä kun koetin tuoretta puuta nurin
metsässä.  Moottorisahat ovat vain kauppojen hyllyillä, eikä niitä
tähän savottaan vielä ole tarvetta hankkia.
Odotellaan niitä päiviä koska mies metsään menee pärinä äänen
seuratessa mukana työmiestään metsään saakka ja aina se tietää mies on
niitä moottorisahamiehiä vai muutenko siellä metsässä moottorisahan
kanssa melua pitää. Vanhan mallinen kaarisaha niin sillä sitä jälkeä
jo
rupesi syntymään kun tämä mies pääsi vauhtiin, siinä rupesivat jo
keltalehdet varisemaan koivun kaatuessa maan kamaralle.

Keltaiset lehdet jo maan peittävät ja jäljellä on enää pitkä syksy tai
ankea talvinen murhe selvitä tästäkin kunnian kukkuloille.
Täällä metsässä kaikki on vain rauhallista vain jonkun kerran voi enää
pyy viheltää päivän aikana, riekko koettaa olla paremminkin piilossa
metsien suojissa,  valkoinen puku paljastaisi heti metsämiehelle nyt
ei
ole vielä lunta laisinkaan rankamiehen murheena.
Metsä on täysin kuivaksi itsensä kuivannut, oleminen täällä on nyt
kaikkein parasta on sopiva, eikä pakkanen näpistä varpaita tai sormien
päitä.
Tämän parempaa työilmaa ei ole kellään joka on metsätöissä.
Ei sitä niin mielellään lähtisikään tällaisiin savotoihin jossa aina
olisi paikat märkinä yltä päältä ja saisit päiväsi viettää kuin märkä
vasikka karsinassa konsanaan.
Sitä vaan oli aamullakin lähtevä täysin samanlaiseen urakkaan ei sitä
pokasahalla yhden päivän aikana kovin kaksisia rankakasoja saa
aikaiseksi.
Pitää mennä myös seuraavan päivän puolella jo aamusta heti kun on
saanut talkkunan väännettyä lusikalla ääntä kohti.
Kyllä se tuo talkkunapuuro on melkoisen tolkkua puuroksi kun siihen on
vielä sekoitellut paistinpannulla tirissyttä rasvaa joukkoon niin mies
tuntee olevansa nyt jonkinmoinen mehtäläinen ja vielä omassa
metsässään.
Vankka ja tolkku on tuo annos vaikka ei ole kuin veteen keitettyä
puuroa voisilmän kanssa ja myös tuo rasvalammikko puurokupin reunalla
antaa sitä tarvittavaa iskua miehen kuntoon, täällä metsässä ne mehut
hupenevat miehestä kuin miehestä vaikka kuinka olisi itse voimamies
konsanaan fyysisesti niin ilman riittävää oikeaoppista ravintoainetta
sinulla ei ole täällä menestymisen mahdollisuutta.

Kovat ovat nämä ponnistelut joita metsän leikkaaja täällä joutuu
kokemaan päivien aikana.
Toiveena olisi että vain ei tulisi yön aikana mitään yllätyksiä, edes
lumentulokaan olisi tässä vaiheessa tälle hommalle eduksi, vaan olisi
nyt tällaista tavallista syyskaunista ilmaa pitempään, koska täällä on
paras mahdollinen työskentelykeli että paremmasta nyt ei väliä
olekaan.
Minä olen saanut pokani niin hyvään vetoon ettei täällä aina kesken
päivää malttaisi olla lähtemässä poiskaan vaan tehtäisi kunnon pituus
päivälle niin kuin tapana vielä on ollut, nykymetsuri se käyvä
huitaisee metsässä muutamia tunteja tehden kieli vyön alla koko ajan
ollen ja melkein läkähtyy kun on kotiin lähdön aika hän on sellainen
Veikko tämän polven metsän leikkaaja että jopa pitää itsensä
äärirajoilla asti koko päivän ja näin kohta noutaja tulee miehelle jo
muutaman kymmenen vuoden päästä hakee omansa, selvä peli mies on
mennyttä kalua, meni hyvän urakkavauhtinsa vuoksi.

Täällä on se vanhan kansan rankamies joka vielä arvaa säästää omaa
itseään täällä metsän keskellä ja haluaa vielä olla terveenäkin.
Talven rankakasat ovat sitten tehtynä metsään, onnisti hyvin tällä
kertaa kaikin puolin ilmoilla oli siihen suurin syy miksi kaikki meni
niin hyvin.
Räntäsateet olivat siirtyneet tuonnemmaksi, eikä kunnon vesikeliäkään
koko aikana saanut kokea osakseen tuokaan savotta, kiitos luojalleni
siitä.
Nyt voi vaikka luntakin tulla kunhan ensin muistaa pitää jonkun verran
ensi alkuun yö kylmiä pitää että olisi sitten jonkun laista pohjaa
hevoselle, hevosellahan nämä rankakasat on haettava täältä metsästä
kun
kuitenkin ne ovat vielä haettava tuolta soiden takaa kun se aika
koittaa ei sitä ole vielä sitä moottorikelkkaa tällä köyhällä ole,
vähäiset markat ovat menneet syödessä ja tuo töllöön se on jo ruvennut
minulle vähän niin kuin käymään kukkaron päälle.

Ostin tässä sen vara-akunkin että aina voi olla katsomassa kuin
suinkin tulee katsomisen arvoista ohjelmaa.
Pokasahani on ollut siitä hyvä kapistus, vaikka onkin jonkinlainen
nälkä vielä niin on kuitenkin metsässä saanut aikaan ison kasan
rankoja
tulevan talven varalta.
Meillä on nyt kotimökilleni varma tieto että saamme ainakin vielä ensi
talven puut omasta metsästä, kunhan tulee vain riittävästi ensin
lunta.
Menee se taaskin aika myöhälle ennen kuin järven toiselta puolen
pääsee hevosmies tulemaan tälle puolelle lahtea.
Tuo nimensä veroinen kylmälahti ei ole tänä syksynä kovin kiirettä
pitänyt pakkasten kanssa,
välillä on satanut lunta kovastikin kun kohta olemme saaneet leutoa
keliä osaksemme, eikä sitten kaikki järjesty ajallaan.
Tulee varmaan tästä puunostokin kysymykseen kun ei ole saanut vielä
omasta metsästä puuta veätetyksi ranteelle asti.
Kyllä se siihen meni, että ostoon puut menivät pino halkoliiterin
kupeessa kävi jo kovin matalaksi kai ja kohta myös oli kovin lyhytkin
tuo pino vähäisiä kuivia halkoja.
Naapurista oli nyt turva ja tuki meille syntyneeseen tilanteeseen oli
käytettävä paperirahaa tuohon puunhankintaan ja sekö taas löi
takapakkia vähäisiin rahavaroihini.
Että kehtaakin olla melkoisen huono tuuri.
Sitten kun ovat nuo jokapäiväiset työt taas takana päin, halot
hakattuna liiteriin tulevaksi talveksi.
Rangat metsästä saatu pois kuljetettua hevospelillä, odottamaan
kevättalvea kun sitten niiden teko on mielekästäkin.
Mennäänpä vaihteeksi minun mieluisamman harrastukseni pariin jossa
minä olen lähes aina viihtynyt ehkä kaikkein parhaiten.
Näissä oloissa sen on kuin itsestään selviö, että minusta on saanut
hiihtäminen hyvän kannattajansa.
On lähes aina ollut minun mieleen lähteä kiertämään omaa tehtyä
latua.
Nytpä minä olin latuni tehnyt tuosta lahden yli Pihlajan puolelle ja
olen lähdössä toista kertaa kiertämään tuota kierrosta.
Menin ensin kylmänlahden puolelle ja Pihlajan rannasta, siitä se
minulle alkoi tosi rankka nousu jota sainkin lykkiä oikein
hartiavoimin
eteenpäin.
Se hyvä puoli oli tuossa lykkiä että oli kova pohja allani ei
upottanut vähääkään, moottorikelkalla pitkin syksyä ajettuna oli
tehnyt siitä niin hyvän kuljettavaksi.
Kelkka näkyy antavan hyvän kulkuväylän myös suksimiehelle.
Rinne on rassannut melkoisen paljon voimiani, pitää ottaa seuraavaksi
vähän löysäten ottaa, eikä tätä pätkää seuraavaa olekaan
mahdollisuutta
mennä vauhdilla eteenpäin, olin vain kerran edellisenä päivänä matkan
kulkenut, niinpä matkan teko ei ollutkaan mitään päätä huimaavaa
vauhdin
kannalta, mutta eteenpäin sitä vain mentiin metri metriltä ja
tasamaata
tuo siltä kohtaa sattui olemaan, vanhan viitostien pohjan ollessa
kyseessä vain pieni loiva vastainen ja mentiin alaspäin lahden
suuntaan
lumen tuprutessa selän takana.
Suksilatu oli kovin syväuraista se oli sellaista taiteilemista pysyä
tasapainossa syvässä latu urassa hiihtäen.
Minkäs mahdoin itse olin harrastukseni eteen työni tehnyt ja nyt sitä
taas jälleen harrastin tätä hiihtämistä täällä kotiselkosilla.
Nyt oltiin päästynä taivalta Kokkotaipaleen tielle asti ja taival oli
todella nimensä veroinen taival, Kokkotaival jonne tämä latu-urani
johti, jota oli vielä edessäpäin noin 2,5 km. Kokkotaipaleentie on
saanut uuden suksiladun kun entinen aina menee joka tuiskun jälkeen
umpeen, eikä taho aina sattua samoille urille entisten jälkien kanssa,
koska linjan leveys on 5-6 metriä niin sopii sinä erehtyä monet kerrat
ennen kuin ollaan pysyttynä samoilla latu urilla useamman tuiskun
jälkeen.
Se vain käy hyvästä harrastuksesta että näin on.
Muutenhan se olisi tuo hiihtäminen vain leikin laskua kun aina vain
olisivat valmiit ladut käytössä, minä en ainakaan ole siihen tottunut
muualla kuin tuolla kansakoulussa ja sielläkin ne tehtiin opettajan
johdolla aina uudestaan jos tuisku oli isommin tehnyt tukkoja
aukeimmille paikoille.
Menenpä vielä toiseen kertaan kun tuntui niin vähä vain rasittavan
tämä ensimmäinen kymppi, otetaan nyt vähän lisää tehoja itsestä.
oja itsestä irti kun on saavutettu pieni lämpötila takin alle kuin
seuraavaa lenkkiä ajatellen.

Meno ei siitä hiivu vaan koko ajan olen menossa yhä kovempaa kyytiä.
Nyt se siellä uusi Mäntyranta harjoittelee oikein intervallityyliin,
suhahtaa vain kilometrisen järven poikki ja kohta takana on myös
kohtalainen mäenrinne ennen pihlajaan tuloa.
Melkein vapaalla on mennä seuraavan myötämäkiosuuden perille saakka ja
tahti on vain reipasta ja jouduttavaa.
Kyllä oli ilo mennä omaa tekemää latua taaskin eteenpäin niin että
nuoruusvuoteni kävi mielessä kun meno oli kohta yhtä reipasta ja
virkeätä.
Jopa meille tuli paljon kilometrejä jo kouluaikoina puhuttiin että
olisi vaikka lähes tuhat tullut kilometriä painettua metsissä ja
järvien aavoilla pyryn seassa välilläkin menen ja pakkastakin on eteen
sattunut.
Tervapohjaiset sukset sen kuin saavat kyytiä tältä menijältään taas
tällä kertaa on menossa toinen kierros tätä kymmenkilometristä
yhtäjaksoista reittiä ei riitä toinenkaan kierros vaan tämä mies
porhaltaa matkaan yhtäjaksoisesti kolmannen lenkin ja se jääköön tällä
kertaa viimeiseksi.
Minulla on nyt se vanhanajan fiilinki hiihtämistä kohtaan, enkä ole
lannistunut siitä että välillä latuni on yön aikana mennyt tukkoon.
Vaan sama tarmo on minut vienyt, oikein pitkäaikaisen harjoituksen
tielle, tällä jo niin tutuksi tulleella kotiladulla, tähtään tällä
harjoittelulla kevään kilpailuihin.
Nyt kuitenkin rauhassa ensin harjoittelen säännöllisesti ja pyrin
olemaan entistäkin kovemmassa iskussa kilpailun alkaessa.
Mutta tämä tulee vasta kevään korvassa vastaan mihin kilpailuun oikein
tähtään tällä harjoittelulla tähän malliin.
Tässä on välissä kaikkea muutakin sellaista jossa pitää olla jotakin
sanomassa. Sinne jäi hiihtäjä harjoittelemaan omaa harjoitustaan,
kova
on pojalle aikomus kun pistelee lähes kolmenkymmenen kilometrin
päivävauhtia.
Siitähän ne ovat toisetkin tosi kilpahiihtäjät lähteneet, ettei tule
tuloksiakaan jos sitä sängyn laidalla odottelee toisten saavutuksia.
Kotonakin on juuri tapahtumassa perin merkillisiä asioita, joita ei
olisi tältä syönniltä oikein uskonut.
Mennään ajassa tuonne kevättalven puolelle paremmin kun kaikki sai
alkunsa siitä kun tuossa naapurissa rupesi kulkemaan sellainen aiemmin
tuntematon mieshenkilö ja oli kova kalamies.
Ennen kaikkea mies oli erikoistunut madepyyntiin koukuilla lähinnä
kotipuolessa päin tuolla Kiannanniemen suunnalla, saman järven
rannalla
missä me myös tällä hetkellä olemme. Tämä Kiantajärvi on sellainen
monihaarainen järvi ja myös melko kookaskin sisämaan järveksi.
Jos me nyt vähän leikittäisi ajatusleikkiä, vaikka silleen että
yhtäkkiä ei tuota järveä tuossa enää olisikaan ei edes järven
syvimmässä kohdassa olisi vettä missä järven suurimmat vonkaleet
itseään käyvät venyttelemässä kun vesi on säännöstelyn jälkeen
kevättalvella alimmillaan.

Me olemme kuitenkin jo vuosisatoja tottuneet että on järvi josta
meillä on ollut monenmoista hyötyä.
Vesi tuossa lähellä elementtinä on antanut uutta uskoa elämälle vaikka
se olisi monesti karille mennyt muutoin.
Kiantajärvi järvenä on mahtava elämän luoja se kun on pitänyt  jopa
nälän loitolla monesta mökissä, varsinkin kaukaisina vuosisatoina.
Tämän päivän Kiantajärvi on antanut taas monelle levähdyspaikan
mökkeilyn muodossa.
Mitä olisi nämä lähialueet ilman näin kaunista järveä, vaikka se
kaunein osa meni kylläkin voimalaitoksen myötä, raha ahneitten
yhtiöitten hyödyksi. Minunkin lapsuuden ajan rannat jotka minäkin
tunsin vielä omakseni, ovat ainaisesti menneet,  rantani jäi komeine
hiekkarantoineen vesimassojen alle kesäksi ja syksyksi,  talvella kuin
keväälläkin näemme huonon lopputuloksen järvien säännöstelystä omin
silmin jos niin haluamme haikeina katsella tämän ajan ihmisen
luonnolle
tekemiä raiskauksia.
Se kaunis kotiseutuni jäi veden peittämäksi, rannoilla jossa lapsena
niin monet leikkimme leikittiin yhdessä sisarteni ja lapsuutemme
kavereiden kanssa. Meidän maisemiin on asettunut nyt Esko Moilanen
Kiannalta kalastajaksi.
Minäpä en aivan heti muista ketään joka olisi ollut yhtä päivettyneen
näköinen kuin hän oli tuona keväänä, olisin melkein ollut valmis
lyömään vaikka vetoa siitä että tuo ei ole edes meikäläisiä niin
tumman
värisävyn oli lempinimeltään Etkari saanut omilla luontoretkillään.

Tuohon mieheen halusin heti paikalla tutustua vain siksi että hänellä
oli harrastuksena kalastus kun muilta kiireiltä mies joutaa.
Mitäpä ne ovat kulkumiehen kiireet jos ei vain satu samaan
kyläpaikkaan yhtä aikaa velanantajansa kanssa.
Sittenpä kulkumieskin voi vähän virkistyä ja huomata lähtevänsä vaikka
sanaa puhumatta.
Nyt oli koko pitkä kevättalvi aikaa olla ja kuulostella ei kiirettä
edes pappia kuulemaan kirkkoon vaan aina menohalut olivat muualla
keväthankien selkään jo aamulla aikaisin.
Aamulla aikaisin se kalastaja on liikkeellä sen sain oppia hänestä,
minä vain en ollut tiennyt että kalaa pilkillä saa juuri
aamuvarhaisella kaikkein parhaiten, mutta kun opin itse sen
käytännössä
ja havaitsin pitävän paikkansa niin olinpa minä jo itsekin yhtä aikaa
auringon nousun kanssa kohta vetelemässä kyrmyniskoja jään päälle
viiden tuuman reiästä tai keväämmällä avantomaisista isoista veden
syövyttämistä reijistä jotka kooltaan olivat niin suuria välillä että
kokonainen mieskin siitä olisi sopinut menemään ahventen valtakuntaan
ikiajoiksi.
Minkä inspiraatiolisän olinkaan saanut tuosta aikaisesta lähdöstä
kalaan.
Nyt tämä mies lopullisesti meni kalastukselle, sehän oli suuri ja
valtava uusi elämänkokemus olla luonnon keskellä keväisenä aamuna
auringon juuri tehdessä nousuaan tuolta järven takaa tälle puolelle
Kiannan selkää Mikkos-lahdelle missä minä juuri olen saanut
ensimmäisen
reiän kairattua keväiseen jäästä läpi. Melkoisen työn aina siinä teki
kun kaira ei ollutkaan parhaassa mahdollisessa terässä kuin olisi
toivonut se oli välillä sellaista jykertämistä ja jopa väliin
toivotontakin aika ajoin.
Miten tänä aamuna saisi pilkkipaikalle onkireikiä kohtuuajassa ja
vielä vähän useamman kuin muutaman.
Jostakin ihmeen syystä nykykairat ovat tehty jopa niin vaikeaksi itse
teroittaa että jopa suorastaan onkin ollut mahdottomuus teroittaa jos
ei ole ollut varaterää mukana niin kalareissu tyssäsi yleensä siihen
sillä kertaa.
Kevät kyllä oli siitä hyvä sillä lailla että yleensä siellä ei
tarvinnut yksin olla värkkäämässä itselleen onkiavantoa, kalakaverit
antoivat apua tarvittaessa reikien tekoon jos ei itse kyennyt siihen
sinä aamuna ja pitkin kevättä reiät sen kun vain lisääntyivät oli vara
valita mistä vaikka joka aamu uusi paikka ja myös reikä samoin tein.
Minullahan ei ollut vielä sitä omaa jääkairaakaan vaan aina sain olla
toisten armoilla jäälle mennessä.
Ei minun kovin kauankaan tarvinnut olla ilman omaa kairaa jäällä vain
käynti tuolla kylällä Yrjön luon huollossa niin kohta minä vääntelin
yhteiskunnan varoin hankitulla kairalla vimmatusti uusia reikiä
Kiannanjäälle.
Siinä oli sellainen hanke tuo jääkaira, että se toimii myös tänäkin
päivänäkin tuo samainen jääkaira vain teroitus kylän sepällä, silloin
tällöin on taannut kairan hyvän toiminnan kaikkina aikoina vain
vaihtoterä kerran pari on pitänyt vaihtaa koko kairan historiassa.

Jääkaira on ollut uskollinen palvelija siitä hankintahetkestä lähtien,
ilman tuota minulle merkityksellistä apuvälinettä ei olisi syntynyt
niin suurta suhdetta jään alta kalastukseen.
Kulkumiestäkään ei auta morkata missään nimessä, hän oli minulle
suuresta merkityksessä uusien asioiden oppimisessa
talvikalastuksessa.
Se et kari lempinimeltään toi eräänkin kerran toistamiseen suuria
hyvin
syöneitä mateita meidänkin ruokapöytään ja ainoastaan koukkupyynnillä
saatuja, sellainen oli kulkumies et kari.
Kulkumies ei saanut meiltä isännän paikkaa yrittelyistä huolimatta,
sai kokea karvaan pettymyksen aikomuksilleen ja tähän oli syykin selvä
oli liiaksi perso viinalle.
Kulkumies et kari sai vielä tilaisuuden vain yhden sellaisen ja se
myös
riitti hänellekin hän sai puhemiehen tehtävät eräältä
vanhanpuoleiselta
papalta Taivalkosken puolelta, viitostien läheltä Kuusamoon päin
mentäessä.
Vanha perinteinen tapa oli herätettynä henkiin uudelleen Taivalkosken
puolella. Kohteeksi olivat valinneet yhdessä tuumin minun äitini,
eikös
nämä sitten kerran vääntäytyneetkin puhemiehen johdolla meille kotia
saakka kuulostelemaan hyviä ilmoja.
Puhemiehellä kun oli jos jonkinmoista pelisilmää kehittynyt muuallakin
kuin korttipöydässä hankittua jätkien korttipeleissä.
Seitsemän taskua ja joka taskuun täysi pullo kirkasta oli vielä tyyli
silloin näin hyvissä tapauksissa palkkio jos tehtävä onnistuisi,
avioliiton satamaan saakka.  Kulkumies et kari oli nyt onnellinen mies
ei saanut naista vaan pulloja seitsemän. Eräänä kevään päivänä se
sitten tapahtuikin, puhemiehen johdolla sitä siten meille asteltiin
asiaansa esittelemään.
Kun kaikki alkutunnustelut oli käytynä ja tulokahvit juotuna meidän
pirtin pöydästä.
Oliko tuo äitini mieleen tuo uusin yrittäjä, toisen tuntoja on niin
perin vaikea mennä yksilöimään jos sitä ei aivan suoraan ilmaista.
Mitä minulle ensin tuli mieleen uudesta yrittäjästä, tulla uudeksi
äitimme mieheksi on se että ikänsä puolesta hän olisi passannut jopa
äitimme isäksi.
Ensimmäinen kosketus asialle saatiin aikaan ja sillä hyvä sillä
kertaa.
Ensimmäinen kosketus se on aina joskus otettava asiassa kuin asiassa
vaikka ei olisi aina naimisiin menemässäkään.
Kirjoittajan pitkä tauko on nyt takana päin ja uusi vireys
kirjoittamiseen sai tänään torstaina hyvän inspiraation kun se
kirjoittamishalu oli pitkään kateissa, eli kevättalvesta lähtien aina
tähän lokakuun 15. torstaihin saakka.
Äitini ei tainnutkaan ollakaan yhdelle miehelle uskollinen, oman
elämänsä loppuun saakka niin sen sain omin silmin havaita ja korvin
kuulla.
Meille lapsille äitimme ei olisi enää ollut tarvinnut laittaa
isäpuolta, olimmehan me jo kaikki siinä vaiheessa täysi ikäisiä.
Isämme kuoleman jälkeen ei ollut äidissämme sellaista hommansa
hoitajaa niin ehkä silloin olisi tarpeemme lasten kannalta
hyväksyttävämpi ajankohta.
Mepä ei voida miksikään asioita enää muuttaa, kuusikymmentäluku oli
sen verran muutenkin avutonta aikaa äidillemme.
Kuollut perheen isä suisti äitimme täysin pois meiltä lapsilta, vaikka
äitiäkin olisimme tarvinneet aina viikonloppuisin kodin
ylläpitäjänä.
Meidän turvaksi jäi ainoastaan isäni vanha isä jo iältään yli
seitsemänkymmentä hyvän matkaa.
Kaipa se oli kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Mutta uusi aika kuitenkin näytti kolkuttelevan Kokkotaipaleen oven
portinpieliä niin pitkästä aikaa johon emme olleet voineet ennalta
edes
toiveajattelussa tullet yhtään kertaa.

Äitimme näyttää mallia varmaan omille lapsilleen, että aloitekyky on
vielä tallella ja saa sitä myöten virkeyttä omaan itseensä.
Annas katsoa, että katsotaan mihin suuntaan tässä oikein mennään
puolin ja toisin,  tilanne on herkullinen kunnes se tapahtuu.
Kevät aamut ovat olleet jo pitkään hyvin valoisia täällä Kiantajärven
rannalla Kokkotaipaleessa vain vähän on ollut linjalla liikkujaa, mitä
itse olemme olleet jälkiä tekemässä tuolle niin suoralle
talvitielle.
Minä kun en asu auratun tien päässä täällä korven rannoilla, minä asun
täällä täysin avaamattoman umpihangen keskellä joka suuntaan jos minne
suuntiin milloinkin olet menossa aina tieni on ollut ummessa ja
vaivalloinen on ollut matka pois ja takaisin maailmalta, mutta kaiken
kaikkiaan niin mahtava paikka kuin olisi herran kukkarossa.
Omakohtainen kokemus on näin saanut minut vakavasti uskomaan näin
olevan kaiken aikaa ja vieläpä senkin jälkeen kun täältä kerran
poistun
aikanani ja vuorollani sillä kaikille on meille annettu vuoro
lähteä.
Se oli vain yksi kaunis aamu kun alkaa tiellä olla liikettä, olematta
kuitenkaan mikään avattu maantie että olisi minkään näköinen
pyörillään
kulkeva kulkuneuvo päässyt pihapiiriimme, pihalla ja vähän edempänä
kun
yleisesti oli vajaa metrinen kinos, siis koskematon umpihanki joka
puolella, talvisaikaan kuitenkin lähes aina. naapurimme pystykorva
tarkkaavainen linjan vartija teki ensin kuulohavainnon jo hyvin kaukaa
ja hajuhavainto seurasi sen jälkeen vielä näköetäisyyshavainto.
Pystykorva hyppäsi suoraan koppinsa katolle virkaansa hoitamaan, lähes
puolituntinen tuota kesti yhtäjaksoista haukkumista, näiden tulijoiden
kohdalla.

Vieras ei päässyt tietämättämme lähellekään etteikö linjavahti olisi
hyvissä ajoin paljastanut ennalta tulijoita jos ne olivat yleensä
meille tulijoita, minnepä ne yleensä muuallekaan olisivat olleet
menossa kun meidän pihapiirimme oli naapurimme kanssa lähietäisyydellä
ja muuta asutusta ei ollut koko niemellä.

Muistikuvani palaa kauas menneisyyteen kun näen ensi kerran
vilaukselta tulijoista yhden.
Me oltiin kaikki hyvin lapsia kun meillä oli paljon savotta laisia,
Vuonanniemellä oli sen ajan mittapuun mukaan iso savotta, paljon
miehiä tekomiehinä ja hevosmiehinä savotan kokki tietysti hoiti
miesten
jokapäiväisen ruokapuolen eli oli ns. muonittaja.
Milloinkaan ei meillä ole asunut niin paljon vierasta väkeä kuin
tuolloin savottatalvena, ennen viisikymmentäluvun puolta väliä, iso
pirttimme oli kuin täysi, enempää ei olisi enää mahtunutkaan
joukkoon.
Jos nytkin on vielä olemassa kaikenlaista paidan tai kengän kuluttajaa
niin olisi sitä myös silloinkin riittämiin.
Minä en kyllä milloinkaan jälkeenpäinkään ole nähnyt sellaista
saunassa käyjää kuin näin silloin ja tuo kävi saunassa ja löylyssä ei
vettä eikä saippuaa.
Lumihanki oli jätkän pyörimispaikka jossa sanoi tulevan puhtaampaa
kuin veden kanssa pesten ja toinen oli sitten vastakohta oli tämä
jätkä
aina pikkukengät jalassa ja solmio kaulassa työhommissa pöllin
tekijä.
Nyt tulemme tuohon työnjohtajaan tuossa Vuonanniemen
savottatyömaalla,  nimeä jota hän totteli oli Olli Korhonen.
Minä kun olin luullut että Olli olisi jo vainaja, olihan
savottatalvesta jo kulunut yli kaksikymmentä pitkää vuotta ja nyt hän
oli vielä tulemassa hakemaan äitiäni minulta pois kotoa ja minä niin
ollen jäisin aivan yksin tänne isoon taloon jonka aikoinaan isämme
rakensi perheensä turvaksi.
Kylläpä on niin saman oloinen tuo tulija kuin oli aikoinaan yhtiön
työnjohtaja Korhonen.
Virkamies mahdollisesti, komia on salkku oli muuten meidän isälläkin
sellainen kun tuli siskonsa hautajaisista Oulusta, lastina
koskenkorvaa
ettei siskonsa poismeno tuntuisi niin suurelta menetykseltä kun
pahimpaan ottaa pienet neuvoa antavat tai ihan kumarat että sai
seuraavana päivänä olla herran nuhteessa, ainakin äitini oli tuolloin
kovasti vihainen viinamiesten näkemisestä.
Tulijan pussihousut paljastaa kaiken, ettei tämä tulija ole ensi
kertaa pappia kyydissä kun häntä seuraa lähietäisyydeltä jo niin
varsin
tuttu mies kulkumies et kari, joka omaa hyvin paljon rantalaista
elämänmenoa, kuten nyt tuon kalan ottamisen taidon myös
talvisaikaan.
Monet vaikka ovat iät ajat rannoilla asustelleet eivät ole milloinkaan
omaksuneet talvikalastuksen hyviä niksejä.
Tämä kuvaus oli ensinäkemykseni tulijoihin jotka katsoin pitkän pöydän
takaa omassa kodissa äitini kanssa.
Ihmistähän se tulija oli vailla ja elämänkaveria omaan kotiinsa se
tuli aivan jo alussa selville kun päiväkahvia porukalla porstuan
kautta
hörpimme, tulijalle pitää äitini katella suola astiaa että voi laittaa
kahvin sekaan, sellaisen vanhan tavan oli omaksunut tämä vieras, nyt
tuossa toisella puolella pöytää istuva mies ilmaisee itsestään, ns.
vanhan kansan tervaskanto kai niin itse luulisin. Kuin tyttöihin on
tulossa vanhentuvan äitini luokse vai vieläkö, on oksa vieraalla on
kovettunut  nuoruuttaan muistellessa, jolloin hameen alla viihdyttiin
aina aamutunneille saakka ja saatiin aamuksi työmaalle menoa varten
särjen punaiset silmät ja kulkuset tyhjiksi kuin kulkukollilla
kevätkiiman aikoihin.

Kaksi leskeä niin toinen on toisensa löytänyt, miesleski saattanut
vaimonsa jo vuosia sitten maan poveen ja äiti ensimmäisen aviomiehensä
siis minun isäni alle neljänkymmenen vuoden iässä.
Tuumasta toimeen ja asiaksi kun kaksi leskeä päättää yhdessä että
lähetään samaan matkaan ja völjyys niin on kai että on vain näkemisen
ilo ja pieni haikeus siitä vain jää elämäni sisin pääni muistoksi
tuleville.
Pentti ja Raija eivät olleet näkemässä äitimme kotoa lähtöä vieraan
miehen matkaan vain minä itse olen nähnyt kuinka kaikki voi käydä
äkkiä
aamupäivästä poika ja äiti ovat vielä kahden ja kohta poikansa on
aivan
yksin, mitä minä nyt teen, jäänkin sitä todella miettimään hyvin
moneen
kertaan.
Minä tiedän että jäin aivan yksin ei edes kissan naukua saa enää
kuulla.
Nyt lähti rappusten alta myös kissakin heidän matkaansa.
Kaikki muuttui täysin hiljaiseksi, äitimme vietiin pois, miesleski vei
mennessään,  ensin reilut pari kilometriä talvitien pohjaa oli mentävä
maantien varteen, jotta pääsisi nousemaan postiautolle viitostien
pysäkiltä kun kerran sellaisenkin ovat oikein rakentaneet.
Siispä äitini lähti melko vähän taivuttelun jälkeen tuntemattoman
miehen jalan jälkiä seuraamaan, noin ensialkuun vain kai mielessä tule
pois jos paikassa ei ole hyvä olla eikä tykkää muuten vain ajatuksesta
olla lähes oman isänsä ikäisen papan kanssa, nämä vain meille eivät
ole
olleet entuudestaan tuttuja lähimenneisyydessä.
Minä tänne jäin niin jäi koko iso kotini minun huolenpidon alle tällä
kertaa.
Monet mietteet siinä kävivät mielessäni, näinkö se vain on helppoa
lähteä noin vain kohti tuntematonta ja mitä siellä odottaa tien
toisessa päässä, kokemukseni ovat omalta kohdaltani hyvin synkänkin
puoleiset välillä kun ei ole ollut markkaa taskussa jolla olisin sen
leivänkin suuhuni itselleni siepannut.
Täällä kotona kun vain jaksan jotakin tehdä niin joka päivä sitä lähes
sai kuitenkin suun nappasta ruoka aikana vaan toista se oli siellä
maailman varsitiellä.
Meitä näitä kohtalotovereita on monia minun lisäksi, tarkoitan että
minäkin olin jäädä ns. peräkamarin pojaksi joka vain asuisi aina vain
vanhaksi tulevan äitinsä kanssa, eikä ota vastuuta omasta
tulevaisuuden
järjestelystään perustaa edes omaa perhettään.
Minunkin kohdalla oli todellinen vaara olemassa että näin olisi tullut
käymään,  olinhan jo iältäni lähes puolivälissä kolmeakymmentä.
Nyt jälkikäteen tuntui että en ollut äitini lähtöä vastaan sen
kummemmin, tein miehen ratkaisun jäädä aivan yksin ja niin ollen
vastata omasta itsestäni kaikessa mikä liittyy kaikkeen
ihmiselämässä.
Valinnan edessä oli myös oma äitini ja valintana näyttää muodostuvan
muutto täysin vieraisiin olosuhteisiin pois kauas no ei niin kauas
etteikö tarvittaessa voisi vaikka aika ajoin tulla kotona käymään koti
ikävänsä kohdatessa jossain arkisessa vastoinkäymisessä, näitä nyt
olen
itse täällä jäänyt pohtimaan, minunkin on nyt vapaa olla ei tarvinnut
olla kaiken aikaa ahtaassa ilmapiirissä jonka äitini toi aina
yhteisessä taloudessa ollessamme kotona Kokkotaipaleessa.
Mietintämyssy päässä tässä onkin ollut jo tovin aikaa mitä minäkin
rupean itsekseni tekemään, mahdollisuuksia on nyt punnittava mihinkä
nokkani seuraavaksi työnnän.
Menenkö kylälle ja vedänkö viinaa nuppiini vai lähdenkö perhekeskeistä
elämänmuotoa rakentamaan näihin niin alkeellisiin olosuhteisiin jotka
eivät olleet miksikään muuttuneet täällä korven kätköissä.
Jos halusit vaikka vettä lasiisi jos et sitä hakenut tuolta parin
sadan
metrin päästä,  sait olla ilman vaikka kahvikupillista sillä kertaa,
jos laiskuus sai vallan itsessäsi.
Mutta minäpä olinkin paljon tansseissa viihtyvä harva se ilta vei
minut tuonne kylän raitille niin kuin näytille, että jospa vaikka joku
olisi niin paljon kyllästynyt itseensä että sanoisi minulle, mennään
teille ja pistetään tavarat vain yhteen ja taloksi sen kummemmin
yhteen
sovittelematta, mutta kun ei se niin vain käy minun kohdalla ei se tuo
hameväkikään ole siinä aloitteentekijänä ollut kun itsekin oli aika
lailla syrjäänvetäytyvä saamatta koottua itseään toiselle
osapuolelle.
Sitä sanotaankin vanhaan malliin kotioloissa rumat ne vaatteilla
koreilee, kai sitten on niin että minäkin olin tuolloin niin ruman
ulkomuodon omaava, joka kaipasi uutta ilmettä itselleen.
Ämmänsaaren kylällä toimi vielä silloin vaatetusliike Arola, johon
olin mieltynyt silloin jo niin pojasta lähtien että myös aikuisena
osasin tuon kaupan oven taakse ja sen ovesta sisälle niin
vaateostoksille kuten aina ennenkin.
Vain sillä erotuksella, että olin ensi kertaa katselemassa aivan
juhlatilaisuuksia varten ns. ykkösvaatteita, joilla kelpaisi näytille
kotikylän ykköspaikkaan Hotelli Kantakievariin.
Nytpä minä menen vaate Arolaan, josta jo rippikouluaikana yritin saada
itselleni oikein rippipuvun, että saisin akanottoluvan tyylikkään
puvun
sisällä ja siitä olisi ikuistettu valokuva naimaluvan saaneesta
tyylikkäästä herrasmiehestä.
Ei se silloin toteutunut, itara kuin vitun täi oli silloinen
sosiaalipäättäjä ja sain pihkaisessa toppapuserossa mennä ripille
muiden ollessa jo silloin edellä aikaansa, lähes valmis sulhasmies.
Mutta minä vasta nyt pääsen samalle viivalle mitä olivat jo toiset
lähes kymmenen vuotta minua ennen, voit vain kuvitella kuinka olinkaan
jäänyt jälkeen ikäisteni tasovaatimuksista.
Monet olivat Mossen avulla saaneet tyttöjä mukaansa, minulla ei vain
ollut pukua eikä Mosseakaan, millä nyt ilmoitan itsestäni ulospäin.
Nyt olen päässyt alan liikkeeseen jos tuokin puute ollaan korjaamassa
tutun kauppiaan myötävaikutuksella.
Monta vaatetankoa ei siinä tarvinnut läpi käydä kun aikamiehellä oli
reippaan oloinen viimeisen päälle huoliteltu vaatekappale jota ei
aikaisemmin kukaan ollut minun päälläni nähnyt ei edes milloinkaan ja
näky oli sen mukainen isosta liikkeen peilistä katsottuna.
Jopa oli siinä eri mies mitä oli ennen vaatekauppaan menoa.
Kaikki olivat yhtä mieltä saatiin naisten tansseihin uusi parkettien
partaveitsi ja vieläpä oman kylän poikamies vain Mosse vain vielä
puuttui, mutta ei mitään hätää,  pirssit nyt perseen alle ja menoksi.
Elämässäni aukesi uusi aikakausi, pääsin lähemmäs toisia ulkoiselta
olemukseltani, eikä tarvinnut enää hävetä itseäni muiden silmissä,
kaikki on sillä lailla onnistunut kokonaisuus kuin suinkin voi, mutta
jatko riippuu vain omasta itsestään kuinka saa itsestään irti ja mitä
on tullut tänne hakemaan niin tietysti.

Helmat lepattaen siinä nyt liiteli uusittu mies kokonaan. Sen myös
näki kaiken aikaa kun tilannetta seurasi sillä silmällä joka on
sellainen aavistuksen silmä jolla näkee enemmän kuin oikealla silmän
näkemällä, kauemmaksi tuon salin perille saakka.
Hotelli joka minulle on niin uusi käsite etten aikaisemmin ollut
päässyt tutuksi sen miljöön kanssa nyt se sitten on tuossa tarjolla.
Ämmänsaaren ykköspaikka on saanut uuden tulevan kanta asiakkaansa
tästä korven pojasta, tuolta venematkan päästä kesällä ja talvella
suksien kanssa pimeässä hoakuroidessani, pysyykö ladulla vai tekeekö
yön pimeydessä sukelluksen lumihankeen takasin palatessa, ohran jyvä
jyllätessä menomatkaa ilman riepukoppeloa matkassa.
Vielä äitini tulee käymään kotona ei vielä eka kerralla jäänyt sen
pitemmäksi aikaa vanhanmiehen huushollia pitämään.
Sillä aikana poikansa oli oppinut käymään taas toisten ihmisten
riennoissa ja olipa jo vähän alkoholiakin oppinut käyttämään vaikka ei
mitenkään merkittävässä määrin kuten jotkut istuvat päivät toisensa
jälkeen tutussa kantakapakassa jo aamuvarhain kaljapullonsa ääressä
niin kuin se oli joka päivä otettava kun sitä on niin hyvin
saatavilla.
Jotenkin minä en ole vain kiinnostanut koko ryyppyremmeistä ja niin
olemassa olokin on tuottanut minulle inhoavaa ajattelua, itse jokainen
on oman itsensä herra ja tekee myös sen mukaan omia johtopäätöksiä
mikä
milloinkin sopii hänelle itselleen toimintatavoitteeksi.
Minä itse olen saanut nyt valita mitä saan tehdä ja muista aivan
riippumattomasti kenenkään siihen enää millään tapaa puuttumatta.
Aikaisempina aikoina oli täysin toisin kun naapuri heti vei postia jos
mihinkin päin,  joka oli suorastaan raukkamaista.
Talollisen pojalla on nyt vaatteetkin päällä ettei tarvitse lähteä
samoissa arkikamppeissa maailman suuruutta katsomaan oikein paikan
päältä, mutta pitänee vielä odotella vähän aikaa ja ruveta kotioloja
järjestelemään edes johonkin kuntoon.
Maalikaupasta maalit ja pensselit heilumaan ja tapiseerata koko iso
huone ihmisasunnoksi kelpaavaksi, ties vaikka joku näkee että siellä
asuu mies jolla ei ole peukalo keskellä kämmentä ja päättää tulla
elämän kaveriksi, jäämme vain sitä ihmettä nyt odottelemaan.
Ihmisen ei niin ole yksin hyvä olla niin kuin pyhä raamattumme kertoo
omaa kieltään, mennä pitää ja täyttää tämä maan kamara tämän suvun
säilyttämiseksi tässäkin suvussa koska isät ja äiditkin ennen minua
ovat niin tehneet kaiken aikaa ennen minua.

Tuolla järven takana on sellainen koneella oleva kulkuneuvo joka
pääsee jos lähes millä lumikelillä hyvänsä, olen minä sen ominkin
silmin nähnyt mutta en ole päässyt omakohtaisesti kokemaan kun se
kuitenkin on vain niin harvojen ilo päästä kulkemaan paikasta toiseen
milloin vain, eikä tarvis olla aurattua tietä alle se menee umpeenkin
kuin tyhjää vain.
Moottorikelkka mikä uusi mullistus on tullut helpottamaan ihmisen
jokapäiväistä selviytymistä täällä hankien keskellä.
Maanantaiaamuna vai sitä hankkija myyjän juttusille että miten olisi
jos vaikka koeajo mahdollisuutta tultaisiin tarjoamaan paikkojen
päälle, josta ei lunta puutu ja sen vuoksi ei kukaan epäilisi
moottorikelkan kykyä selviytyä talven lumesta  kun sen tuo paikan
päälle jossa on ne olosuhteet jotka on kuin kelkkaa varten luotu ei
valmista ole uraa on vain lunta ja lunta vielä upottavaa sellaista
että
päästäisi mahdollisimman oikeaan kuvaan kulkupelistä, jota sanotaan
moottorikelkaksi.
Meni siinä muutama päivä kun odotin kelkkaesittelijää
kotimaisemiin.
Sattui muuten olemaan niin otollinen tilanne oli muuten edellisinä
päivinä satanut reilunpuoleisesti uutta lunta, että testi
moottorikelkan hyvästä ominaisuudesta voidaan käytännössä suorittaa.
Hankkijan osaava kauppamies Valter Kairala antaa vasta alkajalle hyviä
neuvoja ennen kuin oli syytä mennä koko kelkan sarviin.
Minut kuitenkin jätettiin kohta aivan yksin siis omin päin
opiskelemaan miten tällä menopelillä pääsee umpihankea.
Aivan kohta on sellainen tilanne että olenkin aivan avuton metsässä ja
yksin,  kukaan ei näe miten minun kävi, kelkan telamatto pyörähti
muutaman kerran paikoillaan ja upposi siihen paikkaan ja niin syvälle
kuin suinkin voi ja ensimmäiset perkeleet ja saatanat kuin
vitutuksetkin levisi tuulen mukana metsän hiljaisuuteen.
Jos olisin tiennyt en olisi lähtenyt tuonne metsään aivan kylmiltäni
että se siitä tulee yksin en ikipäivänä olisi moista hankaluutta
itselleni hankkinut.
Ensikokemus moottorikelkasta oli erittäin kielteinen en väitä etteikö
jälkeenkin päin olisi ollut vaikka olin jo melkoisen kokenut ajan
myötä.
Polkupyöräkin oli jo sinänsä melkoinen haaste pienenä poikana, eihän
meillä ollut kuin kinttupolku harjoituspaikkana koko
harjoitusaikanamme, mutta ei se niin vaikeaa ollut edes lähellekään,
pyörähän oli isävainajan vanha työmatkapyörä viisikymmenluvun malli
mahdollisesti.
Mennäkseen siihen ähellykseen juuri uponneen moottorikelkan
pelastusoperaatioon.
Kun ei tiennyt millä konstilla tuo nyt tuolta voisi kaivaa hangen
päälle kulkemaan taas uudestaan vai oliko tuo moottorikelkka malli
joka
vain suostuu kulkemaan vain kovilla pohjilla varustettuja valmiita
aurateillä ei pehmyt lumi ole tälle mallille tarkoitettu.

Kelkan telan leveys olisi pitänyt ottaa huomioon paremmin ensi
startissa ja ne kääntymisominaisuudet ovat yhtä tärkeitä, oma sijainti
kelkan päällä on myös merkittävä.
Keskellä viikkoa keskiviikkona se kauppa tehtiin 13.02.1974 Lynx 320
tyyppinen kelkka on alunperin tarkoitettuna vain lähinnä
huvikelkkailuun paikasta toiseen,   kuten kalalla kulkemiseen kun vain
ei ole paljon sosetta jään päällä, valmista tietä sillä kyllä pääsi,
jopa niin hyvin että kerran Vuorivaaran Laurin kanssa ajettiin oikein
hevosten pari reelläkin kohtalaisen suuria tukkipuita Lassin omasta
metsästä.
Tuo oli minulle suuri yllätys että siinä oli niin paljon tehoja kun
tukkikuorman sai nytkähtämään edes liikkeelle niin perille mentiin
vauhdin vain kiihtyessä kaiken aikaa, siitä olisi ollut kuin hevosmies
hevosen suitsia kaksin käsin tolkusti pidellen.

Vuosi 1974 oli niin monessakin suhteessa merkkivuosi, ns.
tapahtumarikas kaiken kaikkiaan.
Ensinkin äitini oli edellisenä vuonna aloittanut vakavasti seurustelun
leskimies Eetu Määtän kanssa, joka oli tasan1900 syntynyt
Taivalkoskella ja siellä jokijärven kylällä tuossa parin kilometrin
päässä viitostieltä sinne pääsi kun siellä tuli käytyä aina aika
ajoin.
Se oli se Elomaa  niminen talo Erälän ja postitalon Lummeahon
lähimpänä naapurina. Sosiaalisihteerimme myös ole saanut vihjeen
äitimme seurustelusta vanhan miehen kanssa, eikä ollut ollenkaan
mieltynyt moiseen vaan kehotti aina paluupostissa lopettamaan moisen
kanssakäymisen ja kyseenalaisti koko haaveen yhteistaloudesta jo
aikamiesikään ehtineestä papasta.
Siinä menisi koko lastenkin osuus Kokkotaipaleesta kun virallinen
liitto solmittaisi.
Moottorikelkkahanke rupesi lisäämään myös minun aktiivisuuttani
kalastajana,  hanke oli erittäin merkittävä, vaikka siitäkin sai
kuulla
kademielisten ihmisten suusta, mitä sinä sillä oikein teet kun et ole
edes töissäkään ja millä sinä sen maksat, minulla ei saanut olla
mitään
mitä jo toisilla oli.
Merkittävä asiahanke oli pantuna vireille koko Kokkotaipaleen
historiassa,  maanjako kaikkien osakkaiden kesken.
Äiti ja Eemeli olivat näin päättäneet niin oli hyvä tietää jokainen
oma paikkansa 91 ha tilasta.
Meitä vain oli viisi osakasta jolle enää oltiin tässä tulevassa jaossa
jakamassa sitä maallista maata, muulle suvulle ei aikoinaan ollut
kelvannut maapaikka tältä paikalta.
Tänä vuonna varsinkin oli kalastus tulonlähteenä saanut entistä
enemmän jalansijaa,  melkein ammattihan siitä taisi tulla se vei minut
aina vain järvimaisemiin uudestaan yhä useamman kerran.
Hyvä marjavuosi vei kankaille ja soiden reunoille niin mustikan kuin
puolukankin jälkiä seuraamaan, mutta lakkaa ei sinäkään kesänä päässyt
paljon markkinoille viemään. Kiantajärvi antoi paljon metsäisten
kankaiden ohella uutta uskoa saada kohennettua elintasoa
entisestään.
Vieläpä perämoottorin hankkiminen tuona samaisena kesänä onnistui
veneen perään ja se helpotti kalassa ja marjametsällä käyntejä.
Kuin kohokohtana tälle kaikelle, tämä vuosi sai yhden merkittävän
huipentuman kun se sai tasavaltamme presidentin tulemaan Ämmänsaareen
elokuun ensimmäisenä sunnuntaipäivänä puolen päivän tietämissä.
Urho Kaleva Kekkonen nimittäin paljasti hyvän ystävänsä
näköismuistomerkin Kiannon puistoon Ämmänsaaressa.
Patsas ei nyt enää ole sillä paikalla vaan se vietiin piilosta toiseen
piiloon, josta on taas käytynä kovaa kiistaa, myös itsekin olen
närkästynyt.
Arvostamani tasavallan presidentti kun kerran oli todistamassa paikkaa
minne Kiannon muistoa kunnioittava patsas silloin 1974 elokuussa
sijoitettiin, olisi edes paikalliset päättäjät sen verran antaneet
kunnioitusta pitkäaikaisimmalle presidentillemme, eikä olisi lähteneet
mielipahaa luomaan yhden patsaan kanssa joka ei tule enää milloinkaan
sen ainoalle oikealle paikalle.
Jos Kianto oli Suomussalmelainen suurmies niin kuin annetaan ymmärtää,
hänen  olisi pitänyt saada jo se arvostus oman elämänsä aikana, mutta
näin ei ollut ja siitäpä johtuvasta syystä hän ei kuitenkaan ollut
suurmies Suomussalmelta.
Nykyiset tiedon välittäjät yrittävät pakkosyöttää joistakin
henkilöistä aina tämän tästä omissa medioissa että me lähtisimme
tukemaan, mielikuvien pohjalta jos emme itse kykene muodostamaan
mielikuvaa tulevista tai menneistä joita kutsutaan ns. suuriksi isolla
ässällä!
Avioliittoaikeensa ovat ilmoittaneet Taivalkoskella Edvard Määttä ja
Sylvi Seppänen Suomussalmelta, moittimisaika on mennyt umpeen eikä
kukaan sitä tehnyt tässä liittohankkeessa.
Vihkipäiväksi oli merkitty seurakunnan kirjoihin 21.02.1974. Veljeni
Pentti,  sisareni Raija Sveitsissä ja minä Eero Antero Suomussalmelta
olemme saamassa uuden isäpuolen lähitulevaisuudessa, ovat päättäneet
yhdessä tässä lähes pimeän päivän aikana siellä Taivalkoskella.
Äitini kävi tämän asian varta vasten ilmoittamassa minulle kotona
Kokkotaipaleessa, muutamaa päivää aikaisemmin kuin on tämä kyseinen
päivä siellä Jokijärvenkylän Elomaalla.
Sisar Raija tuleeko hän tai veljeni Pentti Ilmari Helsingistä, emme
tiedä vielä vai olenko minä yksin todistamassa että meidän yhteinen
äitimme menee vieraan miehen kanssa uusiin naimisiin.
Muutamia päiviä tässä odottelemme, minä täällä kotona jossa tapahtuu
se että kalareissu Kuivassalmessa ei ole kuin uusi kokemus, siinä
menen
sulan lähelle liiaksi, enkä kokeneena kalamiehen ammatista oli vielä
oppinut, että sulapaikat jo näin alkuvuodesta voisivat olla näinkin
petollisia.
On minulla kyllä yksi puolustus omasta näkemyksestä, miksi minä tuohon
salmeen sitten ylipäätänikään jouduin sillä kertaa.
Edellisenä päivänä minulla on myös käynti samaisessa paikassa ja
kaikki olivat kohdallaan vielä silloin.
Mutta seuraava päivä ei antanut edes kättä pitempää tuolle seuraavan
päivän käynnille jolla olisi voinut estää koko vajoamisen Helmikuisen
kylmän veden kangistavaan kylmyyteen.
Perkele petkele on poissa siltä paikalta jossa se vielä eilen oli ja
näin olisin pelastanut itse varmalta kylmältä kylvyltä.
Jos vähääkin nyt vituttaa niin paljon kuin suinkin kun olen ensin
selvittänyt itseni tästä virtapaikasta kuiville, täysin
sukeltaneena.
Jo oli kokemus ja vielä niitä on edessä päinkin kun olen itseni omin
avuin kuiville uinut.
Moottorikelkka perkele ei lähde edes käyntiin ei ensi nykäisyllä eikä
vielä toisellakaan ja bensa oli loppunut ja toista kilometriä matkaa
märissä vaatteissa, juokse pois kotia, ettet saisi itsellesi kunnon
keuhkovikaa.
Olisittepa nähneet ja kuulleet kuinka silloin mentiin mölyten pienen
noijakan kanssa lämpöisiin sulattelemaan.
Voi sitä vitutuksen määrää silloin ja nyt alkoi yhä pahenemaan vaikka
olinkin jo sisällä huoneessa.
Kylmä huone ei ollut mikään mieluinen paikka kylmän kylvyn saaneelle,
alkoi  siitä sitten se jumalaton sadattelu ryöppy itseäni kohtaan
siinä
kun tuli aivan uusia ilmaisuja alimman helvetin ja ylimmän helvetin
väliltä, että oli vähänkään lämmin olo vaikka olin lähes kylmä
jääpatsas koko miehen kuvatus.

Siitä silloin pettymys oli itseeni sanoin kuvaamaton en enää muuta
sano tuosta lähes katasrohvin tuntuneesta kalareissusta.
Koko uskoni oli sillä kertaa mennä koko kalalla käynteihin sen ikävän
reissun jälkeen.
Vanhan ukkini entisessä huoneessa alkoi siis uunin lämmitys heti
välittömästi. Se vain vei aikaa paljon että taas olisin täysin sula
mies pienen kylmettymisen jälkeen.
Kaikki oli kohta hyvin muutaman tunnin lämmitys sai taas mieleni niin
paljon lämpöiseksi että kohta kokemani oli jäänyt taka-alalle.
Aamulla se sitten kaikki olikin toisin, nenäni vuosi märkää ja olo oli
kovin viluinen,  välillä tuntui kuin jopa kuumekin tuntuisi hiipivän
olotilaani, voi kehno enkö minä ollut riittävän karaistunut näissä
oloissa etten olisin paremmin kestänyt yhtä kylmää kylpyä kotijärven
sulassa.
Viimein koitti tuo hääpäivä 21.02.1974 ja torstai on aina olevinaan
toivoa täynnä,  näin on sanonta.
Lahtelan kohtaan olen linja autovuorolla pääsyt tuossa puoli
kahdentoista maissa,  joka sitten menijän oitis kyyditsee seuraavaan
lähimpään naapuripitäjään.
Koilliskulmalle mieluiten tai voipa tuota määritellä Taivalkosken
itäosaksikin, ihan kuinka vain ei sillä niin suurta väliä.
Äitini häihin minä olen tehnyt lähtöä jo monta päivää tälläkin
viikolla, vasta nyt sitä ollaan menossa, sellainen reilu tunnin linja
automatka sitä on tällä kertaa ja loput sitä mennään yhteysautossa
pari
kilometriä viitostieltä on yhteys Taivalkoskelle aina näin
arkipäivisin
mikä on hyvä.
Naimisiinmeno se on varmaan jo vanha käytäntö kun kaksi eri sukupuolta
päättää näin solmia yhteistä liittoa.
Mutta minähän en ole vielä kertaakaan päässyt siihen tilanteeseen että
näin olisi ollutkaan ettei edes lähelläkään ole käynyt sellainen
mahdollisuus olisi päässyt käymään vaikka ikää on kertynyt minulle jo
lähes 25 vuotta tätä ajanlaskua kun mitataan.
Pariskunta oli valinnut vihkipaikakseen Elomaa nimisen tilan
suurehkossa pirtissä jossa tilaa näyttää näyttävästi olevan ainakin
kahden asujan tarpeeksi asti. Paikkakunnan pappi oli saatu papin
osuutta suorittamaan, joka sitten oli aikanaan sanova tälle tulevalle
parille seuraavia sanoja, tahtovatko he esim, toisensa, tahtovathan
ne
mitä se herra oikein kyselee näin selviä asioita, onhan sitä aina
tahdottuna.
Pariskunta asettuu lähes keskelle lattiaa toimitusta varten, pienen
puoleinen hääväki seuraa vähän sivummalla tulevaa toimitusta.
Ei kyynelillä ole osuutta kun ikäihmiset toisensa uudelleen kohta
naittavat toisilleen.
Hääväkeä on vain muutamista naapuritaloista ja ne pari pakollista
todistajaa joita vaaditaan aina tällaisissa kirkollisissa
toimituksissa
vaikka ne kohta tapahtuukin kotioloissa.
Paikkakunnan pappi antaa avaussanat, jumalan nimeen lausuen,
teroittaen avioliiton merkitystä nyt vihittävälle pariskunnalle.
Siinä ne nyt seisovat äitini tulevan miehensä kanssa vakaana ja
arvokkaana,  herrasmies Määttä on saanut solmion suoraan kurkkunsa
alle
ja morsian kokopitkässä hameessa, kaiken kaikkiaan vaikuttava näky.
Äiti menee jo toiseen kertaan naimisiin, vaikka lapset eivät ole
kukaan ehtinyt vielä ensimmäistäkään kertaa.
Tilaisuudessa tullaan kohtaan jossa papin tunnetuimmat sanat ovat,
tahdotko? Niin nytkin minä kirkon suomalla oikeudella kysyn sinulta
Edvard Määttä tahdotko sinä rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä Sylvi
Seppästä? Määttä tahtoo ja myöntyy kaikkeen edellä sanottuun minkä
paikkakunnan pappi juuri on häneltä kysynyt,  pysyäkseen
alkuperäisessä
vihkikaavassa.
Sama toistuu sitten äitimme kohdalla ja samassa järjestyksessä nuotti
pysyy papilla koko ajan samana alusta alkaen.
Äitimme tahtoo toisen kerran elämänsä aikana rakastaa jo toista miestä
elämänsä loppuun saakka, vaikka edellinen kerta oli noin sanottuna
vuonna 1948 helmikuussa, ennen Pentti veljeni syntymää.
Tämän seurakunnan läsnä ollessa minä julistan nyt minun papin
oikeudella teidät aviopuolisoiksi ja toivon Jumalan siunausta nyt
alkavalle liitollenne, Herra siunatkoon teitä kaikessa.
Pappi onnittelee ensin uuden taivalkoskelaisen avioparin lyhyellä
sananvaihdolla,  ennen kuin tulee muitten vuoro, vuorojärjestystä ei
ole kukaan ennalta määrännyt.
Myös poikana minä annan äitini uudelle liitolle käden puristuksen
arvon kun siinä ne minunkin päivät tulevat aikanaan vaikka
vihkipallille.
Yksi puute vain on ollut, kuka minut hyväksyy rinnallensa koko
elämänsä ajaksi,  tuskin kukaan? Seuraavaksi siirrymme keittiön
puolelle, josta nyt uusi aviopari tarjoaa hääkahvit.
Maalaismaisemissa kun sitä ollaan niin ainakin juustoleipää löytyy
kahvileipävalikoimasta, täytekakku on myös varma merkki siitä että
jotakin olemme juhlimassa täällä tänään.
Avioliiton arki siis on päässyt alkamaan tällekin pariskunnalle,
toivoa sopii että kaikki menee parhain päin.
Juhlavieraat alkavat pikkuhiljaa poistua kuka mihinkin suuntaan sitten
ajallaan. Minä jäänkin tähän häätaloon yöksi kun kyytipuoli ei enää
järjesty tänä päivänä kotia.
Sitä vain sopi jäädä ja lähteä vasta seuraavana aamuna aikaisin, yön
vanhaksi minäkin tulen minulle niin uudessa paikkaa.
Aamu on vuorossa ja perjantai sellainen kun aikainen kävely viitostien
varteen on johtanut ja samalla kohta iso postiauto on ottanut uuden
vietävän määränpäähänsä.
Kotona ollaan vasta iltahämärissä.
Näin saatoin oman äitini naimisiin Taivalkoskella.
Viikonlopun jälkeen alkaa minullakin uusi kausi, taas jälleen vieraan
työssä ja tällä kertaa mennään rakentamaan tuonne Kiannonkadulle.
Rakennusliike Heusala on saanut minusta uuden työmiehen heti
maanantaiaamusta alkaen.
Aikaiset aamuherätykset siis alkavat ja ovat säännöllisiä joka
arkipäivä jo viiden jälkeen rupeat järjestelemään itseäsi tien
poskeen.
Aamutoimet kun monesti käsittää taas huoneen lämmitysvelvoitteen, että
töistä tullessa on valmiiksi lämmin koti mihin tulla pitkän työpäivän
jälkeen.
Nykyaika ei vielä ollut tullut minun avuksi tänne joka olisi huolta
kantanut minun viihtyisyydestä.
Edelleen oltiin niissä oloissa jotka isävainaja jätti oman kuolemansa
jälkeen perinnöksi omille lapsilleen.
Metsässä ne seisoivat pystymetsässä lämmityspuut ja joka syksy oli sen
kaataminen tarpeen että selvisi aina talven yli lämmityksen vuoksi.
Muuten olisi tullut vaikka holotna niin kuin ukillamme oli tapana
sanoa meille lapsille.
Ei ollut tällä pojalla niitä rikkauksia olemassa, millä olisi itsensä
nykyaikaan vienyt edes vähänkin olisi helpottanut jokapäiväistä
toimeen
tulemista näillä korpisaloilla.
Olihan tuo että nyt kulkemaan pääsi tienvarteen ja naapuriin joita oli
järven takan useita, aivan muutamien kilometrien päässä.
Suksipelillä kun kulku pimeän aikana ei ollut kovin mieleistä, vaikka
pakon edessä sitä oli vain lähdettävä ei auttanut sanoa etten minä,
muuten hampaat olisivat joutuneet naulaan ja kohta olisi miestä viety
suorasääristen manalaan.

Oli aina aikoja kun kysyi itseltään kun naapurissa on vaikka puhelin,
mutta itsellä ei miten sekin on voinut olla mahdollista.
Monesti näin jälkikäteen on selvinnyt että itsehän minä olen ollut
kaikkeen syypää ja niinpä totta vie näin on ollutkin aivan
oikeastikin.
Minähän sen viime kädessä olen ollut ratkaisijan asemassa mitä minä
omalta elämältä vaadin.
Haluanko elää nyhjöttää kuin kala haaleassa vedessä enkä mitään yritä
olla järjestämässä vaan olenko minä vaan valmista ollut odottamassa
että se tulisi aivan itsestään minulle valmiina tuotuna pirtin ovesta
sisään joku kaunis päivä vain.
Eikö sitä nyt yksiaikainen mies voi selvitä ilman työnteon riemujakin
vai miten on,  tulin silloin jo pohtineeksi.
Meillä oli jo tuohon aikaan hyvä sosiaaliturva kaikille jotka eivät
halunneet olla rakentamassa rahamiehille uutta rikastumisen kohdetta.
Mitä minulle työmiehenä jäi käteen ei aina edes työn iloa,
yhteiskuntamme piti siitä jo silloin huolen, etten minä vain saisi
itseäni nostettua kovin korkealle taloudellisesti.
Työ mitä tuolloin tein oli ihmisterveydelle lähes hengenvaarallista ja
henkeen se rupesikin pian käymäänkin, jos ei äly sanonut että hyvä
mies
lopeta hyvissä ajoin.
Kaiken maailman kemikaalit ne pitikin olla taas sotkemassa hyvää
työvirettäni työmaallamme.
Osamaksut on kyllä jotenkin maksettava, mutta miten jos ei minulla
olisi vakituista tulonlähdettä joka kuukaudelle.
Miten sitten suu olisi pantuna jos liike olisi kulkuneuvonsa tallista
vienyt pois ja olisin taas jalkamies täällä metsäni keskellä.
Siispä oli vain koitettava kestää se myrkkyjen keskellä johon minutkin
työnjohto komensi.
Päiviä ne olivat, niitä tulevia kevätpäiviä, vaikka jokaista päivää en
enää muistakaan hyvin tarkoin elävästi.
Mutta rakas päiväkirjani muistaa lähes yksityiskohdatkin noistakin
piinan päivistä erikseen tällä työmaalla.
Ei minulle riittänyt yksi rakentajan työmaa vaan minä siinä ohella
olin myös kalastaja, tuosta päivä kirjamerkintä on seuraavanlainen.
Pitkänäperjantaina ei ollut työpäivä muutoin kuin mitä minulla oli
ollut jo vuosi tuo kalastus josta sain suurta tyydytystä koko elämän
harmauteen.
Pitkäperjantai on monelle hyvin pitkä, minulle se ei ole ollut
milloinkaan sitä. Normaali päivä muitten päivien joukossa, teen samat
temput oli päivä mikä hyvänsä niin nytkin olin kiertelemässä
koukkupyyntöjäni.
Ensimmäisen koukkuavannon juurella oltiin tuolla Mikkoslahden selällä,
eikä se ollut mikään helppo juttu aukaista tuotakaan avantoa
kirveellä,
minulla kun ei ollut tuuraa vielä käytössäni tuolloin vaan isäni
ostama
kirveen nysä jolla piti tehdä kaikki halkotyötkin liiterissä.
Siinäpä työn tekaisit kun sait vähänkin vettä tirsuvaksi.
Vanhempi kalastaja pitää nyt minua aivan mahdottoman työn teossa,
kirveen kanssa olen lähtenyt madekoukkuja kokemaan.
Enpä ole ollut sitä mieltä että tämä olisi ollut tuuralla toimitettava
toimenpide kun en milloinkaan ole itselleni hankkinut, kun kuulu
olevan
jopa kalliskin hankintahinnaltaan.
Mutta voihan se itse hankkia hintansa takaisin kun saa sieltä reiästä
isomman kalan,  eikä kävisi niin kuin monet kerrat kalareissulla että
hakkasin matikkakeppini poikki kiireen kanssa kun siellä koukussa
tempoili melkoisen tuntuinen suuri made.
Viisastuminen vie aina oman aikansa niin nytkin vesi vain tirisi
tirisemistään ja kohta minulla oli täysin tilanne poissa hallinnasta.
Vesi oli päässyt voittamaan aluetta niin paljon ettei minulla ollut
enää mitä tehdä.
Vesi pärskyi joka puolelle minua, olin kohta itsekin lähes läpimärkä
vain sen takia ettei minulla ollut oikeata työkalua tuohon paikkaan
sillä kertaa.
Kantapään kautta on tehtävä näköjään kaikki työt ennen kuin ne
opit.
Pitkänperjantain kalastaja on nyt märkä vai onko se joku jumalamme
rangaistus,  pyhänä tehdystä tarpeettomasta työstä kenties.
Mutta jumalani ei ole minua kokonaan hyljännytkään, tunnen kuinka on
voimakas veto koko ajan avannossa jossa on minulla ollut madekoukku jo
jonkin aikaa.
Harkintaa nyt tarvitaan ja sitten saadaan jonkinlaista tulosta
kenties, riisunpa ripeästi pois paksun toppatakkini ettei se olisi
este
tähän jännään tilanteeseen joka nyt on tässä käsin kosketeltavissa.
On jännät paikat jään päällä nyt, olisitpa nyt pitkänperjantain pitäjä
itsekin mukana ettei aikasi kävisi kovin pitkäksi.
Vielä yksi toimenpide, oikea käsi paljaaksi vain ja äkkiä olkapäätä
myöten.  Käteni sukeltaa jäähileiden läpi joita en ole ennättänyt
siivota pois tieltä vaan teen kylmäverisen ratkaisuni, lähes
salamannopeana ratkaisuni.
Olen saanut sormeni mateen suuhun ja pidän sitä puristusotteessa
jonkun aikaa että kala väsyy enemmän, eikä pane niin vietävästi
vastaan
kuin muutoin vapaana ollessa tekisi.
Vanhempi kalamies siellä keinutuolissa huokailee miksi se ei nosta
ylös sitä kalaa joka on sekä koukussa että sormet tukevasti tulevan
kalan suussa. Kalapa onkin niin suuri ettei sovi tehdä mitään
äkkiliikettä ettei koituisi mitään odottamatonta vastoinkäymistä.
Ajatella että niin iso tulija ettei sovi avannonkaan reiästä
sovinnolla niin se vain on iso, minkä teet kun ei ole apumiestä
avantoakaan suurentamaan vaan täytyy tyytyä omaan harkintaan ettei se
vain nyt enää mitenkään pääsisi karkaamaan kynsistäni.
Vaihtoehdot ovat vähissä, alkaa tilanne mennä äärimmilleen jännäksi.
Saatava se on kuitenkin tai ajatella antaa mennä kasvamaan.

Päätös tehtynä, pikkuhiljaa alan madetta leukaperistä puristaa ja
hivuttaa ylöspäin,  rutinaa vain kuuluu sormien tietämistä jotka nyt
toimivat pakon edessä kun vonkaletta pitää kiskoa oikein väen voimalla
ihmisten ilmoille.

Vaikka made onkin liukas kala muuten niin tämän mateen tulo ei ole
kovinkaan liukkaan puoleista vaan päinvastoin nyt joutuu
päättelemään.
Nyt kyllä on ahtaat paikat kun kuuluisassa kirkossa
Pielavedellä ettei edes pappi sopinut sisään saarnanpitoon
kansalleen.
Mutta nyt se siinä jään päällä no iso made siinä venyttää enää
muutamia kertoja itseään ja niin päättyi elävän mateen tarina sillä
kertaa siihen, Kiantajärven Mikkoslahdelta saatuna.
Minulla vain on edessäni oma murhe, minne minä sen nyt saatan näin
pyhän aikana myyntiin.
Vaihtoehtoja oli kovin vain vähän no yksi tai kaksi sentään oli hetken
mielessäni, onhan minulla hyviä tuttuja tuolla kylällä että sinne
minä
lähdenkin nyt ensi tilassa.
Kaksi isoa lapsiperhettä hakataloista Rantakadulta olivat onnellisia
tuon mateen saajia ja minä onnellinen että sain pois käsistäni.
Sain kiittää luojaani että näin hyvin kävi tässä, ensikertaa noin ison
kalan kanssa.
Tulevaisuudessa paljon eteenpäin saan vielä suuremman mateen josta
kerron kaikki yksityiskohdat sadan gramman tarkkuudella, kalamies se
saa kunhan jaksaa uskoa niin olevan.
Kumpihan voiton vie, vieraan työssä oleminen vai tuo ammattikalastus,
tutulla kotivesillä jää vain nähtäväksi kun kevät tässä edistyy ja
saaliit ovat jo huomattavasti runsaammat ja saatava markka on suurempi
kuin vieraan työstä saatu korvaus menetystä vapaa ajasta raharikkaan
yrittäjän hyväksi jota juuri käyn säännöllisesti palvelemassa joka
ikinen arkiaamu aivan kellokortin tarkkuudella.

Työssä poissaolot ovat aina olleet kovin harvinaisia jos olen ollut
vieraan työmailla ei ole ollut aihetta siihen on ollut sen verran
nöyrä
palvelija, jolle ei pois olot työpaikalta olleet tarpeen.
Tuolla työmaalla on hyvä työmaahenki, kaiketi tultiin juttuun puolin
ja toisin toistemme kanssa.
Normaalina päivänä aamusta alkaen aamusta alkaen meidät jo nähtiin sen
työn merkeissä mihin meidät oli työmaalle palkattuna.
Rakennustyömaalla, työtehtävät olivat hyvin monenlaisia.
On monen alan ammattilaista tai sitten näitä sitten joka paikan höyliä
kuten me aputyötä tekevät hanslankarit omana ryhmänään.
Rakennustyömaan loppusiivoukset alkavat muutamissa huoneistoissa olla
käsillä ja minullehan sitäkin hommaa tarjotaankin kun ketään muutakaan
miestä ei ole siihen laittaa.
Minäpä teen työtä mitä minulle käsketään, mutta en enää tämän jälkeen
valitsen sen nykyisin itse, enkä ota vastaan neuvoja.
Tuo oli kyllä ajattelematonta pomolta panna tuohon työhön kun minulla
ei ollut aikaisempaa kokemusta vaarallisista liuotinaineista joilla
minä olin tekemässä nyt lähes viimeistelytyötä tulevissa
asuinhuoneissa.
Ammoniakki on supermyrkyn nimi jota minä joudun hengittämään nyt
päivästä toiseen, eikä minua oltuna mitenkään valistettu käyttämään
suojanaamareita kun kyseisiä aineita joutuu työn edistymisen vuoksi
käyttämään.
Enhän minä halunnut työmaalla humalaiseltakaan näyttää vaan ammattinsa
osaavalta työmieheltä.
Mutta nyt oli kaikki toisin, hutikassa sitä tunsi olevansa sen jälkeen
kun töistä iltaisin meni kotia ja kuinka keveä oloni oli kuin olisi
leijunut välillä pilvissä ja jalat olisivat olleet irti maasta
välistä.
Kauanko minun on halu tehdään tätä josta tulee näin paljon
sivuvaikutuksia, jopa kaiketi terveyskin voi vaarantua tämän myötä kun
ei kukaan anna mitään opastusta tällaisten aineiden pitkäaikaisesta
käsittelystä.
Viikkoja jo jatkunut sama meno työmaalla, saa aikaan sen että en ole
enää tämän työmaan työntekijä.
Olokin on jo niin muuttunut aloitekyvyttömäksi, ettei iltasella kotia
mennessä ole enää halua lämmittää edes uunia lämpimäksi, että olisi
sitten lämmin olo itsellään,  myrkkyaine oli siis tehnyt tehtävänsä
kaiketi josta pyrin nyt eroon tuli mitä tuli.
Vielä hyväksi lopuksi olin kuitenkin järjestämässä
hiihtoviestijoukkuetta tulevaan rakettiviestiin, jonka hiihtäminen oli
Suomussalmella jo perinteiseksi päätetty tapahtuma näin kevään
korvalla
kun hanget olivat vielä kovia, eikä keli ollut vielä sose tai hyhmää
ladulla.
Se oli viimeinen palvelus tälle työmaalle jota palvelin sen
kevättalven ainoastaan,  saamatta muuta kuin ammoniakkihumalan
itselleni.
Näin hyväksi lopuksi mennään mukaan vielä tuohon minun touhuamani
rakettiviestin osanottajiin, jotka sain kasaan työkavereistani.
Aloitetaan vanhemman polven lykkijöistä, Antti Manninen kiersi
osuutensa siinä vähän yli kymmenen minuutin kieppeille, Tahvo
Kekäläinen Kait oli vanha tekijä hiihtäjä nuoruudessaan kun hän oli
nopeampi monta nuorempaa.
Antti Kinnunen, kirvesmies kuten Tahvokin viipyi ladulla reilut
yhdeksän minuuttia.
Nuorempi kaarti oli siinä vanhemman ja toisen vanhemman välissä, hyvin
tasaisia oli nuo ajat. Martti Heikkinen, myös kirvesmies kuten Hemmo
Keränenkin hiihtivät omaa osuuttaan tasatahtia.
Itse allekirjoittanut ei saanut enää suksiinsa mitään vauhtia, peli
oli menetetty ja takkiin oli tulemassa, palkinnot jakoivat ne jotka
maalissa olivat ensimmäisten joukossa.
Me oltiin C-sarjan puulaakihiihdon12:sta mutta kokemusta saatiin mistä
muille jakaa, eläköön hiihtourheilu kaikissa muodoissaan.
Siis nyt olin vapaa mies, olin kovin kypsä ja pettynyt että näinkin
voisi käydä en vain edes odottanut että näin pitää jättää työmaa,
jossa
olisi vaikka vielä ollut muutakin tekemätöntä työtä, kuin nyt edellä
kerrottu.
Mutta minun vahvempi alue ja kohta osaaminenkin on ehdottomasti
kalojen kanssa työskentely, näin minä olen itsekin asiani ymmärtänyt
se
on minulle kaikki kaikessa.
Eikä ole kenenkään syynin alla, paitsi jos tuo Lankinen käy aina
muutaman sanan vaihtamassa että lähteekö sitä kalaa ja kysyy kohta,
että onko ne lupapaperit kunnossa.
Se on vain pienin häiriötekijä elettävässä elämässä, jos elantonsa
ottaa jään alta talvella ja kesällä isojen aaltojen päältä.
Niin ei yhtään samanlaista aamua tullut, kaikilla oli oma viehättävä
asema päivänä jolloin minut aina jopa naapuritkin näki että tuolla se
kalamies nyt seisoo heikoilla kevät ja syysjäillä.
Niin kuin edellä on käynyt ilmi, tuo vuosi 1974 on ollut monessakin
suhteessa hyvin monivivahteinen ja vaiherikkain vuosi minulle
aikoihin.
Olen oppinut paljon uutta ja hyvinkin tärkeää, mutta ei suinkaan
jätetä tätä vuotta vielä, onhan siinä tapahtumia vielä vaikka millä
mitalla kerrottavaksi asti.
Menenpä noin kyläkäynnille vaikka Myhkyrin Saimi Seppäselle, hyvin
tunnettu henkilö Suomussalmella.
Hyvin vieraanvarainen ihminen tuo Saimi on ja kuihtuu käymään aina
tavatessamme milloin missäkin.
Hyvin usein tapaan Saimin istuvan jo postiautossa kun minä vasta
lähden kyytiin noin viiden kilometrin jälkeen Saimista.
Jopa rahastaja joutuu luovuttamaan paikkansa Saimille. Niin minähän
olin nyt kyllä käynnillä paikan päällä Myhkyrin uudella puolella ja
olivat merkkipäivät meneillä,  ihminen kun vanhenee ajan myötä joka
hetki ja tunti niin myös Saimi oli viettämässä 75-vuotis-juhliaan
omassa
rakkaaksi käyneessä kodissaan.

Vieraat olivat jo päivällä käyneet suurin osa, mutta ei se tahtia
haitannut mitenkään näin tuttujen kesken.
Onnittelut olivat Saimille paikallaan, olihan saanut nähdä pitkään
tätä aikaansa syntymästä lähtien ne 75 vuotta.
En vielä tuolloin tiennyt että Saimin hyvä tuttava on yhtenä aiheenani
minun elämäkerrassani.
Myhkyrin Saimi Seppänen oli myös Kekkosen hyvä tuttava ja tapasivatkin
monet kerrat Kekkosen käydessä Suomussalmella.
Kerran oli taas Kekkonen käymässä Suomussalmella ja oli parasta aikaa
menossa kunnanvaltuuston istunto kunnassa ja kaikki herrat olivat
paikalla, lääninmaaherraa myöten.
Voitte arvata vain mikä kohu siitä syntyykään kun Saimi tempaisee oven
auki valtuustosaliin ja rupeaa ensi töikseen Maaherraamme
haukkumaan.
Kaikki laatusanat siinä sujahtavat vasten maaherran tulipunaista
olemusta ja hikikarpalo siinä helmeilee myös nimimiehellä otsan
kohdalla.
Sinä pöljä, sinä hullu maaherra veit maani nimis-miehen kanssa
kieroille rosvoille.
Kekkonen kohteliaasti kyllä ne pöljiä ja vähällä älyllä joskus ovat
nuo herrat,  mutta mitä sinulla on vielä mielen päällä tällä kertaa.
Kekkonen osoitti myös tällä tavalla olevansa tavallisen kansan
puolella, jopa herrojakin vastaan jos niin aina tarvittiin, yksi
esimerkki tässä tällä kertaa.
Saimilla oli nyt hyvä koti, kullan kallis ne maailman mukavuudet
hänkin kerkesi kokea elämänsä varrella kuin uuden kodin se on suuri
asia kaikille jotka ovat lähes savupirtissä syntynyttä ikäpolvea.
Meillä nuorilla kuten minullakin on vain historiatietoa koko vanhasta
aikakaudesta,   mitenkä sitä silloin ennen vanhaan tultiinkaan
toimeen.
Kunnasta tytöt ne käyvät Saimin perään katsomassa joka ikinen viikko
lähes. Nykyaika on mahdollistanut tällaisen palvelumuodon kaikille
joilla ei ole kykyä suoriutua kaikesta kotitaloustyöstä itse.
Muuta naisväkeä sitä kun ei ole paikalla, pojat ovat mutta emäntä on
vielä saamatta tai laittamatta niin kuin on itsellänikin asian laita,
menee sitä muita neuvomaan hyväkin neuvoja.
Seppänen ja Seppänen on tähän Myhkyriin perustanut perheensä, eikä he
näyttäisi olevan kovinkaan läheistä sukua toisilleen.
Jo lähes kolmesataa vuotta sittenkin menivät saman sukunimen omaavan
kanssa yhteen niin mikä ihme tuo sitten on jos tällä vuosisadalla näin
sattuu.
Saimin aviopuoliso Lauri se kyllä vaikuttaa olevan sukua meillekin.
Myhkyrin Saimihan otti koko lapsikatraan mukaansa kun hän lähti kylää
kulkemaan niin monet kerrat ne myös poikkesi meillä, taidettiin
välistä
olla jopa yökunnissa tuohon aikaan.
Minulla kun olisi asiaa Seppäsille niin minä järjestin monet kerrat
niin että se oli yleisesti lauantai illan puoli paremmin niin sain
aina
käydä saunomassakin kun omaa saunaa oli talvella niin iso työ
lämmittää
yhdelle hengelle.
Ei niin ollut mitään kannatusta, puuta menee ja paljon niin ja joutuu
tekemään paljon enemmän halkoja.
Sunnuntaiaamuna sai Saimin keittämän riisipuuron matkaevääksi kotia.
Saimi otti kaikki mustat riisit pois hyvien seasta, että saataisi hyvä
puuro se oli kai joka sunnuntaiaamuinen näky omille lapsilleen että
äiti Saimi on kaatanut kilon ryynejä helmoilleen ja nokkinut pois
kaikki mustat ryynit.
Kanssakäyminen oli jatkunut ennen minuakin Myhkyrin väen kanssa, ennen
kaikkea kevätaikaan pojat kulkivat Eemelin kanssa soidinmetsoja
harventamassa Karvosen kankaalta ja Vuonanniemen huuvekuusikoista.
Meille pienemmille aina kerrottiin, mitä nuo isot hengettömät mustat
linnut ovat.

Saimme aina saman vastauksen, sehän on se huuhkaja, ettekö te sen
vertaa tunne lintuja, meille aina vain väitettiin niin sitä vain siinä
uskossa huuhkajaa makeata lihaa suuhunsa pistimme ilomielin, metsäinen
keitto on aivan paikallaan välistä, ettei olisi aina vain sitä samaa,
eilisen eilistä ja vielä moneen kertaan lämmitettyä.
Makuelämys koettiin jo lapsena metson täkkiä, siinä syötiin ei sitä
herroillakaan ole sen kummempia herkkuruokia juhlapöydässään.
Köyhät olivat hyvin siis kimpassa mitä tuli elannon hankintaan myös
luvattomasti, nälkä on hyvä opettaja.
Kanssakäyminen jatkuu Myhkyriin hyvin monia vuosia, Saimi on hyvä
asiakas ostamaan joka viikko kalaa minkä minä pyydän Kiantajärvestä,
muutenkin myyntiä varten. Puolin ja toisin tässä on syntynyt
liikesuhde
kuin ihan sattumalta.
Minulla kotona on nyt melkoisen siistiäkin, olen saanut naisen
kunnasta joka minun puhtaudesta pitää huolta ei tarvitse kolmea
viikkoa
pitää samoja alushousuja jalassa voi vaihtaa housut ja paidan
jotakuinkin joka viikko siis melkoista edistystä siisteyden
puolesta.
Pyykinpesu oli meillä aina kovin työn takana, varsinkin talvisaikaan
siinä oli niin suuria esteitä ja veden hankkiminen pyykkipaikalle oli
melkoinen työmaa,  apuvälineitä kun ei ollut.
Moottorikelkka toi tullessaan melkoisen paljon helpotusta myös
pyykkäystyöhön,  pari tai kolmekin saavia kerralla oli mahdollisuus
hakea talvisin pyykkivettä.
Vertaa sitä nyt vaikka entisaikana hankittuun veteen, silmukka kaulan
ja hartian seutuville ja sen kun rupesit itse hevosen osaan, hevosen
jota ei ollut enää lähimainkaan saatavilla.
Eemelinkin hevonen oikeni omaan talliinsa viimeisen kerran kun se sai
pitkästä aikaa kunnon apetta syötäväkseen.
Nuoren puoleinen hevonen se ei näytä tajuavan kuinka paljon sitä
kertasyönnillä ahmii hyvän parasta turvasta sisäelimiin jos omistaja
ei
itse pysty sitä säännöstelemään määrällisesti.
Muita kopukoita se Eemeli harrasti vain yksi oli äkimys, jolle pelkkä
reen näkeminenkin aiheutti henkisiä kärsimyksiä, varmaan polle oli
ollut ankaralla isännällä aikaisemmin vetojuhtana metsätöissä, me ja
tiedä vaikka olisi saanut apumiehen kangilla pitkin lapoja.
Oliko tuo äitimme lopullisesti hyljännyt vanhan kotinsa kun minullakin
pitää turvautua kunnan apuun siivoustehtävissä.
Vanhapiika Suuronen oli niitä ensimmäisiä käyjiä kodissani ja mikä oli
yllättävää ei pölyä enää missään.
Mitä oli tapahtunut minun omassa kodissa niin erikoista, että joka
puolelta hohti uutta valoa kaikkiin aistimiini.
Äidinkään aikana ei meillä ollut milloinkaan viime vuosina näin
siistiä.
Vanha kansa tietää sanoa puhtaus on puoli ruokaa, eikä tuohon ole
mitään lisäämistä, vanha viisas kansa tiesi mistä puhui.
Minulla oli pitkästä aikaa täysin puhdas koti missä nyt minulla oli
ilo asua, oman itseni kanssa.
Nyt ei varmaan tarvinne laittaa mitään pirttihirmua huusholliini,
kun kunnassa on puhelimen soiton päässä näin näppäriä tyttölapsia
hoitamaan minunkin siivouspuolen.
Kyllä se siitä huolimatta aina viikonloppuisin tuli mentyä tuonne
kylänraitille, katsastamaan retonkipukeisia sirkeäsilmäisiä
tyttölapsia.
Eipä se pojan äitikään poikaansa ole tyystin jättänyt unholaan vaan
käy aina tietämässä mitä tänne nyt kuuluu ja miten menee päivästä
toiseen.
Sitten tapahtuu, siellä Elomaalla äitini on yllättänyt, Eetun pojan
pontikkapuuhista ja on näin saanut välit rikki.
Äitini ei ollut milloinkaan lempeä viinamiehille, eikä kyllä
naisetkaan saaneet äitini hyväksyntää omassa kotipiirissään.
Äidilleni viina oli kuin punainen vaate on härkätaistelijan
areenalla.
Vasta talvella vihitty pariskunta oli kohdannut ensimmäisen todellisen
vastoinkäymisen josta ei näyttänyt pääsevän muutoin eroon kuin
muuttamalla takaisin kotia poikansa luokse.
Meni vain muutamia viikkoja kun näin myös käytännössä tapahtui.
Tilanne oli niin vakava ja vaihtoehdot vähissä.
Mitenkä sitä minä nyt, tilanne on uusi myös minulle ja mitenkä minä
sulatan noin vain uuden muutoksen itsessäni.
Minä kun olin jo tottunut ajatukseen, nämä ne päivät olen aivan yksin
eikä kukaan tulisi enää sotkemaan ja hämmentämään minun
yksityiselämääni mullinmallin sekaisin.
Äitini tunsin niin hyvin, hänellä oli vanha tapa lähteä toisten asiat
pistämään todella solmuun. Luottamus omaan äitiini oli mennyt jo kauan
sitten, eikä poika äiti suhde enää voinut olla missään muussa kunnossa
mikä aikoinaan jäi voimaan.
Pirulle kun antaa pikkusormen niin se vie koko käden, äidissäni eli
sisimmässä pikku piru.
Jos äitini eläisi vielä niin hän olisi saavuttanut ison pirun aseman
minun sydämessäni  niin oli suhteemme kehittynyt vuosikymmenien aikana
vaikeaksi.
Kuolema on oikea rangaistus ihmiselle joka vihaa omaa lastaan yli
kaiken ja ottaa jonkun ventovieraan paremmaksi ihmiseksi rinnalleen.
Kesä oli ehtinyt parhaaseen loistoonsa kun tämä herrasväki Määttä
linjalle ilmaantui nyytteinensä ja reppuinensa.
Tämä oli ensimakua mitä tuleman piti tälle pariskunnalle.
Minä luulisin ettei se ole valoista sen paremmin täälläkään, olinhan
minä itsekin jo päässyt itsenäistymään siinä määrin ettei minua niin
vain enää mollata kummankaan osapuolen puolelta.
Annas katsotaan mikä tämä on, minäpä sen nyt otan huomioon, isäni
rakentamassa kodissa on minulla tietty oikeus sanoa sanottavani ääneen
saakka.
Kaikki kyllä alkoi melkoisen leppoisasti, heti kohta menivät
Hankkijalle ja ostaa porauttivat käteisellä veneen ja moottorin,
pienen
ja pienen.
Vene oli pieni ja moottori niin pieni, että myrsky olisi voinut kai
viedä veneessä olijat lähimpään saareen niin vähän siitä tehoa
varmuudella irtoaisi vesillä. Vene ja moottori ja niin paljon hyviä
tai
lähes uusia verkkoja tuo tullessaan Määttä, taitaa olla oikein kovakin
kalamies omalla vesillä Taivalkosken Jokijärvellä, mitäpä minä
siihen.
Minä taisin saada mieleisenkin kalakaverin itselleni tai ei nyt ihan,
verkolla jos tottuu käymään itsekseen niin on siinä sitä jotakin kun
kaikki näkee vain omin silmin.
Minusta on vaikea jakaa yhteistä onnistumista jonkun toisen kanssa,
vaikka olisi vain kalastajan saaliikseen saamasta saalista.
Minusta on mahtavaa kun pystyy sen toteuttamaan kaikki alusta pitäen
yksin,  vaikka en sillä sano etteikö joskus kalakaverikin olisi ollut
paikallaan, tilanteet vaihtelevat joka hetki.
Muikkuverkot jos niitä on mistä mättää yli lahtien on selvää että on
pieni ihme ettei siihen ei niin mitään aina tarttuisi jos on olemassa
oikea silmäkoko ja otollinen ilmanala pintapyyntiä varten järvellä.
Kyllä niitä verkkoja laitettiin oikein saavitolkulla pyyntiin yhdeltä
verkonlaskukäynniltä, jopa kerrankin siinä tuli mieleen on ne kalat
nyt
vain sokeita kun eivät kierrä verkkoja, vaikka olisi annettu pieni
mahdollisuus siihen tälläkin kertaa.
Kohotkin on varustettuna yli metrin mittaisella tapsilla, että ylikin
olisi jo päässyt aivan vaivattomasti, mikä kumma ne oikein pakottaa
ahtautumaan verkkojen silmiin kitumaan.
Pohjaverkot taas ovat aina pohjassa viihtyviä kaloja haravoimassa ja
niin nekin tulee saman tein keittokattilaan jonkun suursyömärin
makuhermoja tyydyttämään.
Sankotolkulla lähtee seuraavana aamuna pinta pyynnistä olevista
verkoista, siinäpä sitä nyt ammatin lykkäsi, sitähän jo tuntia menee
pelkkiin päästelyhommiin muikkujen osalta.
Siikakalat tulee otettua pois verkosta siinä samalla kun nostaa
verkkoa ylös ja toinen pää vajoaa yhtäaikaisesti uutta pyytämään.
Nyt on alkanut valtion vesiltä tehopyynnin aikakausi sen kun uutta
liinaverkkoa ostaa kauppojen hyllyltä ja ammattitaitoisesti ne myös
pauloittaan.
Niin olen minäkin tehnyt vain harvojen verkkojen osalta, itse olen
monet verkot paulaan laittanut.
Veneen vakavuus ei aina tuulen puuskan kohdatessa ole mikään
hyvänlainen,  lasikuitu on niin kevyttä materiaalia että se menee kuin
se ei mikään vene olisikaan ollut vaan jokin tuohikaarna jonka on aika
irronnut rantakoivikosta mennäkseen sitten omia menojaan.
Myhkyrin Saimi sai taas talvikalat, nelikko täynnä mätimuikkuja
suolassa ja kalakukkoja tuoreina sai nyt Saimi nauttia lasten
kanssa.
Saimi kun ruukasi yleensä sanoa myös aikuisiässä olevia vieläkin
lapsikseen eikä niinkään nimen perusteella.
Jopa tytöstä käytti ilmaisua vauva, mene ja tiedä miksi, Väliahon
aitan rappusilla kerran käytiin pieni kohtaus.
"Haluttaako pojilla pillua?", oli ollut kysyjän kysymys.
Pojat siihen yhteen ääneen sanomaan ettei nyt tällä kertaa tee mieli
ja tilanne päättyi siihen sillä kertaa, tarina ei tiedä miten
jatkossa,
olivatko pojat yhtä krantulla päällä,  tarjottuun tarjoukseen nähden.
Tarinan kertoja makaa jo maatuneena Härkökankaalla, uudessa ja
onnellisessa ajassa jossa ei tiettävästi tulla enää kysymään mitään.
Myhkyri ei ollut ainoa paikka minne minä saatuja kaloja toimittelin,
pitkin kesää ja talvea kaikille suunnille se silloin kelpasi.
Ämmänsaaren kaupat saivat olla rauhassa lähes tyystin, pari kertaa
meni kaloja kyllä Ämmänsaaren sairaalalle kun alkoi saaliit olla sen
verran suuria etteivät lähitalojen asukkaatkaan ehtineet kuluttaa sitä
kalamäärää aika ajoin. Syksyiset puolukkametsät olivat aina käytössä
joissa viihdyin hyvin aamusta iltaan sen jälkeen kun oli ensin
hoitanut
verkkopyydykset ja kalat niistä.
Saavitolkulla niitä rahtasin pitkin Ämmän kauppoja ja torillekin jos
ei silloin ostajaa ilmaantunut, joten vein myös hänelle?.
Vesimatka Ämmään oli vajaat kymmenen kilometriä ja oli luonnollinen
kulkutie kesäiseen aikaan kylälle asioitaan toimittelemaan.
Tuttu Turjanlinna maisteri ei enää ollut katsomassa, kuka se siinä
lähes keula joskus upoksissa kulkee mummon saarta kohden.
Karihtaniemen kipakan Amandan pojan poikahan se täällä mennä puksuttaa
tienestiään kaupalle.
Sitä vaan pitää olla näin vaatimaton tällä kertaa, rahkeet eivät anna
enempään varaa.
Tämä ei ole minun saamattomuuttani yksin ei siellä maisterinkaan
korsussa ole sen paremmat ajat, kuin minulla nyt.
Mehän ollaan kovin tasavertaisia ei nykyaikaa ole vielä näkynyt
kummallekaan ei ole pirssillä vielä kummankaan pihaan porhallettu,
eikä
Kainuun valo ole vielä tuonut valoa synkkään syksyyn, puhelin ei ole
pärissyt omaa sointuaan. Kainuun yhteinen sontasiijoni ei ole vielä
julistanut maailman loppua kummankaan porukkaan.
Postilaatikko on kyllä ollut jo vuoden tuolla viitostien varrella että
kyllä siihen olisi sopinut muitakin lehtiä ja laskuja kuin osuuskauppa
maakunnan jäsenilleen tilaama yhteishyvä.
Ne laskut ovat maksaneet aivan toiset ihmiset ne jotka omistavat
kaiken maailman mukavuusoppinsa näillä leveysasteilla ja vaan
tyydytään
Suomen tietotoimiston STT:n uutisiin kello 19.00 ja
lauantaitoivottuihin lauantaina,  iltahartaus antaa aihetta myös,
niillä sitä onkin koitettuna toimeen tulla nämäkin alle kolmekymmentä
elämän vuotta, tuleva onkin täysin jumalani kädessä, miten antaa
minulle kykyjä ja lahjoja eteenpäin mennessä.
Jään mielenkiinnolla odottamaan eikö vaan. Rannat alkavat pikkuhiljaa
muuttua perin hiljaiseen suuntaan, minun lisäkseni täällä ei enää näy
kuin jokunen uskalias.
Niinpä rannat eivät olekaan asutusta täynnä tätä kertoessani vain
kalamaja tuossa Pyöreäniemessä tai ei kalamaja vaan Pappilan vanha
aitta se siinä ihmetellen on jäänyt pysyvästi seisottelemaan yksikseen
ei minua käydä edes kattomassa vaikka minut tänne halusitte, pois
sieltä oikeasta paikasta jossa minulla olisi ollut paljon enemmän
silmäpareja syynäämässä.
Minä olen jo vanha ja yksin ovat jättäneet tähän tuulisen niemen
kärkeen. Voi minuakin vanhusta, milloinka minä saan olla asuttuna,
sitä
minulle ei ole kukaan kertonut milloinkaan.
Jospa sitten joskus kun minusta ei ole teille mitään iloa, olen täysin
lahonnut ja te sitten pistätte minut maan tasalle,  vasta sitten te
olette onnellisia.
Vuosi ei suinkaan ole vielä loppumassa vaikka sitä olemme jo kauan
enteilleet,  moni asia pannaan hyvälle alulle kuten yksi esisopimus
kauppakirja kirjoitetaan yhden halukkaan tontin ostajan kanssa tuona
syksynä, Janne Aatami Pelttari on niin paljon paikasta kiinnostunut
että häntä syyhyttää jo kovastikin tuo pienoinen kunnas Mikkoslahden
puolella, ettei hän saa melkein yhtään rauhaa.

Esisopimus tehtiin myös sillä ehdolla että paikka jäisi minulle
lopullisessa jaossa. Nytpä tästä se alkoi minun osaltani se jokin
johon tuonnempana tulen moneen kertaan ottamaan kantaa kun tullaan
tähän päivään.
Moni seikkaperäinen asiakokonaisuus sai alkunsa juuri tästä vuodesta
en vain tiedä miksi.
Herääminen kuin tosi unesta lähes on tapahtunut, aktiivisuus on
minusta saanut yliotteen ja jälki on myös sen mukaista. Nämä rannat ne
varmaan on yksi syy mitä tässä lähivuosina tulee tapauksien
johtopisteeksi nousevan melkoisella varmuudella.  Se tapahtui mitä
minä
koko ajan vähän pelkäsinkin, henkilökemia ei äitini kanssa toimi ja
toisen on sitten väistyttävä isännän tieltä.
Katsoin että minulla on vain huone miehiä kun äitini toi uuden
aviomiehen samaan talouteen minun kanssani asumaan ja se ei heitä
miellyttänyt alkuunkaan ja senpä vuoksi kävi kuten kävikin, tiemme
erosivat hyvin varhaisessa vaiheessa, kesästä se alkoi, loppusyksyyn
sitä vain pääsi jatkumaan.
Äidin poika suhde oli saanut varman oloisen lopun aivan kotioloissa.
Minä olin taas vapaa niistä piinan hetkistä joita minulle oli yhdessä
asuissamme koitunut, näin oli kuitenkin parempi.
Ei tule mitään että aikuisella miehellä on vielä olemassa sellainen
kuin äitijarru, joka voi vielä viskoa omaa poikaansa miten tahtoo
tuolla maailmalla tavatessa toisten kanssa.
Pisteen kun laittaa perään niin eipä siinä enää maata olekaan,
hellurei olenkin nyt taas vapaa toisten mielipiteistä, saan määrätä
oman vauhtini nyt itse, kukas muu sitten. Siispä siis olemme päässeet
normaaliin päiväjärjestykseen, johan tuo oli taas aikakin niin mennä,
muutenhan siitä olisi vaikka tullut täysi kaaos, ties mitenkä olisi
voinut pahemmin käydä.
Kirkko on kotini jota arvostan enemmän kuin mitään paikkaa maailmassa.
Siis oikea paikka se niin pyhä minulle ainiaan niin kauan kuin itse
elän tätä maailman mahdottomuutta.
Tänä kesänä ei paljon suku vieraillut meillä vain Pentti Helsingistä
osasi käydä pikakäynnillä juurillaan, sitä eivät varmaan juuret
paljoakaan kiinnosta.
Kun ei kyllä siskoanikaan siellä Keski-Euroopassa Sveitsissä on
onnistunut pärjäämään niin hyvin kuin ihminen yleensä voi kaikin
puolin, mitä tämä pikavisiitti,  lähes alastoman miehen kanssa
osoittaa.
Meillä talvella ovat sentään vaatteet päällä kun ollaan ja tänne
tulevan joulun aikoihin pikkubikineissä.
Rohkea teko kaiken kaikkiaan, mitä lienee liikkunut päässä kun hän
havahtui nähdessään ettei meillä eletäkään kesän suvessa tähän aikaan
vuodesta.  Kokemusta kaikki sanon minä ja lähden saattamaan vieraita
kohti yöjunaa Kontiomäkeen.
Juna lähtee ajallaan niin kuin tip top aikataulu, jota
saksankielisissä
maissa korkealle noteerataan.
Minä lähden linjavuorossa taas kohti kotia, menivät ne, minä jäin niin
sitä ollaan täällä metsän kanssa sulassa sovussa ja tullaan toimeen
jotakuinkin oman onnensa nojassa.
Ei ole vielä käyty missään ulkomailla, eikä siitäkään ole niin minkään
taivaan valtakunnan suunnitelmaa, että vielä sitä joskus tulisi oikein
käytyä, vaikka edes tuolla Ruotsissa.
Venäjä on valtio jossa en tule ikinä käymään, olkoon poloiset omissa
kolhooseissaan niin kauan kuin oppivat tekemään rehellistä työtä
isänmaansa hyväksi, joka elämän alalla.
Taaksemme on jäänyt edellinen vuosi monine eri tapahtumineen niin
paljon tapahtui ettei olisi voinut kuvitella, että yhden ihmisen
elämään tulee niin sanottua toimintaa.
Aloitamme vuoden 1975 ja se saa alkunsa minun kohdalta kun olen
vastaanottamassa vuotta tuolla Taivalkosken Jokijärven kylällä
Elomaassa.
Poikamiehenä minulla on sama missä se vuosi vaihtuu uuteen, olisiko
ollut se parempi jos jonkun hameniekan kanssa olisi alkanut uudelle
vuodelle, tuskin siitä olisi seurannut mitään sen kummempia ihmeen
ihmeitä.
Naapuritpa eivät ole vielä kovin päässeet juoruilemaan siitä että nyt
se laittoi vellinkeittäjän itselleen oikein paikan päälle.
Minkälaiseen taloon sitä vellin keittäjää ollaankaan hakemassa tällä
kertaa. Annas kun minä vähän valaisen sitä puolta itse ettei ne muut
pääse siihen turpaansa lykkäämään ensin.
Tehän odotatte kuulleet paljon puhuttavan kylän juoruämmistä, joita
myös näissä maisemissa on aivan riittämiin,  esim, vain tuosta
naapurista ei sen kauemmaksi tarvitse ämmiä mennä hakemaan.
Mikähän viehätys siinä mahtaa olla kun saa kertoilla toisten asioista
niin tarkkaan,  kuin ei omissakaan asioissa olisi mitään toivomisen
varaa.
Menenpä niitä vähän neuvomaan niin kohta laittavat melkein virkavallan
perään kunnianloukkauksesta tai vähintäänkin kotirauhan
rikkomuspykälää
tulkitaan. Lähinaapurit ne ovat kaikkein pahimpia, levittämään
epäsopua
naapurusten kesken, vaikka minä aikainen mies olisin käyttänyt
ventovierasta naista yhden yön tarpeita varten, johan siitä kohta saa
tietää koko lähitienoo.
Minulla pitää elää edelleen pimeän turvin, yöllä hiipiä pimeässä
metsän kautta kotia,  ettei vain kellään ole näköetäisyyttä minuun
nähden.
Onneksi on pimeää vuodessa niin paljon että voin näinkin toimia, yöllä
tansseista palattaessa minulla on nyt se jolla on jalkojen välissä se
puuttuva osa johon minulla on se oikea vastakappale.
Minähän en ole enää aikoihin käyttänyt pienempää velipoikaani kuin
kusella käynnilläni nurkan takana.
Alkaisi jo pojat olla minunkin vuoro jälleen, muuten koko elämäni voi
mennä hukkaan jos ei kärkeä voinne enää kostuttaa ihan oikeasti naisen
kanssa. Naimaan jo teki niin paljon mieli että oikein silmissä rupesi
tähtinen taivas syttymään,  mikä ilta ja yö minua nyt odottaakaan.
Varmaan joku kylän pojista jäi nyt minun hyväksi ilman
viikonloppupillua.  Siellähän se sattui vanhassa kievarissa kun minä
iskin sen sutturan itselleni, joka nyt tuossa vetää kevyttä peittoa
korvilleen merkiksi siitä että olemme nyt saman peiton alla
kuitenkin.
Aavisteluni on tässä vaiheessa aavisteltuna, nainen makaa kaikki
vaatteet päällänsä nyt peiton alla kun minä teen aloitteen kömpiä
sille
seutuville jossa tiedän jotakin olevan.
Poikamies ja on lauantai ilta yömyöhä ja naapurit ovat laittaneet
persesilmänsä syrjälleen jo ajat sitten levolle omassa sängyssä,
hyvin
onnellisena siitä ettei tarvitse riepukoppeloita raahata enää öiseen
aikaan muualta.
On se niin aina uutta kun pääsee kopasemaan on siinä aina jotakin
jännittävää, voihan se vaikka opettaa uusia asioita ei aina kaikkien
kanssa voi tehdä niin kuin saman yön aikana voi kykynsä huipulla oleva
mies ja nainen tehdä, seitsemänkin onnistunutta yhdyntää, mutta sitten
täytyy olla jo kaikki paikat kunnossa, muuten se on jo suorastaan
vallan mahdottomuus.
Mitä jos minä jäänkin taas ilman, sehän on hyvin tavallista on este,
että on oikein sellainenkin olemassa.
Mikä mies se minä olen jos en kykene nyt näyttämään kykyäni ottaa tuo
valmis nainen, mutta kun naisella on ne niin mitkä no ne
kuukausivuodot
menossa. Tuota en kyllä olisi heti oivaltanut jos hän ei niistä
maininnut siinä vaiheessa kun minä olin työntämässä häneen vähän
täytettä omasta takaa.
Olipa harmi että hyvästi lähtenyt alku sai näin ikävän lopun heti
alkuunsa.
Mistä minä nyt tamponiksi muutun kun naiset eivät ole niitä olleet
minulle jättämässä.

Ilman jalkoja seisova kyrpäni sai niin tarpeekseen ettei se enää
suostunut koko yönä uuteen yritykseen vaan aamu tuli ja niin sekin yö
meni ilman, että olisin saanut naisen ulisemaan tai voihkimaan
kiimasta.
Kaikki tapahtui heti tammikuun alkupuolella vain hyvä neuvo jäi
mieleeni soimaan,  että vittua kannattaa metsästää vaikka sitä ei heti
kohta saisikaan. Muuten sama pätee minun tämän hetkiseen ammattiini,
suurta kalaa kannattaa pyytää vielä huomisenkin jälkeen vaikka se
justiin käsistä karkasi uudelleen järveen kasvamaan.
Niinpä niin, pohdin vain, että näin käy muillekin takuuvarmasti, joten
ei heitetä kirvestä liiaksi aikaisin kaivoon.
Siitäpä moinen haaste jäi mieliini että tänäänkin on tuo tapaus
elävänä mielessäni,  jota en valitettavasti enää koskaan pystynyt
uusimaan saman yölepakon kanssa niin jäi henkilö minulle salaisuuden
verhoksi.
Nyt jatkan täällä samojen arkiaskareitteni kanssa, arki on samaa arkea
minulle myös lepopäivänä, kohokohtiin ei nyt näytä olevan aihetta.
Tammikuu on vielä niitä pimeitä vuodenaikoja ja kovat pakkaset
nurkissa pitävät omaa paukettaan.
Loppukuun kajo taivaanrannalta antaa jo vähän uskoa paremmasta, onhan
päiväkin jatkunut silmin nähden reippaasti.
Niin ei ole kauan kun on jo paremmin ajatuksesi kohdallaan.
Syntisen ihmisen on aika välillä tutkiakin itseään ja mennä
kuuntelemaan sanaa,  jonka on jumala meille kaikille suonut.
Onhan minä syntiäkin tehnyt ja olen elänyt kelvotonta elämää, sinun
silmiesi edessä, mutta sinä rakas taivaallinen isä olet antanut
kaiken
anteeksi ja olet ollut hyvin pitkämielinen minun pahoista teoista
jotka
olen sinua vastaan tehnyt.
Anna anteeksi, muutakaan minä en enää voi kuin pyytää.
Vilppula nimisessä talossa asuu mies, josta sanotaan että hän on
jumalan oikea käsi joka on meidän herramme lahja meille tietä
etsiville.
Kauas tielle asti kuuluu kuinka Veikko Kemppainen, saarnamies ja
laulujen taitaja on saanut seurat aloitettua seuraväelle.
Oven avaukseni jälkeen tuli mieleen voinko enää kääntyä pois ovelta,
talohan on niin täynnä jumalan sanan kuulijaa että onko yhtään vapaata
istuinta tänne jäänyt.
Minä jään hetkeksi oven pieleen kaikkien katseltavaksi ja kai myöskin
tuomittavaksi.
Tämän ne kyllä osaavat, ihminen on ottanut tuomitakseen toisen
ihmisen, vaikka mitään ei aihetta pitäisi olla.
Oman sisimpänsä tutkiminen on tainnut noiltakin jäädä
perinpohjaisesti. Seurat ovat aina kohdallaan ja se nyt sattui minun
kohdalle tänä iltana olla yhdessä tämän ristikansan.
Saarnamies piti hyvän puheen, jumalan sana tehosi kuulijoihin aivan
liikutuksiin saakka. Moni kaiveli jo nästyykiäänkin povitaskustaan,
kyynelten tullessa liian suuriksi ja sameuden tullessa silmiin,
näkemättä enää kohta saarnamies Kemppaista.
Ihmisillä oli huono omatunto sen näki aivan selvästikin, synti oli
saanut jalansijaa.
Mitään parannusta ei ollut tapahtunut edellisestä kerrasta, synti on
saatanan kavaluutta kun se tulee luoksemme me emme voi sitä vastustaa
vaan se johdattelee meitä.
Meidän ajatuksemme ei ole meidän jumalastamme vaan meidän ajatuksemme
harhailee synnin tiellä jota kaikki tekevät aikanamme ei ole yhtä
puhdasta esimerkkiä kuin hän itse opettajamme.
Mutta pyydä anteeksi niin saat avun ja sinulle myös annetaan sinun
syntisi on anteeksi annetut sanoo herra sinunkin armahtajasi.
Isä meidän rukous opettaa meitä kaikkia rukoilemaan yhteen ääneen.
Rakas taivaallinen isämme.

Saarnamies Veikko Kemppainen siunasi koko seuraväen kotimatkalle ja
tämän Vilppulan talon väen tulevaan yöhön ja uuteen tulevaan jumalan
aamuun. Käynti seuroissa ei ainakaan minua pahentanut, vaikka en ole
ollut seuraihmisiä, käyn kirkossa pari kolme kertaa vuodessa ja niin
saan avun itselleni eteenpäin.
Maallikkosaarnamies tai nainen on joskus parempikin kuin kiireinen
messupappi kirkon alttarilla toimitusta pitävä leipäpappi.
Nyt sitä ollaan taas pitkään pulmusia toisillemme vain hyvää
ajatellaan toistemme parhaaksi kun olemme saaneet nauttia yhteisestä
hetkestä, jumalan ollessa läsnä meitä kutakin puhuttelemassa
erikseen.
Älkää nyt syytelkö enää toisten paremmuudesta vain käykää yhdessä
nujertamaan tämä saatanallinen synnin usko.
Meitä on taas petettynä niin olen minäkin mennyt ja taas hurahtanut
pahoille teille ja pois unhouittanut jumalani, olen tehnyt syntiä ja
sinua en ole enää rakastanut vaan olen saanut itse pirulta parempia
neuvoja, joilla etsin tulevaisuuteni tästä eteenpäin.
Nyt minä olen tehnyt pirun kanssa hyvän liiton, hummaan monet illat
tanssipaikoilla syntiä tehden, minun jumalani on varmaan täällä mutta
se pysyy minulta salassa,  minulla ovat pirun kanssa paremmat treffit,
tuli juuri tehtyä ne. Jääkää nyt herran rauhaan te tosiuskovaiset,
kyllä jumalanne on teidän kanssanne aina maailmanloppuun saakka ja
meitä odottaa pikkusormensa pirulle antaneille ikuinen helvetin
kuumuus.
Kaikille hän suo armon, joka hänen nimeään avuksi huutaa voi vielä
pelastua,  vaikka menee aivan viime tipalle pyytää herraansa avuksi,
mutta saatte uskoa vapaasti mitä kirjassa sanotaan.
Nöyrtykää kaikki nyt toisillenne ja ottakaa siunaus, olette nyt kypsiä
uskossa mutta muista elä enää tee syntiäsi,  minä muistan kyllä mitä
milloinkin olet tehnyt minua vastaan.
Tämä on lyhennelmä miten oppinut saarnamies voi sinunkin sieluasi
riistää aivan avuttomaksi asti.
Siinä sinä olet avuttomana etkä mitään voi tehdä, voit kiitellä
jumalan olleen läsnä juuri sinunkin kohdallasi et juuri mitään voi.
Vilppulan isäntäväki on minulle hyvin tuttu jo sitä poikasena
ensimmäiseksi poikettiin taloon kuulumiset kertomaan.
Kunnalliskoti Kurimon reissun yhteydessä tämäkin tuttavuus on saanut
alkunsa.  Minä olen sitten aika ajoin muistanut poiketa myöhemminkin
tässä tasapainoisessa maalaistalossa.

Monet kerrat olen myös reppunikin tyhjentänyt kalasaaliistani jotka
olen tilauksesta heille perille toimittanut.
Nyt uusi aika on tullut tähän taloon, jumalan sana on saanut väistyä
vähemmäksi ja entiset isännät ovat saaneet väistyä nuoren polven
tieltä.
Kymmenen vuotta on lyhyt aika jos menee tästä hetkestä taaksepäin,
mutta jos lähdet sen suunnittelemaan eteenpäin voi niitä päiviä onkin
yllättävän paljon ja voivat tuntua kovinkin pitkiltä, koska kymmenen
vuoden elämä vaatii omakohtaista kokemusta elää niin kauan.
Tämä on vain vertaus jos minä en ole ketään nähnyt kymmeneen vuoteen
ja se yllätys paljastuu yksi kaksi nyt ja tänään vaikka tuossa
torikahviossa.

Antaa ajan rientää uusiin avauksiin mennäkseen, jätetään ne
saamattomat pillun halut nyt toiseen kertaan ja synnissä elävät uutta
syntiä tekemään, vaikka oppi isämme ei niin kehotakaan tekemään syntiä
tahallaan kenenkään.
Työtähän tämä maa kaipaa ja niin myös sen tekijöitä, minäpä taidan
taas kopasta miten siinä onnistun.
Kyllä sitä pitää lähteä tuonne parin kilometrin päähän Lahtelaan,
jossa tiedän että siellä on tuo puhelin ne nyt jo tänä päivänä hoituu
työllistyminen puhelimenkin avulla jos vain sellainen on
lähettyvillä.
Ajetaanpa nyt sitten lähinaapuriin moottorikelkalla se ei ole kuin
yksi hujahdus ja kohta ollaan Lahtelan Janne Moilasen tiettömän talon
pihapiirissä.
Lahtelaa isännöivät nykyisin Lapintien varresta muuttaneet Tauriaiset,
siis Impi ja Urho, tuo Impi se on omaa sukuaan Seppänen, minä en ole
sitä kuullut ennen kuin nyt kun se tulee ollessani nyt täällä
Lahtelassa Impi itsensä ilmoittamalla asiasta minulle, jopa melkein
sukulaiseksikin ilmoittaa meidän Seppäsen suvun olevan heille.
Jätetään se sukuselvitys tuota tuonnemmaksi ei nyt oteta ainakaan.
Nyt otetaan puhelin käteen ja veivataan ne oikeat numerot ja yhteys
saadaan solmittua aivan tuossa tuokiossa.
Virkailija ilmoittaa ilouutisen minulle nyt on työtä tuolla
Pesiönkylän puolella Uittosalmen siltatyömaalla, haluatko mennä,
minähän halusin.
Maanantaipäivä oli ihan hyvin lähtenyt liikkeelle, minulla oli jo
aamulla uusi työpaikka minne mennä niin ei ollut kaikilla silloin niin
hyvin.
Tiistaiaamu oli hyvin aikainen herätykseltään, pitihän sitä oikein
normaaliaikaan olla liikenteessä.
Ensin piti ajella moottorikelkalla kylmä kyyti metsän poikki
Pesiönlahteen, josta matka jatkui Vaatovaaran tielle.
Kormilaisen Jussi ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta kyllä sitä
tutuksi tullaan piankin kun samalla työmaalla olemme useamman päivän
tutuksi tulleet. Jussilla on sellainen vanhemman mallin Volvo
ajopelinä
jolla lähdemme matkaa jatkamaan.
Minäpä en ole ennen käynyt näillä perukoilla visiitilläkään,
Pesiönrannan tiellä olisi saatava uusi silta sen käyttäjille, vanhan
ollessa jo niin epävarma ettei mummokaan tohdi siltaa ylittää.
Siltatyömaa, mutta olenhan minä ennen kerrankin ollut vastaavassa
työssä niin että tuttu on työntekotavat.
Se kokemus on tuolta kuusikymmentäluvun loppupuolelta kun siltaa
rakennettiin Hämeenkylässä.
Siihen aikaan siellä oli monta vastaavanlaista työmaakohdetta jossa
siltoja rakennettiin tien yli.
Olisiko se ollut tuo Kehä kolmosen varrella oleva työmaa. Jaakko
Moilanen se varmaan paremmin muistaisi millä siltatyömaalla me oltiin,
mutta oli se iso työmaa kuitenkin.
Nyt missä minä olen aloittanut on vain alle kymmenen miehen työmaa,
mutta ei tuo salmikaan ole kovin leveä.
Meillä on siis virtaavan veden päälle tehtävä silta, joka asettaa
meille omat työmaahaasteet. Työmaalla on menossa formausvaihe kun
minulla on kunnia olla työporukassa mukana kirvesmiehen apumiehenä.
Onpa tämä aika aavalla paikalla tämä työmaan sijainti, helmikuu on
juuri alkanut uutena kuukautena.
Talvi onkin vielä aivan oikeasti edessäpäin, vaikka on sitä jo
jäljelläkin melkoisen monta kuukautta.
Tammikuulla oli jo lähemmäs neljäkymmentä miinusta mittarilukemista
katsoessani aamuvarhain.
Tämähän työmaa näyttää olevan lähes tulkoon vain Pesiönkylän miehiä,
onpa meillä myös työmaan kokkikin, Pyykkösen Antin tyttö.
Kämppäukkona toimii Heikuran Toivo metsäpirtistä ja samalla
kämppäukkona tai Päiväläisenä ja ovat minulle jo entuuvesta tuttuja.
Eipä vain tarvinnut nälkää nähdä tällä työmaalla, joka päivä sai
lämpimän ruokaveron muuten niin kylmään työtehtävään.
Pakkasrajat ovat edelleenkin tuntematon käsite tällä työmaalla ei
niitä kylläkään aikoinakaan sahalla ollut, mitä sanotte -47 astetta
ulkolämpötilasta ollakseen viihtyisä työntekijäänsä kohtaan,
mielestäni
toinen ihminen on toiselle häikäilemättömän julma kun se asettaa
työntekijänsä terveyden melkoisen vaaraan. Melkoisen epäinhimillistä
on
jos itse on sen kohteena ja toiset nauttivat hyvää palkkaa
lämmityslaitteen vieressä.
Milloinpa sitä jätkältä tullaan kysymään milloinka sitä paleltaa niin
että olisiko hän vaikka välillä lämmittelemässä ja olisi mahdollisuus
vaikka vuorotella noina kylminä ajanjaksoina.
Jäi vain huono kuva työmaajärjestelyistä jos kylmä vei työtehon.
Helmikuu on talvikuukausista lähes poikkeuksesta kovin kuukausi.
Riittää miinusta riittävästi pakkasmittarin pykälissä.
Onneksi tämä on vain lyhytaikainen työsuhde, työmaan valmiiksi
saattaminen oli saatu melkoisen pitkälle kun minä näin parhaaksi
jättää
työmaan.
Kansi saatiin valettua paikan päällä kun käytettiin nykyaikaa hommien
edistymiselle.
Käytettiin lämpöpuhaltimia ja hyviä ressuja peittoja valun päällä
joten se niinkin onnistuu.
Mutta olisi voinut tämäkin sillan rakentaa parempana aikana kuin nyt,
kaikki tapahtui talvisaikaan.
Jätinkin työkaverit viimeistelemään valmiiksi asti, joten itse jäin
kotihommille. Mitä se yksi työmaa tarvitse yhtä työmiestä, jolla on
kotihommatkin tehtävä. Maailmankuvan avartaminen kuuluu seuraavaan
elämäni kuvan muistelut, olen jo pitkään huomannut olevani kovin
pienissä ympyröissä täällä kotitanhuvilla.
Jospa tekisin avauksen, ihan omatoimisesti, käyttäisin vain kylmää
harkintaa hyväkseni olen niin oman tien kulkija jolta voi odottaa jos
mitäkin oivalluksia.
Tämä on nyt tämän hetken mielijohteeni.
Lähden matkalle, josta taatusti puuttuu se että en ota ketään haitaksi
matkaani pilaamaan.
Itsenäisen ihmisen oma ratkaisu on syntynyt, miettiminen on siis
alkanut, miten toteuttaa matka jota en milloinkaan ole tehnyt, että
olisin viemässä itseäni maan rajojen ulkopuolelle sattuipa vain
päähäni
pistämään lähes tulkoon kuin yksi ja kaksi.
Sisareni oli täällä joulun tienoilla käymässä luonani ja antoi
ymmärtää että voisi sitä heilläkin edes joskus käydä ja tuo kävi
mielessä kun varma mielipide asiasta varmistui itsellekin vähässä
aikaa.
Kirjeen kirjoittaminen tuonne Alppien maahan sisarelleni toi tuloksen
ja ne ohjeet miten minun pitäisi menetellä ennen matkalle lähtöä.
Minusta niin pienet asiat onkin jollekin suuria asioita, eikä toimi
aivan ajatukseni mukaisesti.
Valokuvia no on noita jonkun laisia tullut otettua vuosien varrella,
mutta ne eivät nyt käy tähän tarkoitukseen.
Ulkomaan passi sitä asiakirjaa minulla ei ole ollut milloinkaan, enhän
ole sitä milloinkaan edes tarvinnut ei ole tullut mieleenkään lähteä
matkoille.
Taas tuli minulle Ämmänsaarireissu vain sen takia että minulla ei ole
vaadittavan sopivaa valokuvaa itsestäni joka ulkomaapassiin vaaditaan.
Valokuvausliikkeeseen se on mentävä ennen kuin kaikki järjestyy
asialliseen järjestykseen tulevaa matkaani varten.
Passivalokuvat ovat hetken toimitus ammattiliikkeessä jossa palvelu on
aina pelannut kun minä olen ollut asiakkaana.
Minnepä sitten nyt kuvien kanssa no ne valokuvat minä kiikutan
seuraavaksi nimis-miehen kansliaan jossa myös olen melkoisen outo
näky.
Näin olen vanhaksi jo elänyt enkä ole senkään viranomaisen palveluja
itselleni tarvinnut nyt kuitenkin tuli sellaista asiantynkää ettei
nämä
asiat muualla edes olisi selvinnyt kuin tässä niin harvoin käymässäni
virastossa.
Monet tiedot siinä piti toimittaa ennen kuin asiapaperit tulivat
valmiiksi, tämähän oli vasta passihakemus, että nyt on edessäni kahden
viikon odotus, mitähän minun pitänee odotella, eikö asiapaperit
olekaan
kunnossa, kyllä kunnossa ovat ei siitä ollut kiinni vaan siihen
anomukseen tulee sotilaspiirin lausunto, olenko esteetön matkustamaan
kun olen mies.
Suomen lakiin on uskominen ei minulla niin kiire ole etten voisi
muutamia viikkoja odotella, vaikka niinhän sitä sanotaan että joutua
pitää niin että kerkiää taas ajoissa tulla takaisin.
Minullapa ei ole ollut erikoisempi tuo Euroopan karttatuntemus,
olisiko ollut niin että en olisi ensi alkuun en osannut sijoittaa edes
Sveitsiä oikealle kohdin Euroopan kartalta.
Muutenkin nuo maailman maat ovat saaneet olla minulta rauhassa en ole
lähtenyt valloituksia tekemään.
Nytpä niin ensi kerran on sellaista jo vähän kuumettakin vain pientä
lähtöön liittyvää jota kai jokaisella on ensimatkansa aattona.
Taivalkoskella käynti ennen matkaani olisi ehkä välttämättömyys,
olinhan minä lähdössä maailman merelle keinumaan joka oli minulle
suuri
tuntemattomuus. Minä kun aina olen ollut suuria uutiskuulijoita iät
ajat, sieltä Keski- Euroopasta ei aina ole kuulunut kovinkaan hyvää.
Ne vuodet minä muistan eurooppalaisittain terrorismin vuosina joten
aina oli pieni pelon tunne olemassa kun matkaa mietiskelin.
Taivalkoskelta tultiin itsestään minua katsomaan, eikä näin ollen
minun tarvinnut olla menossa sinne päin laisinkaan, vaikka niin aluksi
ajattelin.
Maaliskuun viidestoista päivä on vihdoinkin koittanut ja se on
sunnuntai, vielä armon vuosi pitänee mainita, vuodeksi silloin kaikki
kirjoittivat 1975.
Kaksi ja puoli kilometriä oli ensin taivalta tehty ennen kuin oltaisi
Kuusamosta päin tulevan linja-auton pysäkkipaikalta.
Näin on matkalaukkumies lähtenyt maailman tielle ja koska tulee ei hän
kertonut kellekään vaan lähti omat eväät reilusti matkassa.
Jopa itse pyydettyä siikaa löytyy eväsrepusta tuliaiseksi vietäväksi
Sveitsin sisarelleni.
Minulle oli kaikki kaikessa että jotakin alkuperäistä minulla on sinne
mistä viedä.
Peltipurkit olivat vain kovin huono säilöntäastia juuri suolakalalle,
lasinenkin purnukka olisi ollut käypäisempi vaihtoehto, mutta nyt ne
kyllä ovat peltipurkissa.
Kuusamosta päin tullut linja-auto ottaa minut matkaan kimpsuineen ja
kampsuineen, mahdan minä olla melkoinen näky ulkopuolisesta.
On vain hyvä että kukaan ei tiedä että olen menossa rikkaaseen
Sveitsiin tapaamaan köyhää sisartani.
Pahvilaatikot ja nyytit ovat kuin vanhan kerjäläisen muuttokuormasta
alkujaan lainattu yhdistelmä.
Siis maalaispojan lähtö olisi pitänyt ottaa filmille ja toimittaa
asianomaiseen maahan uutisotsikoihin.
Olisivat ne rikkaat eläjät nähneet supisuomalaisen tulon maailman
rikkaimman maan vieraaksi omin eväin ja omin miettein.
Kielikin oli lähes jäässä ei sillä muuta kuin ruokapöydässä ollut
hyötykäyttöä. Ulkoisilta ominaisuuksilta en ollut mikään erityisen
välkky, olin hyvin vetäytyväinen yleensä omiin oloihin.
Miksikö sain elää näin on vain monta selitystä vain hyvät oikeat
vastaukset koko ajan ovatkin hukassa.
Ei täällä niin jääkarhujen maassa olla ettei meillä linja-autot kulje,
pääse vaikka lentämällä tai junalla, johon kohta olenkin nousemassa,
siis yöjuna on kyseessä.
Kontiomäen asemakuulutus kertoo junan lähtevän raiteelta kaksi
Helsinkiin,  matkustavia pyydetään nousemaan vaunuihinsa, kello on jo
edennyt aikaa 20.55. näyttämään, joten vaunut vain nytkähti liikkeelle
kuin vähän salakavalasti oli vauhtia niin paljon ettei enää kellään
ollut haluja hypätä pois kyydistä.
Vaikka olenkin saanut lähteä yöjunassa niin miksi minä en matkusta
makuuvaunussa, olisi se jonkun verran helpotusta näinkin pitkälle
matkalle.
Yöjuna ja päivävaunu, minä päivävaunusta löydän vain itseni, mihin
minä nyt menekään kun sellaiseen vaunuun jossa on köyhällekin tilaa
matkata vain tässä luokassa meillä voi olla samanlaisia mielipiteitä
jos saa edes suunsa avattua kanssaihmisen kanssa.

Kainuulainen on melkoisen huono ja lähes aloitekyvytön puheiden
aloittajana.  Mutta onhan meillä pysähdyspaikkoja josta tulee iloisia
Iisalmen immeisiä joilta puhe luistaa vaikka lähes tulkoon kenen
kanssa
hyvänsä, mutta me tuppisuut Kainuun metsäläiset emme aukaise
turpavärkkiä kuin pakon edessä, mikä se nyt pakko voisi olla, että
kitalakeansa pitää mennä aukomaan, että niin mikä, kysyn minä vain?
Nyt kun ollaan hiljaa niin kaikki saadaan itsellemme, eikä ruveta edes
oikeiden immeisten kanssa mitään höpisemään.
Savonkin ohittaminen menee mallikkaasti ei ole tarvinnut suuvärkkiä
paljon availla,  mitä nyt pientä einettä laittaessa suuhunsa kun se jo
suu oli auki. Minähän taidankin olla kuin joku salamatkustaja laivassa
vai olenko minä joku agentti joka kuuntelee vain toisten rasvaisimmat
seurustelujutut.
Paha mennä sanomaan kun ei itsestään saa selvää, vaikka lentävä
kalakukko aikoo juuri Kuopion asemalla omia rautaisia jäseniään
oikoa.
Olemme ohittaneet jo yli puolen yön ja metsäinen taival jatkuu yhä
täällä metsäisessä Savossa, vihellys veturista ja meno jatkuu entiseen
tapaan ja aamupuoleen yöstä olemmekin Pieksämäen risteysasemalla
pitemmän aikaa ja taukoa pitämässä.
Keskeiset asemat aina saavat enemmän huomiota kun siihen liittyy jo
yli puolenkin tunnin vaihtoaikaa kun joka suunnilta on junan
vaihtoa.
Onko Mikkeliin menijöitä, juna lähti justiin sinne päin, eikä päin
vastoin kun laulussa kerrotaan. Mikkeli - Kouvola - Lahti - Riihimäki
Helsinki jossa on nyt yksi etappi matkasta takana päin.
Koko päivänkö minun on saatava kulutettua täällä vihaamassani
betonierämaassa,  siis täysi vastakohta minun omalle erämaalleni
siellä
kuihtuvassa korpi Kainuussa.
Mitenkö meidän on tänne sullottuna pois korpien kätköistä kuin pois
reväistynä omilta juuriltani.
Meitä oli enimmillään  Suomussalmelaisiakin kotona 16 000 tienoilla
oleva asukas määrä.
Monet metsäläisten lapset ovat löytäneet tiensä tänne samalle reitille
mitä minä juuri tulin tänne Helsinkiin, mennäkseen taas täältä
eteenpäin omassa arkipäivän elämässäni.
Vanhin veljeni Pentti Ilmari, sille se on sama missä se ruisleipä
murenee päivittäin se aina sanokin kotoa lähtiessä, että täällä ei
olisi hänen mielestään kuin unta tai nälkää, kaikkien kesken voin
vaikka vakuuttaa, että useamman nälän veljeni on täällä Helsingissä
ollessaan joutunut kokemaan kuin minä siellä Kiantajärven
korpimökissäni.
Päivä vierähti Helsingin hulinassa kuin huomaamatta vikkelään on se
tuttu kaupunki vuosien takaa.
Etelä-satama on suuntana nyt minulla, silloin kun haluaa lähteä nyt
merille, enpä ole ollut aikaisemmin lähdössä satamasta minnekään,
koska
se nyt vasta ensimmäinen sellainen matkani on juuri edessäni.
Matkustaminen kyllä on minulle entuudestaan kovinkin tuttua
kotimaassani, lähinnä kuusikymmentä luvulta peräisin kylläkin nyt vain
on mennyt hyvin monia vuosia ettei sitten niin missään juuri.

Laivojahan minä näin aina silloin kun itse olin telakkatöissä
Wärtsilän telakalla toisella puolella merenlahtea kuin mitä nyt olen
tekemässä ensimmäistä merimatkaani matkustajalaivalla.
Merimatka voi olla toisenlaisena matkana vaihtoehto paikallaan.
Siirtyä paikasta toiseen jos vaihtoehtona olisi nopeampi lentokone
josta myös ei ole päässyt kokemusta syntymään.
Maalaispoika se on nyt selvinnyt ensimmäisestä tullimuodollisuudesta
laivan sokkeloisiin käytäviin, eikä minulla nytkään ole mitään hyttiä
jossa voisi levon ottaa.
Laiva on ensikertaa elämässäni irtilaituristaan, köydet ovat irronneet
satama on jäänyt taaksemme.
Me selvisimme ohi Kustaan miekan, joka on aina ollut isoille laivoille
ongelmapaikka ahtaan väylänsä vuoksi.
Minä sen näin, aivan omin silmin, täällähän on aivan kaikkea mitä
rahalla saa,  vaikka yöperhonen lentäisi matkustavaisten syliin.
Täällä on paljon ravintolatiloja niin ja täällä voi mennä vaikka yöksi
hummailemaan tanssiravintolan puolelle.
Minäpä taidankin olla nyt oikeassa paikassa, täällähän on paljon
vastaavia palveluja mitä maaltakin löytää.
Mutta tietysti mittakaavat rajoittavat monissa asioissa maltillisuutta
tilojen koossa.
Minä kun maissa olen päässyt oppimaan tanssin hytkettä, aivan
omatoimisesti niin se on minulle vain hyväksi, matka varmaan menee sen
puolin melkoisen rattoisasti.
Minä en olisi arvannut että suuni avautuisi näin yllättäen, vaikka
junamatkalla yritin aivan oikeasti vältellä kanssakäymistä
matkakavereiden kanssa.
Nyt maalaispoika onkin oikeassa paikassa, meno on sopivan rentoa mutta
ei liikaa.  Merimatka oli sopivan leppoisaa saapuessamme ensimmäiseen
satamaan, joka sijaitsi Tukholman alapuolella Ruotsissa.
Maissa käyntimahdollisuuksia ei kai siinä isommin ollutkaan
Nyneshamnissa satama oli ainakin siihen aikaan perin pienen
paikkakunnan syrjäinen kulma.
Eipä ne näytä kaikki maailman menopaikat olevan kovinkaan
mainitsemisen arvoisia kuten edellä mainittu pysähdyspaikka osoittaa.
Uusi lähtö merelle seilaamaan kohti Travemünden satamapaikkaa on juuri
pääsyt alkamaan.
Toinen yö on merellä päässyt hyvään alkuun ja on vähän edellisen
kaltainen. Tuossa tulee mieleen, onpa ne laivat olleet ennen vanhaan
melkoisesti matelevia laivaetanoita.
Tämä vielä näinkin että olemme jo vuodessa 1975 montakohan viikkoa
sitä ennen vanhaan mentiin kun matkustettiin länteen Amerikan
mantereelle mennessä,  varmaan useita kuitenkin, vaikka en kyllä
lähtisi itseäni kiduttamaan viikoiksi merelle jos ei olisi mitään
hengen pakkoa, mitä ei näillä näkymillä ole odotettavissa.
Laiva ja Leila passaa aivan yhteen niin kuin tässäkin nyt kohta
toteamme mereltä se sekin löytyi kun tarvis oli paikallaan.
Nyt se on tarpeen pieninkin apu maalaismetsistä lähteneelle.
Saksan monista kaupungeista on yksi juuri edessämme, vaikkakin pieni
ja hyvin idyllinen, siitä huolimatta siinä on sitä merellistä
kaupungin
meininkiä, vaikka kaukaakin olisi asian silmällä omaksunut.
Aikataulut pitävät aika hyvin paikkansa tähän satamaan tultaessa.
Tullit ovat kohta paikalla ottamassa vastaan laivalta tulevan
väenpaljouden ei tarvinnut yksin olla matkalla vai olisiko nuo minua
edes yksin tuoneet tänne asti vaan olisivat ehdottaneet seuraavaa
lähtöä olisi siinä pahasti pasmat jo sekoittuneet koko suunnitelmasta
matkalle.
Linja-autolla sitä täälläkin ajelee paikasta toiseen, jos on sitten
myös juniakin, lähellä se näyttää olevan tuolla etäämpänä kylläkin
joten en mene sinne vaan menen muiden matkalaisten kanssa samaan
linja-autoon joka ei ole kovinkaan kallista.
Minne nyt ei ainakaan Reebenbaanille rälläämään Hampurissa, sinne me
olemme nyt menossa ja mennään oikein kovalla vauhdilla ja saksmanni
ajaa autoa kuin parempikin ollakseen aivan oikea sakemanni.
Me ollaan saatu hyvä linja-automatka Travemündestä Hampurin
rautatieasemalle saakka.
Alkaa siis melkoisen pitkä odotusaika, tässä maansa tunnetussa
seksikaupungissa.
Vapaata päiväpanoa olisi saanut jos olisi vain mieleni tehnyt
tyhjentää pois kuukausia täynnä olleet kovettuneet pallit.
Tätä ne ovat siellä kotipuolessa vähän epäilleet, olenko minä päässyt
ohittamaan näinkin vapaata seksipaikkaa, jossa ei kysytä mikä se on
miehellä hätä.
Hampurin kaupungissa on varmasti moni äidinpoika päässyt viimeistään
poikuudesta, mutta ei se ole maksullinen rakastelu paljon mistään
kotoisin.
Mies jos on syntynyt mieheksi niin jo pitäisi tietää miten asiat
hoidetaan normaalin naisen kanssa kuntoon, ilman isoja taloudellisia
kuluja.
Valmis nainen on hyvin vaarallinen monestikin näin ulkomaalaiselle kun
se tapahtuu kielialueen ulkopuolella, joten jätän paikan käymättä
toisille, jotka eivät omaa kykyä saada muuten naida.
Aikaa on odotella, tunti tunnin jälkeen, käymme Leilan kanssa
kuitenkin parit kaljat ottamassa jossakin kaupungin lähipubissa ettei
aika kävisi niin perin pitkäksi.
Kaljan maku ei vastaa minun makuhermojani jotka tätä ennen ovat vain
tottuneet suomalaiselle kaljalle.
Aika rientää, illan hämäryys on jo aikoja sitten peittänyt koko
kaupungin yllensä vain keinovalojen vaikutus saa oloni pidettyä
kohtalaisen tyynenä, vaikka pientä jännitystä on ilmapiirissä.
Saksa ei ole maa jota me suomenmieliset noteeraamme kovin korkealle
maailman maista.
Vanhanaikainen kun on siinä ei siinä silleen ole muutakaan väittää.
Tulee se yö myös tänäkin yönä joten se yöjunakin kohta varmaan tulee
asemalle odottelemaan meitä jo niin pitkään olemme odottaneet matkan
jatkumistamme ja heidän joukossa on ainakin yksi pohjan poika.
Suuri hetkeni on se kun istun Saksan maakamaran asemalla junassa, teen
lähtöäni matkakaverini Leilan kanssa kohti Zürich nimistä kaupunkia.
Makuupaikka on mahdollista tässä junassa, siitä kun pulittaa muutaman
kymmenen Saksan D-markkaa pääsee oikein lepoasentoon saakka, vaikka ei
pääsekään Leilan kanssa samaan lepohyttiin niin hyvä on näin että edes
johonkin.
Matka on nyt kestänyt jo monet päivät, sunnuntai oli lähtemispäivä
sieltä hankien keskeltä kotikonnuilta.
Matkan varrella Saksan puolella oli ollut jonkunlaista haittaa myös
lumesta ja sen vuoksi olimme nyt aikataulun osalta vähäisen myöhään
liikkeellä.
Miten minä tämän nyt itselleni selvitän jos yhteys aikataulut eivät
toimi tämän juna jälkeen tästä eteenpäin seuraavalla asemalla.
Leilastakaan ei näyttäisi olevan apua tähän probleemaani.
Baaselissa olikin aika tiukka tilanne kohdallani, miten selvitän
itselleni tilanteen ollessamme Sveitsin ja Saksan rajalla, jossa olin
kuin vahingossa jäädä junasta pois. Jokin minulle sanoi, emme ole
vielä
Sveitsin Baaselissa jossa vasta olisi junan vaihto, jonka yhteys
toimisi Zürichiin, jossa sisareni olisi minua vastassa, kuten olimme
sopineet kirjeitse.
Kainuun korpimaisemista kun katsoo tänne päin mihin nyt olen menossa,
että mitä varten minä nyt tänne menen.
Eikö sukulaissuhteet kun ovat näinkin pitkän matkan päässä olisi
paljon helpompi hoitaa telelaitoksen puhelimella, kuin lähteä monen
päivän matkan päähän reissussa paineita ottamaan.
Kynäkin on olemassa, samoin kirjepaperiakin löytyy aivan varmaan jos
on vain kirjoittamishaluja ottaa ja pitää näin yksinkertaisia
yhteyksiä.
Tämä vain siksi kun huomasin tässä raja-asemalla voi tulla niin suuri
virhe että vois jäädä junasta pois kesken matkaa, josta olisi koitunut
jos minkinlaista harmia,  sekä itselleen ja vastaanottavana olevalle
osapuolelle.
Me ei jäädä nyt rajalle rukoilemaan tapahtunutta,  minä selvisin kuin
koira veräjästä kun nousin uudelleen samaan junaan Saksan ja Sveitsin
rajalla Baselissa.
Se ei ollut varmaan viimeinen sattuma sille, joka matkoja tekee ympäri
maailmaa.
Emme jää enää tätä setvimään, koska tilanne sai onnellisen lopun
matkan jatkuessa kohti Zürichiä.
Leila menee Chuuriin ja vaihtaa junaa Zürichin asemalla niin kuin
minäkin, siskoni Raija on jaksanut olla asemalla minua vastassa,
vaikka
sai odottaakin uutta tulijaa omassa itsessään.
Meidän matka myös jatkuu asemalta seuraavalla paikallisjunalla joka
lähteekin aivan kohta ei tarvitse kovin enää odotella.
Reilun puolen tunnin se sähköjuna kiskoa myöten kulkee ja pysähtyy
joka aseman kohdalla jos on uusia tai junasta lähteviä.
Männedorf on kylä suomeksi jossa paikallisjuna jättää meidät
odottamaan uutta menopeliä.
Linja-autokyytimme on vielä edessäpäin, autoa pitää odottaa jonkun
aikaa ennen kuin matka jatkuu, josta lähtee mutkainen tie kohti matkan
päätä.
Melkoisia mutkia ovat osanneet tehdä myös täällä nämä tämän maantien
rakentajat.
Matkamme päätyy siis vihdoin monen mutkan kautta, tänne Oetwil Am Seen
linja-autoasemalle.
Perillä torstaina 20.03.1975  jolloin oli vielä päivä. Olen perillä
paikassa, jonne olen tullut sunnuntaista saakka, matka on vain pitkä
sukulaismatkaksi.